Aikoinaan Unkarin lomalle tarttui mukaan Dostojevskin Idiootti. Lapset olivat pieniä ja kieltämättä iltalukemisto oli melkoisen raskas. Unen päästä sai hyvin kiinni ja kirjakin tuli luettua.

Myöhemmin Sothsin matkalle otin mukaan läksiäislahjani, Pulkkisen Romaanihenkilön kuoleman. Kirja oli mukana rannoilla, huoneessa, matkalla, mutta en kyennyt lukemaan sanaakaan. Kirjan välissä kulkeutui kotiin vain Mustanmeren rantahiekkaa. Sitä taitaa siellä olla vieläkin, koska kirja on hyllyssä lukemattomien lukemattomien kirjojen joukossa.

Vuosia kestäneen poliittisen trauman ja pettymysten tunnepyörteet olivat pahimmillaan. Joskus ajattelen, että nuoruudessani olin liian rehellinen, kiltti ja luottavainen. Oli vaikea hyväksyä poliittisesti läheisten tovereiden luottamuksen häviäminen.

Asiat olivat usein toisin kuin oli sovittu, ja koin olevani romaanihenkilö roolissani. Vein asiat läpi toisten käsikirjoituksen mukaan. Hyväksyin roolini, koska muut vaihtoehdot olisivat olleet vielä pahempia.

Kun aikani nuorisoliiton johdossa päättyi, ostivat sitten kirjan Romaanihenkilön kuolema. Heillä saattoi olla hauskaa, kun löysivät niin osuvan uutuuskirjan. Juuri tuon mielikuvan vuoksi kirja on yhä lukematta.

Tälle lomareissulle lentokentän kirjavalikoimasta käteen jäi Ann Heberleinin En tahdo kuolla, en vain jaksa elää. Takakannen teksti, jossa luvataan kaksisuuntaisen mielialahäiriön kaunistelematon tarina, takasi valinnan.

Työssäni olen monesti törmännyt nuoriin joiden ongelmien ymmärtäminen on vaikeaa ja auttaminen vielä vaikeampaa. Osalla heistä on saattanut olla juuri samainen kaksisuuntainen mielihäiriö, joillakin näkyvät masennuksen eri piirteet, toisilla on ylivilkkautta. Erilaisia diagnooseja vilisee.

Lastensuojelun tai kasvatuksen avulla pitäisi löytää oikeat auttamisen keinot. Siksi näiden oireiden rasittaman, menestyneen ihmisen tarina kiinnosti.

Kaikesta on mahdollista selvitä ja kaikilla on mahdollisuus selvitä. Kuinka askeleensa asettelee, on kuitenkin aina ihmisen oma valinta. Olen nähnyt monen tosi lahjakkaan nuoren vajoavan itsetuhon tielle. Auttamisyrityksistä huolimatta he ovat valinneet oman tiensä.

Vanhemmat, lääkärit, psykiatrit, sosiaalityöntekijät, kasvattajat, ohjaajat tai muut näkijät eivät lopultakaan voi muuta kuin antaa mahdollisuuksia nuoren tarttua.

Samalla pitää joka hetki varautua pettymyksiin ja aina aloittaa uudelleen ja uudelleen alusta.

Vaikka itsetuhoinen nuori hylkää ja mitätöi jatkuvasti auttajansa, vahvistaa Heberleinin tarina sen, että turvallinen ja ymmärtäväinen auttaja tarvitaan aina, paikka jonne voi hakeutua hädän hetkellä, paikka jonne ihminen voi mennä ilman rooliaan, maskiaan tai titteleitään.

Ammatillisesti toivottomina hetkinä tuo lohduttaa. Auttajia tarvitaan. Tarvitaan ihmisiä, jotka ovat valmiina kuuntelemaan ja opastamaan, joilla on ajatuksia ja jotka jättävät ajatuksensa ja neuvonsa toisten käyttöön. Ja ne toiset saavat niitä käyttää tai olla käyttämättä. Valinnan vapautta sekin.

Maantieteellisesti rannikkokunta tuntuu mahdottomalta hallita ja vaarana on syrjäisempien seutujen palveluiden rapautuminen entisestään.

