Juhlapyhinä on ollut hyvää aikaa hiljentyä ja miettiä pienen lapsen ensimmäisten kasvun kuukausien merkitystä.

Lapsen ja äidin välille syntyy jo odotusaikana kiinteä vuorovaikutussuhde, eikä ole yhdentekevää kuinka tuo aika eletään. Pieni vauva keskustelee jo varhain ilmeillään, itkullaan, jokeltelullaan äidin ja isän kanssa. Tähän vuoropuheluun tulee aikuisen olla valmis. Vaikea ajatella, että pieni lapsi olisi syntyessään millään tavalla paha.

Mistä se ihmisen pahuus sitten syntyy?

Aikuiset kuitenkin tekevät pahoja tekoja toisilleen, jopa kaikkein läheisimmille. Voiko pienellä, vastasyntyneellä lapsella olla tiedostamaton pahuuden siemen jo syntyessään? Luonnollisesti lapsella on oma biologinen perustansa ja sosiaalinen ympäristönsä, jossa hän elää ja kasvaa.

On hyvä muistaa, että lapsi on jo syntyessään valmis havainnoimaan, tutkimaan ja tarkkailemaan ympäristöään. Lapsen kasvaessa myös hänen aivonsa kehittyvät ja omaksuvat uusia asioita, jolloin sillä mitä lapsi näkee, kuulee ja kokee, on suuri merkitys hyvän ja pahan taistelussa. Hyvä ympäristö johtaa hyvään, paha pahaan.

Ihmisen pahuuden siemen taitaa olla myöhempien sosiaalisten suhteiden ja vuorovaikutuksen seurausta enemmän kuin synnynnäistä? Pahuus ei ole alun perin olemassa syntymässä, vaan se saa paikkansa sosiaalisen kokemuksen, kaltoinkohtelun ja hylkäävän toiminnan kautta, jos on tullakseen.

Jos lapsi selviää elämänsä alkuvaiheesta myönteisellä tavalla, on hänellä edessään nuoruuden karu maailma, josta voi selvitä hyvillä ihmissuhteilla, kannustavien vanhempien, harrastusten ja hyvien kavereiden tuella.

Kaikessa kasvatuksessa on kyse lapsen ohjaamisesta omaksumaan oman lähipiirinsä kulttuuri, tavat ja normit. Näin käy, olivat ne lähipiirin arvot millaiset tahansa. Ympäristö, jossa ihminen elää, vaikuttaa hänen kykyynsä nähdä tai olla näkemättä asioita toisen silmin – kykyä empatiaan, toisen huomioimiseen tai pahuuteen ja jättää huomaamatta toisen hätä.

Lapsi on tunne-elämältään herkkä, jolloin monet keskittymis- tai käyttäytymishäiriöt ovat osa joko häiriintynyttä tunne-elämää tai seurausta niistä.

On hienoa, jos osataan auttaa oikein ja tiedetään mistä kulloinkin on kyse. Erityisesti nuoren mielenliikutusten ja ongelmallisen toiminnan ymmärtäminen voi olla joskus hankalaa. Ymmärtävä suhtautuminen oireilevaan lapseen tai nuoreen perustuu ajatukseen, että tunne on tosi, vaikka joskus parempiakin selittäviä tekijöitä voisi olla.

Paha teko tehdään kun sisäinen tunne – joka on tosi – vaatii niin tekemään. Tämä reitti saattaa viedä vaarallisille vesille.

Monet ihmisten toisiin kohdistamat epätoivoiset teot johtuvat todennäköisesti äärimmäisestä väsymisestä ja ajautumisesta liian suuren henkisen taakan alle. Yhtälailla niin aikuisen kuin lapsenkin jaksamiseen vaikuttaa turvallinen perhepiiri ja kannustavat läheiset ja ystävät.

Lasten kasvattaminen on tiimityötä, eikä kenenkään pitäisi jäädä yksin vastuuseen tässä tehtävässä. Aikuisten pahat teot saattavat juontua yhteisön heikkoudesta, turvaverkko pettää. Turvallinen ja kannustava yhteisö antaa parhaan perustan lapsen ja nuoren kasvulle, aikuisten hyvyydelle.

Syntyessään lapsi ei ole paha, eihän?

HARRI MOISIO

Kirjoittaja on vaasalainen nuorisokodin johtaja