Voidaan kaiketi sanoa, että rahanlainaajien ja pankkien kehitys perustuu siihen, että tavalliset ihmiset ja erityisesti köyhät ovat pääosin rehellistä sakkia.

Velat maksetaan, vaikka toiset saattavat viedä tuhkatkin pesästä.

Erityisesti suomalaiset ovat köyhyyden asiantuntijoita. Melkoinen määrä kansalaisista on pankkien velkarenkejä. Palkat ja muut tulot kulkevat sähköisinä numeroina tiliotteiden viidakossa, ja yleinen sanonta on: ”tili tuli, tili meni”.

Asuntolaina on suomalaisessa asuntopolitiikassa melkoinen pakkopulla. Toki näinä huonoina aikoina omaan asuntoon sijoittaminen on melkeinpä ainut järkevä tapa edes jotenkin säilyttää hankittujen eurojen arvo.

Siksipä isompien rahojen haltijat pyrkivät myös sijoittamaan kiinteistöihin niitä hankkimalla, kunnostamalla tai rakentamalla. Matalan koron aikana korkoihin rakentuvalla rahanpoikimisella ei ole oikein markkinoita.

Euroopassa monissa maissa vuokra-asuminen on selvästi yleisempää kuin Suomessa. Monesti vielä euroissa mitattu ansiotasokin on korkeampi.

Velkoja ja lainoja on varmaan muuallakin, mutta ne saattavat kohdentua erilaisiin kulutustavaroihin. Ainakin autokanta on muualla selvästi uudempaa kuin täällä Pohjolan perukoilla.

Joka tapauksessa rahan kierto on nopeampaa ja se antaa mahdollisuuden suosia myös kotimaista, omaa tuotantoa, tukien omaa kansallista taloutta.

Kevätpuolella pankit ryhtyivät tarjoamaan lainavapaata erityisesti asuntovelallisille. Viestit kokeilusta kertoivat, että ihmisille jääneet rahat menivät pääosin kulutukseen.

Saatettiin vaihtaa huonekalut, ehkä ostaa uudempi auto. Lapsiperheillä erityisesti on monia rahareikiä, joita saatettiin paikata.

Pankkien huoli on, ettei raha kierrä. Ihmiset lyhentävät kiihtyvällä vauhdilla asuntovelkojaan ja sisään tulevaa rahaa on vaikea sijoittaa eteenpäin. Rahan liike hidastuu.

Ilmainen neuvo pääministeri Sipilälle ja pankkien herroille: joko puolitetaan kaikkien asuntovelallisten lyhennykset ja pidennetään laina-aikaa riittävän pitkälle, jotta talouden kiertokulku pääsee uuteen alkuun.

Vaikka en olekaan mikään kulutusintoilija, niin tavallisten työtätekevien ostokyvyn heikkeneminen näkyy jo kotitalouksille tarpeellisten uudistusten lamaantumisessa.

Ruotsissa asuntolainat ovat melkeinpä elinikäisiä ja velat saattavat siirtyä perillisille. Ilmeisesti siellä vastaavasti ollaan nopeuttamassa velan maksua.

Ehkä heidän mallistaan olisi noudettavissa meille omanlainen versio, joka kuitenkin lisäisi ihmisten ostokykyä. Varmaan joku talousosaaja voisi laskea kuinka monta miljoonaa tuo ratkaisu voisi tuoda tervehdyttämään talouden kurimusta.

1990-luvun laman ja pankkikriisien aikana veronmaksajat joutuivat pelastamaan pankkijärjestelmän. Siinä rytinässä hävisi niin punapääoman pankkilaitokset kuin oravapankki ja monet muut.

Se mitä siitä tuhkasta sikisi elää pääosin vielä tänä päivänäkin. Pankkijärjestelmä voisi nyt vastavuoroisesti tehdä oman osuutensa ja miettiä velallisten kohtelua toisin.

Voisi ajatella, jos rahaa olisi kansalaisilla enemmän käytössä, niin kukin käyttäisi sitä oman ympäristönsä ehostamiseen, oman elämänlaatunsa parantamiseen. Silloin voisi jopa suosia suomalaista.

HARRI MOISIO

Kirjoittaja on vaasalainen nuorisokodin johtaja