Uutta vettä toi myllyyn Mustasaaren lausunto, jossa selvitystä halutaan tehdä koko Pohjanmaan maakunnan alueella Luodosta Kristiinankaupunkiin. Taktisesti vastaus on viisas, jos haluaa pitkittää tai monimutkaistaa järkevien kuntarakenteiden syntyä. Mustasaari saa keskustelun suunnan muuttumaan varsinaisesta asiasta eli Vaasan seudun yhteisen kuntarakenteen luomisesta aivan jonnekin muualle.

Pohjanmaan maakunnan kattava kuntarakenne-esitys oli jo aiemmin esillä ja se ammuttiin alas mahdottomana. Kielipoliittisesti tavoitteena kaiketi oli luoda vahva, enemmistöltään ruotsinkielinen suurkunta. Siihen ei näillä kielipoliittisilla eväillä voi suostua.

Tahollaan Vaasan ruotsinkieliset naapurikunnat ovat ilmaisseet - Maalahti etunenässä - olevansa huolissaan ruotsinkielen enemmistöaseman häviämisestä kuntaliitoksissa. Kielestä on tehty suurin ongelma, joka estää järkevien kuntakokonaisuuksien synnyn. Luulisi, että kuntien palvelurakenteet ja vaikuttamismahdollisuudet olisivat suurempi huolen aihe.

Kuntaselvityksiä on tehty Paras-hankkeen aikana ja nyt Vaasa-Vähäkyrö liitosneuvotteluiden yhteydessä. Ilman rajayhteyttä olevan kuntaliitoksen toteutumisen historiallinen hetki on lähestymässä, ja se saadaan toivottavasti saatettua loppuun ja uuden alkuun.

Iilahti-Sundberg selvitystyö Paras-hankkeen aikana oli jo lähtökohdiltaan torso, vaikka monet siinä kootut tiedot ja arviot ovat arvokkaita tulevia selvityksiä varten. Torsoksi selvitys jäi syystä, että Laihia vetäytyi varsinaisen selvityksen ulkopuolelle, ja muutenkin liikuttiin maakuntarajojen sisäpuolella. Kokonaisvaltainen alueellinen näkökulma oli vajaa, eikä aitoa työssäkäynti- ja asioimisaluetta päästy aidosti kohtaamaan. Tämä koski myös muita alueita kuin vain Vaasan seutua.

Maakunta- ja kuntarajat on syytä ylittää, jos halutaan luoda toimivia kuntakokonaisuuksia. Aito työssäkäynti- ja asioimisalue on määriteltävissä, ja samalla voivat toteutua myös järkevän kokoiset ja maantieteellisesti hallittavat kuntakokonaisuudet.

Kielellisten oikeuksien ja alueellisen päätöksenteon ja vastuunkannon täytyy kuulua myös uusiin rakenteisiin.

Suupohjan alueella olisi luontevaa katsoa rannikolta sisämaahan päin ja avata keskusteluyhteys maakuntarajan toiselle puolelle. Luontevia yhteistyökumppaneita Kristiinankaupungille, Närpiölle ja Kaskisille löytyy Teuvalta, Kauhajoelta ja osasta Kurikkaa, Isojokea ja Karijokea unohtamatta.

Vaasan seudun luonteva kunta löytyy Vaasan, Mustasaaren, Vähänkyrön, Laihian, Maalahden, Korsnäsin alueelta ja Isokyrö tai osa siitä. Kurikan Sarvijoki ja Vöyri tai osa siitä istuu tähän kokonaisuuteen. Luontevinta on liittää yhteen kokonaiset kunnat, jos vain mahdollista. Silti kuntien osaliitostenkin pitää olla yhtenä mahdollisuutena.

Selvityksiä ja tosiasioita on koottu riittämiin, nyt vain puuttuu kuntapäättäjien rohkeus ryhtyä toimiin.

Bussiliikenne oli tuolloin nykyistä vilkkaampaa, ja Haapaniemeltä pääsi useampiakin reittejä eri puolille kaupunkia. Meidän kotimme oli nykyisen Variskan vieressä ja siitä suunnasta kulki yksi reitti Hietalahden kautta kaupunkiin.

Siinä suunnassa meitä oli kaksi poikaa joita arpajaiset koskivat - toisen piti siirtyä pois tutusta kaveripiiristä. Arpajaiset käytiin luokassamme - nimet laitettiin hattuun ja joku onnetar nosti lappuset.

Jännitys oli aivan hirmuinen ja muistan kun parhaat kaverini pitivät kiinni ja jännittivät mukana. Tuon tunteen voi itsestään löytää vieläkin. Itku ei ollut kaukana. Oli suuri vaara joutua eroon kavereista, uuteen ja hiukan pelottavaan ympäristöön ihan yksin. Meille kaupunki oli tuolloin kaukana.

