maanantai, 14. maaliskuu 2016

Onko meillä lupa laiskotella?

Kevään merkit ilmassa ja kesää odotellen suuntasimme mökille, Arvolan tilan taattuun rauhaan. Kissat ja tavarat pakattiin autoon, ja eikä kun menoksi. Paljon on kaikenlaista puuhaa ja velvoitteita taas kertynyt, pää jauhaa unien kautta inhimillisten tilanteiden ratkaisuja tai vie opinnäytetyön syövereihin, viisauksia kuntalaisten asioiden hoitamiseksi. Joskus vaan ihan omia juttuja.

Ajatus mökille menemisestä on samalla luvan antamista laiskottelulle. Ensimmäinen ilta menee kuitenkin miinuslämpöisen mökin lämmittämiseen, hiirenpapanoiden siivoamiseen, mökkipolkujen tekemiseen, takkariukujen sahaamiseen, petien laittamiseen.

Asettuminen talviteloilla olevaan mökkiin käy melkeinpä työstä, toki erilaisesta kuin arkena. Siksi se toimii jopa terapeuttisena puuhana. Loppupeleissä vaimo ne kaikkein työläimmät hommat toki hoitaa – mutta onhan siinä takan virittämisessä tietysti vastuullista haastetta siinäkin.

Sisäkissoista ei talviaikaan saa ulkokissoja, vaikka kesäisin täällä vapaana viipottavatkin. Molempien nukkumisaika on täällä moninkertaistunut, ja ainakin ne tuon laiskottelun taidon hoitavat uskollisesti, melkeinpä ammattimaisesti.

Joukkoon tuli pakattua kesken olevaa lukemista – Stalinin nuoruuden vaiheista kertova tiiliskivi, josta ei näytä ainakaan puoliväliin tultaessa olevan mitään opittavaa. Luenpahan sen ymmärtääkseni, mitä kaikkea karmeutta vallankumoukset ovat pitäneet ja pitävät sisällään. Vallankumousromantiikka on siitä kaukana. Ääritilanteissa ihmishengellä ei ole mitään merkitystä, sitähän nämä nykyisetkin sodat ja kriisit myös todistavat.

Kaiholla muistelen aikaa, jolloin omat lapset olivat pieniä. Pinnasängyn päädyssä oli rauhankyyhky, jonka alla oleva teksti julisti alueen ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi. Opiskeluaikana Tampereen Hämeenkatu täyttyi rauhanmarssijoista, ihmiset halusivat turvata jälkipolvilleen sodista ja tappamisesta vapaan maailman. Rauhan sanoma oli kaikkien huulilla.

Jotenkin maailman mieli musteni, ja kaiken pahan näkeminen turrutti ihmisten ajatukset. Vähitellen hyväksyttiin pikku kahinat, muutamat sodat ja jotkut etniset puhdistukset. Sodista ja kriiseistä on tullut normielämää, ja ihmisten turvallisuutta turvataan aseilla ja sotilasliitoilla, ja vastakkainasettelu määrittää myös taloudelliset panostukset.

Oudolla tavalla puheet sotilaallisista liittoutumista, sotilasyhteistyön tiivistämisestä muistuttavat historiasta ja monien sotien ennakkovalmisteluista. Eräänlaista linnoitustyötä ja linjojen rakentelua käydään erilaissa kabineteissa.

Suurin kärsijä on aina tavallinen pieni ihminen. Massoittain ihmisiä pakenee sodan ja vainon jaloista, eikä kaukana ole ajatus etnisestä puhdistamisesta, näiden ihmisten hylkäämisestä ja inhimillisen elämän mahdollisuuksien torjumisesta. Syyllistämisestä.

Harvemmin tulee ajatelleeksi, että kansainvaelluksen takana on sotien lisäksi myös muutokset sääoloissa. Kaikkialla kesäsäiden odottaminen ei liity lainkaan lomailuun ja löhöilyyn. Arabikevään levottomuuksien takana oli myös ilmastonmuutoksen seurauksena epäonnistunut viljelykausi, elintarvikkeiden hinnan nousu ja heikko työllisyys, koulutetun nuorison näköalattomuus – siinä niiden kumousten toisenlainen selitys.

Itse asiassa rauhan asioissa ei ole lupaa laiskotella, sitä tulevat polvet eivät anna anteeksi.

HARRI MOISIO

Kirjoittaja on vaasalainen nuorisokodin johtaja

Kommentit

Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

Ladataan...