Tiina Mäki tarttuu hankekritiikkiini (Pohjalainen 26.6), jonka taustalla oli ajatukseni, että kaikki Kaste-hankkeet ja vastaavat pitäisi lopettaa. Tiina Mäki kertoo joistakin meneillään olevista hankkeista ja vetoaa lopuksi, että niiden avulla tulisi oppia muutoksen ja erityisesti yhteiskehittämisen kulttuuri.

Hankkeiden kautta on kuntien sosiaalitoimen kehittämistoiminta ulkoistettu. Valtio suuntaa miljoonien rahoituksen erilaisiin hankkeisiin ja pyrkii hyviä käytäntöjä jakamaan tasaisesti kaikkien kuntien ja toimijoiden käyttöön.

Kaunis ajatus ja hyvää tahtoa! Kunnilla vaan ei ole rahaa hankkeiden jalkauttamiseen. Kaikki tietävät sanonnan, että kannettu vesi ei kaivossa pysy. Hyvien käytäntöjen jakaminen on juuri tällaista. Rahan puutteessa kunnat eivät kykene palkkaamaan hankkeiden tarvitsemia työntekijöitä eikä tuotettu kehittämishanke ehkä muutenkaan istu kunnan toimintarakenteeseen.

Hankkeen pyörittäminen sitoo väkeä ohjaus- ja asiantuntijaryhmiin. Lisäksi päättäjiä ja käyttäjiä pyritään sitomaan hankkeiden kehittämiseen – aina on jokin käyttäjäryhmä koekaniinina ja päättäjät saavat hienoja suunnitelmia hyväksyttäväkseen. Hankkeiden sisältöön ja tavoitteisiin ei päättäjällä ole juuri mitään poikkipuolista sanomista. Yksi oikea kysymys voisi olla sellainen, jossa kysytään mitä hankkeen jalkauttaminen kuntaan tarkoittaa?

Monissa hankkeissa on varmaan hienoja avauksia, mutta niiden siirtäminen käytäntöön on edelleen onnetonta. Monet valtakunnalliset tai useamman maakunnan hankkeet ovat parhaimmillaan teoreettista opintomateriaalia. Paremmin paikallisilla hankkeilla on mahdollisuus tulla osaksi toimintaa.

Ulkopuolisella tai omalla kehittämisrahoituksella on aloitettu ja ylläpidetään Vaasassa joitakin toimivia hankkeita. Niiden tarve on paikallisesti todettu ja valmisteltu omana kokeiluna ja pääosin oman väen toimesta, omaa toimintaa uudelleen muokkaamalla. Vakiintuneita ovat ainakin Klaaran, Väylän, Haavin toiminnat. Ne ovat osa ennalta ehkäisevää lastensuojelua, lasten ja perheiden matalankynnyksen palvelua.

Pikku-Saga projekti osoitti tarpeellisuutensa. Siinä neuvola, päivähoito, kotipalvelu ja sosiaalitoimi hakivat yhteistyömalleja lasten ja perheiden varhaiseen tukemiseen. Itse hanke loppui eikä malli jäänyt elämään. Päivähoidon omahoitajuus ja kasvatuskumppanuus eli vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö, saivat vahvistusta hankkeesta. Moniammatillisuus on työmuotona vielä hakusessa ja varsinainen perhetyö aloittamatta.

Kehittämistyö on mielestäni jokaisen johtajan perustyötä. Ulkoistetuilla hankkeilla viedään sekä rahat että into oman työn ja työyhteisön kehittämiseltä.

Harri Moisio (vas.)

kaupunginvaltuutettu Vaasa