Minä sain jäädä, mutta naapurin poika joutui siirtymään Hietalahden kouluun. Suru oli hänen puserossaan. Toki kaikki kouluistamme selvisimme.

Oma reittini kulki melko varhaisessa vaiheessa muualle opiskelemaan - toki Vaasa ja koti oli aina tukikohta, jonne palata. Perheellisenä omien evakkovuosien jälkeen tuli mahdollisuus palata maailmalta takaisin Vaasaan ja kotikonnuille.

Vanhin lapsi oli jo ehtinyt koulutielle ja piti löytää mahdollisimman turvallinen ja hyvä ympäristö koulun vaihtajalle.

Ehkä omat muistot painoivat - ymmärsin, mitä lapsen oli jättää Helsingin kaverit taakseen ja tulla uuteen kouluun. Valitsimme asuinpaikaksi Teeriniemen ja lapsemme pääsi jatkamaan tokaluokkalaisena Teeriniemen koulussa.

Uusi oppilas otettiin hienosti vastaan ja hänelle nimettiin tukikaverit joiden tehtävänä oli ottaa uusi koululainen hoiviinsa ja opastaa talon tavoille. Pojista tuli parhaat kaverit ja kaveruus kantoi ainakin nuoruusiän. Nyt kukin on lentänyt tahoilleen.

Tytär seurasi aikanaan saman reitin Teeriniemen koulusta Huutoniemen kouluun. Turvallinen matka koulutielle valmisteltiin jo päiväkodin aikana ja reitti pienestä koulusta isoon kouluun pohjustettiin moneen kertaan. Huutoniemen leikkipuisto antoi myös hyvän pysähdyspaikan pienelle koululaiselle koulupäivän päätteeksi.

Ymmärrän hyvin vanhempien ja lasten hädän, kun ajateltua koulureittiä aiotaan muuttaa, ja suunnitellut järjestelyt pitäisi laittaa uusiksi. Lähikoulun turvaaminen pienille koululaisille on ehdottomasti lapsen etu ja siitä pitää pitää kiinni. Tutulla ja turvallisella kaveripiirillä on merkityksensä.

Tietenkin suuri haaste on rakentaa kouluverkko sellaiseksi, että rakenteet joustavat, ja lapset saavat palvelunsa mahdollisimman läheltä kotiaan. Meillä on hyvin tiedossa väestöennusteet ja koulupiirien ikähaitarit. Niiden mukaan pitää rakenteita muunnella, jotta palvelut voidaan mitoittaa oikein.

Rakennukset ovat kiinteitä ja toki vaikeasti muunnettavia, mutta luulisi luovien ratkaisujen löytyvän jos halua on. Päivähoidossa on jouduttu jatkuvasti luomaan uusia ryhmiä ja hakemaan toimipaikkoja, jotta lapset saisivat hoitopaikkansa. Ei kai tämä sen vaikeampi homma voi olla?

Paappa nousi kellarista ja sai pienen heräävän juuri sairaalareissusta toipuneen pojan ihmetyksestä hämilleen. Olimme vasta saapuneet aamulennolla Etelä-Afrikkaan ja tehneet aikalennon talvesta kesään. Paahteessa ei aluksi huomannut edes omaa varjoaan. Se oli valunut jalkojen juureen.

Matka lentokentältä kesti noin tunnin - maisemat muistuttivat ohuesti Pohjanmaan lakeuksia ja laajuudessaan Unkarin pustaa. Punaiset kalliorinteet tosin vahvistivat sen, että ollaan kaukana noista maisemista.

Ensimmäinen havainto oli, että mustat tekevät kaiken työn. Valkoiset ajelevat hienoilla autoilla ja asuvat hienoissa taloissa, jonka varustukseen taitaa kuulua vähintään oma uima-allas. Kotiapulaiset ja puutarhurit tienaavat muutaman euron päivässä valkoisten hommissa.

Keskikesä on täällä kääntymässä kohti paikallista syksyä samassa tahdissa kun me kuljemme kohti kevättä ja omaa kesäämme.

Moottoritien varrella oli heinätöissä mustia miehiä ja naisia. Heinätöihin lapsena tottuneena ajatus juoksi heti noihin hommiin.

