Käytiin oikein ulkomailla, kevätlomalla. Matka kohdentui entisen Jugoslavian alueelle, nykyään itsenäisen Kroatian kivikkoisille ja kirkasvetisille rannoille.

Omatoimimatkaksi osoittautunut ostomatka meni sitten patikoimiseksi, kaupunkilomailuiksi hankittujen karttojen ja opasteiden mukaan. Aina ei tiedetty missä ollaan. Vaimon kysymykseen piti vastata, että tässä, kun ei itsekään tiennyt missä.

Eksyksissä ollessa voi iskeä paniikki. Yllättävien vastoinkäymisten sattuessa voi tulla itku puseroon.

Elämään voi suhtautua laskelmoiden tarkasti kaikki vaihtoehdot, arvottaa mahdollisuudet, kuvata tulevaisuutta ja pitää kiinni kaikesta siihen liittyvästä. Jokainen muutos tai poikkeama voi murentaa mielen. Näin voi käydä meille kaikille.

Elämä on näiden vuosikymmenten aikana opettanut nöyräksi. Matkoille lähtiessä pitää varautua, että kaikkea voi sattua ja elämässä voi kompuroida. Harva selviää kommelluksitta.

Kuolleiden runoilijoiden seura -elokuva aikoinaan toi tietoisuuteen käsitteen Carpe diem. Kirjaimellisesti ”poimi päivä” ja tunnetummin ”tartu hetkeen”.

Nuorten elämässä elämä ja tapahtumat ovat tärkeitä juuri tässä ja nyt. Parhaimmillaan se on hetkeen tarttumista.

Jos ote on karannut käsistä, näissä hetkissä saatetaan kulkea ongelmasta toiseen tai ojasta allikkoon, yhä syvemmälle. Samalla hetkeen tarttuminen voi olla myönteisessä mielessä mahdollisuuksien hyödyntämistä, mahdollisuuksiin tarttumista. Siinä ehkä sattumiin rakentuvan elämän ydin.

Vuosia olen työssäni yrittänyt herättää nuorten ajatuksia oman tulevaisuutensa hahmottamiseen. Vastaukseksi usein saan, ettei voi tietää. Ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu, mitä illalla teen, saati sitten mitä teen viiden vuoden kuluttua. Omalla tavalla tunne on ristiriitainen.

Hienoa on jos nuori kykenee näkemään itsensä tulevaisuudessa, mutta on myös hienoa, jos hän kykenee tarttumaan juuri siihen hetkeen, jossa nyt elää ja ottamaan kiinni tarjotuista mahdollisuuksista.

Suuri suomalainen urheiluidoli kuvasi uraansa hienojen hetkien sikermäksi. Samassa lama-Suomen tunnelmia kuvaavassa dokumentissa puhui entinen it-miljonääri uudesta elämästään. Onnellisuus tuli elämän suurimmaksi arvoksi. Jatkuvan omaisuuden kartuttamisen ideologia ei siihen sopinut.

Rakkaus toi onnellisuutta, riippumattomuus vahvisti rakkautta ja siten onnellisuutta. Reppureissaajina pariskunta kierteli ympäri maailmaa, riippumattomina ja tarttuivat hetkiin, juttuihin mikä milloinkin kiinnosti. Rahamassi taitaa olla kunnossa.

Kuinka moni meistä kansalaisista voisi elää riippumattomina seikkailijoina, vapaina ajattelijoina kuten antiikin vapaat miehet?

Voisin olla yksi heistä. Ei haittaa vaikka välillä on eksyksissä, ei haittaa vaikka ei tietäisi mitä huomenna tapahtuu. Pääasia on, että säilyy yhteys läheisiin ihmisiin ja voi seikkailla yhdessä heidän kanssaan.

Eräs entisistä nuorista lähestyi sosiaalisen median kautta – hui, sä oot kauheen vanha. No, voi synttäritoivotukset noinkin tehdä. Vanhenemiselle ei voi mitään, mutta samalla se vapauttaa monista pakoista.

Elämästä voi oppia nauttimaan tässä ja nyt, pienet asiat ovat tärkeitä. Ei tarvitse olla aina edes oikeassa, on muitakin viisaita ajatuksia kuin omat.

HARRI MOISIO

Kirjoittaja on vaasalainen nuorisokodin johtaja