Lapsenlapselle oli kiva tehdä joulua, paistella pipareita ja muita herkkuja. Taikina näyttää herättävän lapsessa aina kiinnostusta. Tänä jouluna tehtiin lapsukaisen kanssa muumipipareita ja hattivatteja – siinä samalla sai maistella taikinaa.

Vaikka läsnäolo on parasta muistamista, niin pukki toi Jamien 15 minuutin ateriat -reseptikirjan. Ruuanlaitto on ollut aika ajoin yksi paheistani. Tilanteessa, jossa kaapeista ei löydy mitään ja ruokaa pitäisi saada, on minun vuoroni se loihtia. Yleensä löytyy pussinpohjia ja purnukoita ja joskus pakasteen kätköihin unohtunutta. Yleensä syötyä on saatu eikä myrkytyksiä ole tullut.

Helsingissä asuessamme jäin pois poliittisesta työstä ja siirryin lastensuojeluun. Vapaa-aikaa tuli, alkoi leipominen ja ruuanlaitto. Yksinäisenä viikonloppuna tutkin reseptivihkoja ja niin syntyi melkoinen määrä sämpylöitä, limppuja ja muuta naposteltavaa. Niitä maisteltiin perheen palattua reissultaan. Niiden muodot saattoivat hymyilyttää, mutta itse tehdyn maku sai kehuja.

Sarjaan liittyy tietenkin karmea epäonnistuminen, josta muistutetaan aika ajoin. Tein jotain jauheliharisottoa, sotkin sinne mausteita ja innostuin laittamaan banaaneja sekaan. Lapset palailivat koulusta ja hoidosta, vaimo tuli töistä suoraan ruokapöytään.

Lappasin innoissani sapuskaa lasten lautasille – nokat nyrpistelivät annosta? Vaimo maisteli ja totesi sen kyllä menevän – suu muikeana. Se jo herätti huolen. Maistoin itse ja totesin, ettei tätä voi syödä.

Lapset muistavat tuon viimeistään siitä, että yhdessä haettiin pizzat ostarilta. Se oli tuolloin harvinaista herkkua.

Vuorotteluvapaalla ja politiikan kiireellisimmästä ytimestä erkaantuneena aikaa on taas. Jauhokaappi on saanut kyytiä ja erilaisia leipiä ja sämpyläpötkylöitä on syntynyt. Pakastin täyttyy ja sukulaiset joutuvat maistelemaan mitä milloinkin. On kelvannut jopa kotiin vietäväksi.

Jamien kirjaa olen selaillut ja aloitin kanaruuista. Turha tavoitella vartin tekoaikaa kotikeittiössä, sen toteisin kun töihin ryhdyin. Telkkarista huomasin, että on myös puolentunnin valmistusjaksoja ja tietenkin oma havainto, että hyvän sapuskan tekemiseen ei kannata ryhtyä turhassa kiireessä.

Kaupasta piti ostaa wokkipannu, uunikulhoja, grillipannu ja ties mitä. Välineet pitää olla kunnossa.

Syötin väelle erilaisia kana-aterioita ja tutustuin aivan kummallisiin mausteisiin ja muuhun, mitä ei normaalisti arjessa ole tullut eteen.

Yhtenä iltana harppasin kanoista lihoihin ja kokeilin grillipannun tehoja.

Ostin hyvä ja kalliin sisäfileen, leikkasin ja maustoin ohjeiden mukaan. Kuumensin grillipannun niin kuin piti ja heitin lihat paistumaan. Kaikki hyvin, lihat tirisivät ja sain juuri osan käännettyä, kun palohälytin löi kimeänä läpi talon.

Huoneisto oli täynnä savua, mitkään flektit eivät ehtineet mukaan. Pieni lapsi jaloissa ääntä kauhistellen, piffit pannussa paistuen ja pillit vinkuen tilanteesta koitettiin selvitä. Hälytin pois päältä, ovet ja ikkunat auki ja savu hälveni.

Ateriasta tuli hyvä ja maukas, mutta grillipannun osoite vaihtui mökille, siellä ulkona grillatessa se saa savuttaa ihan rauhassa. Seuraavaksi varmaan sitten kalaruokiin?