Mitähän paikalliset valkoiset sanoisivat, jos liittyisi haravoimaan heinää paikallisten mustien sekaan? Hakisivat varmaan pois ja ojentaisivat.

Vaikka Etelä-Afrikassa rotusorron pitäisi olla ohi, näkyy yhteiskunnan eriarvoisuus ihan joka paikassa. Matkan varrella voi nähdä mustien asuttamat hökkelikylät ja joitakin jo paremmin rakennettuja asuinalueita. Ne ovat kuitenkin visusti valkoisten asuttamien vapaakaupunkien ulkopuolella.

Valkoisten asunnot ovat pääosin porttien ja lukkojen rajaamia.

Tätä kirjoittaessani istun järven rannalla jossa paikallisen valkoisten purjehdusseuran porukat seilaavat. Rannoilla, ainakin näin viikonlopulla, ihmiset kalastelevat - en vielä tiedä mitä, mutta ehkä se tässä selviää. Järvi on tekojärvi jostain vuosikymmenten takaa eikä ainakaan rannoiltaan kovin syvä.

Lapsukaisen kanssa on jouduttu testaamaan paikallista sairaanhoitoa. Aluksi apu tuli läheltä, mutta kun tauti ei ollutkaan kotikonstein hoidettavissa tuli selväksi, että apua pitää hakea muualta.

Yksityinen sairaanhoito sitten maksaa ja mikään muu ei tietä avaa kuin raha. Vakuutukset ja muut selvitykset eivät riitä. Toki lapsen terveyttä ei koskaan voi mitata rahassa, apu pitää saada ja onneksi saatiin.

Kuten kaikki tyhmät turistit, myös minä poltin itseni totaalisesti, ja nyt olen kuin keitetty rapu - toki valkoinen vana kulkee keskellä rintakehää - vatsan massa kaiketi varjostaa osan kropasta.

Retket kylille rattaita lykkien vielä lisäsivät niskan ja olkapäiden punoitusta. Aamulla itseäni tutkistellessa huomasin, että vasen jalkaterä ja varpaat olivat myös palaneet - oikea ei. Aurinko porottaa suoraan ylhäältä ja taisi käydä niin, että oma varjo peitti kulkiessa tuon oikean jalan?

Päivät ovat täällä paahtavan kuumia, aamuaurinkokin nousee oikeastaan heti suoraan ylös, öisin on sitten ollut melkoiset ukkoset.

Jotenkin tämä on mielenkiintoinen vastakohtien maa, jonka soisi kaikkien kokevan. Parempaa irtaantumista arjesta en tiedä.

Pyydettäessä selvitystä nykyisestä sopimuksesta kaupungin ja koiratarhan välillä, saatiin sellainen maanantain 9.1. kaupunginhallituksen kokouksessa.

Sopimus kaupungin ja koiratarhan yrittäjän kanssa on laadittu vuonna 1998.

Epäselväksi jäi koska ja kuinka sopimus on siirtynyt nykyisille yrittäjille. Joka tapauksessa on tulkittava, että tuolloin laadittu sopimus on edelleen voimassa.

Sopimuksen ovat allekirjoittaneet silloinen ympäristölautakunnan puheenjohtaja Kristina Stenman, ympäristötoimen johtaja Seppo Ylimannila sekä yrittäjä Helena Kanerva.

Sopimus eläinsuojelulain mukaisen velvoitteen hoitamiseksi pitää sisällään yrittäjän vastuun toiminnan asianmukaisesta hoitamisesta, eläimen omistajan oikeuksista ja velvollisuuksista sekä kaupungin sitoutumisesta toiminnan ylläpitoon.

Sopimuksessa todetaan, että Vaasan ympäristökeskuksella on oikeus valvoa tarhanpitäjän toimintaa ja suorittaa tarpeelliseksi katsomiaan tarkastuksia tarhalla.

Tarhanpitäjää velvoitetaan huolehtimaan eläinten pitopaikan tarkoituksenmukaisesta kunnosta ja eläinten riittävästä ravinnosta. Hänen on myös turvattava lajin mukainen hoito.

Sopimuksen kohta 7 pysäytti miettimään kaupungin vastuuta. Siinä todetaan: "Kaupunki rakentaa ja kunnostaa tarha-alueelle kustannuksellaan talteenotettujen koirien ja kissojen sekä muiden pienten löytöeläinten säilytykseen tarkoitetut lajin mukaiset tilat. Kaupungin hankkimat säilytyskopit ovat kaupungin omaisuutta, jotka kaupunki saa viedä pois sopimuksen päättyessä".

