Pohjalainen tiistai 09.03.2010

Poliittisen eläimen kohtalo on saada aika ajoin kovaakin kritiikkiä. Kritiikki voi olla asiallista ja rakentavaa tai sitten siinä ylitetään sietokyky ja lopulta jopa kipukynnys.

Tappouhkaukset ministereille kuuluvat sekasorron ja anarkian aikaan. Menneinä aikoina toteutetut hallitsijoiden-isojen tai pienten-murhat tehtiin uskossa, jossa kuviteltiin asioiden muuttuvan kunhan pahasta hallitsijasta eroon päästään.

Historia osaa meille kertoa, että päälliköiden tilalle tulee aina uusi päällikkö. Mikään ei muutu ellei kyetä puuttumaan rakenteisiin, järjestelmiin tai demokratian sisältöihin. Silloin on kyse jo valtasuhteista. Yksittäisen poliitikon merkitys voi olla suuri, mutta harvoin korvaamaton. Tehdyt ratkaisut ovat aina valtaeliitin yhteisiä, vaikka ensimmäisenä saattaa seistä yksi heistä.

Vihreiden kyläpäällikkö Osala on viimeaikoina ottanut päämantrakseen kaupunginhallituksen päätösten mollaamisen. Eräänlainen rimanalitus taisi lipsahtaa viime valtuuston kokouksessa. Hän osoitteli, että kaupunginhallituksen jäsenillä on noussut keltainen neste päähän. Tällä kuvauksella hän tuskin tarkoitti kokouksessa tarjolla ollutta keltaista limpparia.

Meitä kaupunginhallituksen jäseniä on sentään useasta puolueesta ja siinä me kaikki olemme saman ryöpyn kohteena. Moitteen ymmärtäisi, jos se osuisi ja uppoaisi, mutta kun se ei tunnu missään. Varovaisuus kaupungin talouden tilaan alkoi välittömästi, kun talouslaman viestit kantautuivat korviin.

Tärkeät säästötoimet mahdollistivat osaltaan sen, että 2009 tulos oli lopulta reilusti plussan puolella. Arviohan oli reilu kolmemiljoonaa miinuksella.

Onko se kaupunginhallituksen heikkoutta, että tuleviin kriisivuosiin saatiin koottua miljoonien puskuri? Politiikka on muutakin kuin tässä ja nyt elämistä.

Sportin miehenä Osala kritiikissään sivuutti siististi sirklaten koko Sportin ylimääräisen avustusrahan eivätkä ilmeisesti Pikipruukin puheenjohtajakauden kohtuuttomat palkkiotkaan kuulu kritiikin kohteeksi. Varmaankin kyseessä on hallituskipeys, eli tarve olla itse vallan keskiössä.

Mahdollisuus muutokseen on vuodenvaihteessa, kun kaupunginhallitus vaihtuu. Joskus maan hallituspaikkoja jaettaessa on toki kyseenalaistettu joidenkin hallituskelpoisuus.

Alkoholistien suoja-asuntohankkeen torjuminen Vaskiluodossa toi sosiaaliviraston käytävillä lunta tupaan. Näkökulma kun oli sellainen, että Vaskiluodon hyväosaiset saivat valtuutetut lupaamaan suoja-asunnot muualle kaupunkia. Näin sen tietty voi nähdä, mutta Vaskiluodon keskeinen asema Vaasan tulevaisuuden suunnittelussa ja osana yleiskaavan valmistelua on huonosti keskusteltu. Siihen eivät sovi suunnittelua rajoittavat toiminnot.

Asunnottomien päihdeongelmaisten asuttaminen ei taida onnistua Vaasassa-ei ainakaan kivutta. Samanlainen ryöppy tuli myös uuden sijoituskohteen päälle. Päiväkodin väki ja lasten vanhemmat kokevat, että alkoholistien asunnot tulevat liian lähelle päiväkotia.

Kohtuutonta dramatiikkaa asian tiimoilta viljellään, jopa kysytään vastuunkantajaa, jos sitten joku lapsista henkensä menettäisi tästä sijoituksesta johtuen.

Niin vaarallista väkeä he eivät ole. Jos olisivat, olisi yks sun toinen lapsi jo nyt vaarassa, kun emme tiedä missä he nyt majailevat.

Viesti on todennäköisesti otettu vastaan ja taas etsitään uutta sijoituspaikkaa. Yksi vaihtoehto on Kustaalan lastenkotia vastapäätä oleva tontti. Se on erityisjärjestelyin varmaankin mahdollinen, mutta kokoaa melko varmasti kotirantalaiset yhteen saman teeman ympärille.

Nyt kun on oikea talvi ja lunta joka nurkka täynnä, on kaupungin omaa raskasta katukalustoa ikävä. Kuntalaiset ilmaisevat tyytymättömyyttään, liikkuminen on vaikeaa, tiet ovat tukossa. Vihan kohteeksi joutuvat ihmiset, jotka kellonympäryksen saattavat lunta raivata, uupumukseen saakka.

Eikö tässäkin ole kysymys pikemminkin luodun systeemin heikkoudesta kuin niiden ihmisten, jotka näissä raameissa hommansa joutuvat tekemään?