perjantai, 11. marraskuu 2011

Syksyn sävel

Putkiremontin ja asumisen ketjuttamisen seurauksena oltiin pitkälle syksyyn Arvolan tilalla evakossa. Sateinen syksy ja pimenevät illat saivat pihahommat loppumaan - arkityöt ja muut velvoitteet pitävät sopivan kiireisenä.

Syksy on monella tapaa jo sinällään väsyttävää aikaa. Toivoisi, että työssä jaksaisi säilyttää innostavan ilmapiirin.

Viikon uurastuksen jälkeen tilan emäntä jäi kiinni iltatupsluuriin eikä noussut normaalisti perjantai-illan askareisiin. Oli pakko kaivaa kamera esiin ja ikuistaa levollinen olemus ja ilme myöhempiä aikoja varten. Suu somasti ymmyrkäisenä, saparot tyynylle levähtäneenä ja kädet levällään koko sängyn valloittaneena, näky oli koskettava.
En malttanut herättää vaan askartelin iltapalat ihan ite.

Viikko putkeen ihmissuhdetyössä vaikka vain pienten lasten kasvattajana, opettajana, ohjaajana voi olla uuvuttava. Tehtävä on vaativa ja edellyttää jatkuvaa valppautta. Pienikin erhe voi pahoittaa lapsen mielen ja pahimmillaan saa vanhemmat varpailleen. Pelkästään hyvää tahtovat aikuiset voivatkin olla ulkopuolisten hampaissa. Syyttä suotta.

Kasvattajien opittu velvollisuuden ja oikeudenmukaisuuden tunne on vahva. Kukaan ei halua erehtyä tai olla huolimaton. Kaikki haluavat vain lasten parasta. Näin vahvasti uskon. Vastapuolina ovat pienet tai vähän isommat lapset ja heillä oma vahva tahtonsa itse kullakin. Vaatii taitoa saada heidät kulkemaan yhteen suuntaan.

Näitä ristikkäisiä virtauksia kun viikon ohjailee, voi sitten viikonlopun levätä reporankana jotta taas jaksaa.

Entinen poliisi kertoi teeveessä kuinka työelämä oli rajoitettu lakien ja asetusten varaan, siinä luovuudelle ei juuri ollut tilaa. Eläkkeellä oli mahdollisuus toteuttaa luovuutta ja kekseliäisyyttä. Eläkeläisherran olemus oli raikas ja hyvinvoiva. Miksi vasta työuran jälkeen?

Kysymys kuuluukin: kuinka kunkin työstä voisi tehdä monipuolisen, riittävän rönsyilevän ja vastuullisen, että luovuus tulisi osaksi arkista työelämää? Toisiko tuo luovuus ja vapaus sellaista uutta, että omissa hommissamme paremmin jaksaisimme ja veisimmekö työuraamme tarmokkaammin eteenpäin ilman kyynisyyttä, kyllästymistä ja iän tuomaa rasitetta?

Työurien pidentäminen on yhtenä tavoitteena - ensisijaista on tietenkin tarjota työttömille työtä, opinhaluisille koulutusta ja työssä olijoille mielekästä ja haastavaa työtä. Monesti ainakin hoitotyössä työntekijöiden mitoitus on ensimmäinen ratkaistava asia. Aina ei hoitavien käsien lisääminen ole ainut ja oikea ratkaisu - joskus työt ja vastuut voitaisiin jakaa viisaammin.

Päivähoidon henkilöstön kunniallinen jaksaminen edellyttää, että jokaisen hoitoryhmän lapsimäärää pitää pienentää. Helsinkiläisessä lapsiryhmässä oli jopa 28 lasta, kun jo 21 lapsen ryhmä kuulostaa suurelta. Miettikää nyt vaikka 21 kolme-viisivuotiasta samassa tilassa menemässä sinne tänne. Kolmen aikuisen pitäisi hallita se kasvatuksellisesti oikealla ja rakentavalla otteella! Ovat kyllä taitavia kun siitä selviävät.

Opettajien haaste yksin tuon kokoisissa tai suuremmissa luokissa on ihan yhtä kohtuuton. Huolestuneet aikuiset ja päättäjät saattavat taivastella suulaita ja rajattomia nuorukaisiamme - mistä niitä oikein tulee?

Kommentit

Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

Ladataan...