Vuositolkulla on koiratarhan kehnoa tilaa kummasteltu ja verrattu ties millaiseen itänaapurin takapajulaan. Ympäristökeskuksen oikeus ja velvollisuus on tarkastaa tällaisten toimitilojen asianmukainen kunto.

Toimiin olisi pitänyt ryhtyä ajat sitten.

Nyt on otettava lusikka kauniisti käteen ja ryhdyttävä pikaisiin toimiin.

Koiratarhan nykyinen paikka on laitettava välittömästi asialliseen kuntoon ja uudistettava kehnossa kunnossa olevat rakennukset ja rakenteet. Lämpimät ja vessalliset toimitilat voidaan järjestää työmaaparakista.

Eläimiä varten kaupungin tulee rakentaa asianmukaiset ja lajin mukaiset uudistilat - osaavia tekijöitä löytyy omasta takaa.

Kohteen kunnostaminen voi olla myös yksi työllistämiskohde. Alueen ehostamiseen voitaisiin valjastaa Jupiterin kautta työprikaati toteuttamaan hanke.

Nykyinen koiratarha on ollut paikallaan jo niin pitkään, että sen kanssa voidaan elää. Ympärille ei rakenneta asumista ja paremmin hoidettu alue ja rakennuskanta voi vähentää nykyisiäkin meluhaittoja.

Samalla olisi mahdollista miettiä tarhan ympärillä olevaa aluetta. Voisiko sen siistiä ja aidata ja voisiko se olla vaikka muidenkin koiraihmisten käytössä.

Vastausta odotettiin Merenkurkun liikenteen turvaamiseen, RG Linen pelastamiseen. Ilmeisesti ministerin lupausta, että valtio laittaa yhdessä kuntien kanssa roposet jonoon ja niin liikenne jatkuu ja laivayhtiön konkurssilta vältytään. Tätä viestiä ei ollut kerrottavaksi.

Se olisi ollut kerrottavaksi, että RG Linen johdon edustajia ei ollut ministeriä tapaamassa kutsusta ja sovitusta tapaamisesta huolimatta. Laivayhtiön johto on jo alkusyksystä tiennyt päivämäärän, jolloin liikenneministeri Vaasassa vierailee. Tiedetty siellä on myös, että Merenkurkun liikenteen turvaamisesta on kyse ja toimenpiteistä, joilla valtioneuvosto voi toimintaa tukea.

Tiedossa olivat toimenpiteet, joilla aiempina vuosina toimintaa vaikeuttanut jäätilanne hoidetaan. Jäänmurtajasopimukset on jo tehty. Tiedossa olivat valtioiden väliset neuvottelut ja kuntien aktiivisuus ratkaista Merenkurkun liikenne. Silti RG Linen edustajia ei ministerin tapaaminen kiinnostanut.

Luulenpa, että tietoisesti juuri vierailupäivään ajoitettu konkurssihakemus oli tehty luomaan paniikkia ja odottamaan lyhytnäköisiä lupauksia ministeriltä. Ajatukset kaiketi menivät niin, että konkurssi pakottaa antamaan rahallista tukea juuri RG Linelle. Tähän paniikkiin ei mennyt kukaan.

Konkurssipesän aloite alentaa laivalippujen hintoja, oli ensimmäinen oikeansuuntainen teko, jota on odotettu koko RG Linen toiminnan ajan. Julkishallinnon tuki voi perustua vain matkustajaliikenteen tukemiseen ja sen RG Line on jättänyt varhaiskapitalismin aikaan. Kukaan ei vapaaehtoisesti noilla hinnoilla itseään naapurimaahan rahtaa. Lentäen pääsee joskus jopa edullisemmin.

Ensimmäinen kosketus tilanteeseen oli uutena valtuutettuna vuonna 2005, jolloin joitakin lainatakuita jatkettiin. Esitin tuolloin ponnen, jossa kehotettiin RG Linea kiinnittämään erityistä huomiota matkustajaliikenteen kehittämiseen. Silloin sentään kulki vielä reilu 80000 matkustajaa, nyt ei taideta päästä edes 60000:een. Satsausta ei ole näkynyt, ei kuulunut.

