23.2.2005 /Harri Moisio<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Lähitulevaisuutta on kuvattu monenlaisilla uhkakuvilla. Suomen taloutta ja vakaata kehitystä on järisyttänyt pääomien kulkeutuminen – juoksujalkaa – halvempien tuotantokustannusten maihin mm. Baltian maihin, Kiinaan. Suomalainen pääoma ei tunne isänmaata, kuten ei minkään muunkaan maan pääoma.

 

Taloudellinen voitontavoittelu ja rahavirrat – kapitalistisessa yhteiskunnassa, markkinataloudessa, tai miksi sitä milloinkin saatetaan kutsua, eivät oikeastaan milloinkaan ole tunteneet isänmaata. Suomen teollinen kehitys ja rakentaminen on aikoinaan toteutettu pääosin myös ulkomaisella pääomalla. Miksi täällä muuten olisi niin vaikeannimisiä omistajatahoja.

 

Puhe globalisaatiosta tarkoittaa käytännössä lähinnä sitä, että tälle pääomien kulkemiselle on annettu ikään kuin laillinen oikeus ja lupa ja siitä on tehty taloudellisen kehityksen välttämättömyys, johon kansalaisten tulee alistua.

 

Miten tähän kehitykseen voidaan vastata – mikä on työväestön, kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa tähän kehitykseen. Ensinnäkin kyse on siitä että kansallisella tasolla voidaan turvata ne oikeudet ja ne taloudelliset edut jotka on jo saavutettu.

 

Meidän on puolustettava saavutettuja inhimillisiä oikeuksia ja etuja. Siihen Suomella on entistä paremmin varaa, joskin se edellyttää, että kaikki kansantaloudessa saavutetut voitot eivät kulkeudu yksien taskuun.

 

Toinen välttämätön suunta on palkansaajien, kaikkien työtätekevien kansainvälisen yhteistyön ja yhteisten vaatimusten rakentaminen – jos ja kun pääoma on kansainvälistä niin pitää olla sen vastavoimankin kansainvälinen – siinä on ehkä suurin ja vaikein haaste. Tulee löytää yhteisymmärrys yli rajojen -  tilanteessa, jossa usein kyse on pohjinmiltaan  ihmisten toimeentulosta ja hirveistä elintasokuiluista ja eriarvoisuudesta.

 

Tähän samaan uhkakuvien kirjoon kuuluu – "miniglobalisaatio" - eriarvoisuuden lisääminen ja pyrkimykset oikeuksien rajoittamiseen kansallisella tasolla. Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu kasvaa ja yhä harvempi kiinnittää siihen edes huomiota.

 

Samaa hajota ja hallitse menetelmän logiikkaa kuvastaa mm. teollisuuspiirien edustajan herra Vartian ajattelu, jossa ikäihmisiltä vietäisiin äänioikeus. Teollisuuspiirien ajattelussa ja talouslaskelmissa  ikäihmiset ja eläkeläiset ovat pelkkä yhteiskunnallinen kustannuserä.

 

Tässä markkinatalousajattelu ja taloudelliset arvot saavat ylivallan inhimillisistä oikeuksista ja arvoista. Esityksen toteuttaminen veisi kansalaisoikeudet yli miljoonalta suomalaiselta eläkeläiseltä.

 

Tämän vastavoimana on tietysti meidän kaikkien palkkatyöläisten ehdoton tuomio sekä  voimakkaat eläkeläisjärjestöt ja heidän tiivis hyvä yhteistyön – äänioikeus on kansalaisoikeus johon ei pidä edes ajatuksissaan kajota.

 

Monesti elämä tuntuun eri ikävaiheissa niin epäreilulta ja väärältä. Pienen lapsen halu saada tahtonsa läpi tulee usein torjutuksi vanhempien toimesta, murrosiässä - omasta mielestään - viisaana ja valmiina nuorelle tulee yhteiskunnan normien ja säädösten kautta rajoituksia, jotka estävät häntä elämästä aikuisen tavoin.

 

Nuorella aikuisella on ongelmia löytää työtä ja toimeentuloa – asuminen ja asettuminen vaatii rahaa ja sitä ei ole. Työelämän loppuvaiheella sitä odottaa eläkkeelle pääsyä ja rauhoittumista – vaan yhä aikaisemmin ja useammin loppuun palaminen ja sairastelu vie siltäkin ilon.

 

Elämä pitäisi saada elää väärin päin – hoidetaan ensin pois kivut ja sairaudet, innoissaan  aloitetaan työelämä uran huippuhetkestä – nuorrutaan ja näytetään kokoajan paremmalta ja paremmalta – vietetään nuoruus tällä viisaudella villinä ja vapaana.

 

 

 

Lopussa elämän kohokohta saattaisi olla se, että saa koulussa sinikantiseen vihkoon kultaisen tähden kun osaa laske oikein 1+2  - saisi olla lapsi, elää viimeiset vuodet ilman  vastuuta, leikkien, syöden ja nukkuen - kaikki päättyisi lopuksi rauhallisesti äidin kohdussa.

 

Nuorisotyön ja lastensuojelun parissa olen oppinut löytämään monia elämän salaisuuksia. Yksi havainto on, että 15-17-vuotiaat ovat tosiaan – omasta mielestään – maailman viisaimpia he tietävät mitä haluavat ja osaavat kaiken – toivon teille jaksamista ja  tätä nuoruuden suomaa intoa, sillä viisautta teillä varmasti jo on.