Paljon porua herättänyt lainatakauksien uudelleenjärjestely vuonna 2008 perustui vanhoihin takauksiin, joiden orjia ollaan edelleen. Odotettu kilpailu Merenkurkun liikennöinnistä kuihtui, ja ainoa kilpailutukseen osallistunut oli RG Line. Hirveästi ei ollut vaihtoehtoja eikä valtiovallan lupauksia.

Hallitusohjelman kirjaus, jossa lupaudutaan toimiin Merenkurkun liikenteen turvaamiseksi, on nyt perälauta johon voidaan nojata. Tieyhteys poikki Suomen Vaasasta Uumajaan ja Norjaan Atlantin rannalle on ministerin tiedossa, eikä hän unohda.

Vaasalaiset tiedotusvälineet hukkuivat Merenkurkkuunsa niin tyystin, että ministeri Kyllösen vierailun muu anti jäi huomiotta, vaikka hän vietti koko päivän vaasalaisten ja seudun asioita oppien. Joskus toivoisi, että tuosta moskalaisuudesta kasvettaisiin ulos ja haluttaisiin nähdä asioiden taakse. Ministerin hallusinaatiot jäivät nyt pienen piirin tietoon.

Syksy on monella tapaa jo sinällään väsyttävää aikaa. Toivoisi, että työssä jaksaisi säilyttää innostavan ilmapiirin.

Viikon uurastuksen jälkeen tilan emäntä jäi kiinni iltatupsluuriin eikä noussut normaalisti perjantai-illan askareisiin. Oli pakko kaivaa kamera esiin ja ikuistaa levollinen olemus ja ilme myöhempiä aikoja varten. Suu somasti ymmyrkäisenä, saparot tyynylle levähtäneenä ja kädet levällään koko sängyn valloittaneena, näky oli koskettava.
En malttanut herättää vaan askartelin iltapalat ihan ite.

Viikko putkeen ihmissuhdetyössä vaikka vain pienten lasten kasvattajana, opettajana, ohjaajana voi olla uuvuttava. Tehtävä on vaativa ja edellyttää jatkuvaa valppautta. Pienikin erhe voi pahoittaa lapsen mielen ja pahimmillaan saa vanhemmat varpailleen. Pelkästään hyvää tahtovat aikuiset voivatkin olla ulkopuolisten hampaissa. Syyttä suotta.

Kasvattajien opittu velvollisuuden ja oikeudenmukaisuuden tunne on vahva. Kukaan ei halua erehtyä tai olla huolimaton. Kaikki haluavat vain lasten parasta. Näin vahvasti uskon. Vastapuolina ovat pienet tai vähän isommat lapset ja heillä oma vahva tahtonsa itse kullakin. Vaatii taitoa saada heidät kulkemaan yhteen suuntaan.

Näitä ristikkäisiä virtauksia kun viikon ohjailee, voi sitten viikonlopun levätä reporankana jotta taas jaksaa.

Entinen poliisi kertoi teeveessä kuinka työelämä oli rajoitettu lakien ja asetusten varaan, siinä luovuudelle ei juuri ollut tilaa. Eläkkeellä oli mahdollisuus toteuttaa luovuutta ja kekseliäisyyttä. Eläkeläisherran olemus oli raikas ja hyvinvoiva. Miksi vasta työuran jälkeen?

Kysymys kuuluukin: kuinka kunkin työstä voisi tehdä monipuolisen, riittävän rönsyilevän ja vastuullisen, että luovuus tulisi osaksi arkista työelämää? Toisiko tuo luovuus ja vapaus sellaista uutta, että omissa hommissamme paremmin jaksaisimme ja veisimmekö työuraamme tarmokkaammin eteenpäin ilman kyynisyyttä, kyllästymistä ja iän tuomaa rasitetta?

Työurien pidentäminen on yhtenä tavoitteena - ensisijaista on tietenkin tarjota työttömille työtä, opinhaluisille koulutusta ja työssä olijoille mielekästä ja haastavaa työtä. Monesti ainakin hoitotyössä työntekijöiden mitoitus on ensimmäinen ratkaistava asia. Aina ei hoitavien käsien lisääminen ole ainut ja oikea ratkaisu - joskus työt ja vastuut voitaisiin jakaa viisaammin.

Päivähoidon henkilöstön kunniallinen jaksaminen edellyttää, että jokaisen hoitoryhmän lapsimäärää pitää pienentää. Helsinkiläisessä lapsiryhmässä oli jopa 28 lasta, kun jo 21 lapsen ryhmä kuulostaa suurelta. Miettikää nyt vaikka 21 kolme-viisivuotiasta samassa tilassa menemässä sinne tänne. Kolmen aikuisen pitäisi hallita se kasvatuksellisesti oikealla ja rakentavalla otteella! Ovat kyllä taitavia kun siitä selviävät.

Opettajien haaste yksin tuon kokoisissa tai suuremmissa luokissa on ihan yhtä kohtuuton. Huolestuneet aikuiset ja päättäjät saattavat taivastella suulaita ja rajattomia nuorukaisiamme - mistä niitä oikein tulee?

Monia kehittämisen ja ehostamisen paikkoja näillä retkillä on virinnyt. Yksi hienoimmista on visio kulttuurijunasta. Sitä mielikuvaa olen vahvistanut ja sieluni silmin kuvia eteeni rakentanut. Varta vasten olen jopa reittini nukkuvan pienokaisen kustannuksella valinnut poukkoilevien polkujen kautta ja tutkinut mahdollisuuksia.

Minun kulttuurijunani lähtisi kirjaston takaa, jossa olisi pääasema. Sieltä radan varresta löytyy sopiva asemalaituri, rakennukset on myyty ja voisivat muuntautua palvelemaan tätä vaihtoehtoa. Kirjasto tarjoaa ensimmäisen kulttuurikohteen, mahdollisesti tulevaisuudessa jopa kulttuurikeskuksen.

Kulttuurijunan, vanhan ajan lättähatun, reitti kulkisi kohti satamaa. Se mitä junan sisälmys voisi olla, jääköön oikeiden kulttuuri-ihmisten luovuuden varaan, kunhan tila ja näyttämö saadaan avattua ja mielikuvitukselle annetaan sijaa.

Pohjanmaan museo ympäristöineen antaa seuraavan pysäkin mahdollisuuden. Åbo Akademi voi tarjota oman osuutensa vaihtoehtoihin, vaikka rannan myllyrakennusta hyödyntäen. Häiritsevät siilot vaan pitäisi saada maan tasalle. Täältä saattaisi avautua myös kävelysilta kohti Vaasan yliopistoa ja sillankupeeseen ajateltua musiikkitaloa.

Seuraava pysäkki on Kuntsin museo, oheisanteina ympäröivä puisto ja sisäsataman palvelut. Unohtamatta Strampenin mahdollisuuksia kehittää omaa tarjontaansa myös tästä näkökulmasta. Eikä Tikanojallekaan ole kohtuuton matka.

Korkeakulttuuriosuus loppuisi tähän, ellei jatkoreitille luovuus synnytä jotain uutta.

Merenrantamaisemat antavat katsomisen arvoisia näkymiä ja voivat olla arvo sinällään. Seuraava pysäkki on ehdottomasta Hietasaaren portilla. Kyse pitää olla myös Hietasaaren kehittämisestä. Voisiko paikasta kehittää uimarannan lisäksi perheiden retkipaikan, jossa olisi kesäisin erilaista ohjelmaa, esiintymislavat ja rakenteet kesäteatteria varten?

Wasalandia, Tropiclandia ja Vaskiluodon kainalo on seuraava pysäkki. Alueelle on ajateltu myös tanssilavaa ja aikuisten kohtaamispaikkaa. Kesällä hotellin ympärillä on erilaisia urheilukulttuuri tapahtumia, joihin voisi kulkea myös kulttuurijunalla.

Reitti satamaan saakka voi antaa mahdollisuuksia myös lähiliikenteen kehittämiseen ihmisille, jotka asustavat Vaskiluodon perukoilla ja lähellä radanvartta. Rokkitapahtumat näyttävät tällä erää näivettyvän, mutta eihän tulevaisuutta aina tiedä, vaikka junakyydillä festareillekin kuljettaisiin.

Yhteys Ruotsiin ja Uumajaan on varmaankin yksi tulevaisuuden ratkaiseva kehityssuunta.

Uumaja on tuleva maailman kulttuuripääkaupunki ja se on myös Vaasalle suuri mahdollisuus, joka pitäisi ymmärtää hyödyntää. Parhaimmillaan meidän junamme voisi kulkea Uumajaan saakka, vaikka linja-autolla höystettynä.

Siinä sitä uudelle kulttuurihallinnolle pohdittavaa näin alkupaloina.