Pohjalainen
sunnuntai 06.09.2009

"NYT SÄ oot ihana", sanoi lapsukainen hoitotädille, kun retkellä heittäydyttiin hiukan hauskanpidolle ja mukavaan kisailuun. Lapsi kun näin toteaa, on ilmeistä että hänen lantissaan on sitten se toinenkin puoli. On hetkiä jolloin hoitotäti ei sitten olekaan niin ihana. Tätä kysyttäessä lapsi toteaa, "et sit ku sä komennat".

Rajojen asettaminen ja niihin asettuminen on yleensä epämieluisaa. Lapsen tehtävä on päivittäin koetella elämisensä rajoja - lapsi testaa aikuisten kautta rajojaan, elämänsä avaruutta. Tahto on pääosin se lapsen väline, jota hän käyttää näissä testeissään. Vanhemmalle, isälle ja äidille, saattaa taistelu tahtoja vastaan olla kovinkin tuskaista. On niin kamalaa kieltää tai torjua asioita joita oma kullannuppu niin kovasti tahtoo.

VARHAINEN LAPSUUS kodin helmassa on tahtojen taistelua. Silloin vanhemmat oppivat luovimaan tässä tahtojen valtameressä ja useimmiten pienen lapsen tahtomyllerrys saa turvalliset, hellät ja opastavat rajansa. Lapselle syntyy vähitellen oppi oikeasta ja väärästä, luvallisesta ja luvattomasta, turvallisesta ja turvattomasta, hyvästä ja pahasta.

Tässä taistelussa voi myös hävitä. Välinpitämättömyys ja hylkääminen jättää lapseen jäljet, jolloin vaarantuu kyky näiden vastakkaisten arvojen ja normien ymmärrykseen, kun ei oikein kukaan ole opastamassa.

Sama avuttomuus näiden oppien oivaltamiseen voi lapselle syntyä myös silloin kun on oikein rakastavat vanhemmat. Tahtojen taistelu hävitään sillä, että ei millään viitsi pahoittaa lapsen mieltä kun se niin tahtoo. Pelätään, että lapsi menee rikki kun hän itkee ja parkuu tahtoaan läpi. Hellien annetaan sitten periksi ja hetken kaikki on taas hyvin.

KAIKKI LAPSEN kasvua ja kehitystä tutkivat tahot näkevät tärkeäksi, että lapsuus olisi mahdollisimman pitkä ja turvallinen, jolloin sekä äiti että isä osallistuvat molemmat naisena ja miehenä aktiivisesti lastensa kasvatukseen.

Pääosin varhaiset kasvun vuodet toteutuvat äidin johdolla, joskaan isien roolia ei pidä lainkaan väheksyä. Kasvatus on molempien vanhempien yhteistyötä ja kasvatuksen johdonmukaisuus on turvallisinta mitä lapsi elämänsä eväiksi kotoa voi saada.

KASVATUKSEN YHTEISKUNNALLISTUMISESSA on sekä hyvät että huonot puolensa. Kolme ensimmäistä kasvun vuotta saattaa olla koko jälkeisen elämän tärkein vaihe. Siksi yhteiskunnan tulisi tukea vanhemmuutta henkisesti ja taloudellisesti, että kotona hoitaminen olisi mahdollista. Se ei tarkoita, että lapsi pitää pitää erillään muista ikäisistään.

Erilaiset äiti-lapsi -ryhmät, kerhot, leikkipuistot ja muut vertaisryhmät voivat turvata sosiaalisen verkoston ja lapsi saa riittävät virikkeet elämäänsä. Aina ei tarvitse hakeutua päivähoitoon.

Kotona hoitamisen mahdottomuus on usein taloudellinen. Pienten lasten vanhemmille pitäisi turvata lyhyemmät työajat ja samalla huolehtia että se on taloudellisesti mahdollista. Sekä valtion että kuntien pitää selkeästi lisätä kotona hoitamisen avustuksia. Tämä on myös tahtokysymys.

SATSAAMINEN LAPSIIN ja lapsiperheisiin on satsaamista myös tulevaisuuteen. Monilta yhteiskunnallisilta ongelmilta voitaisiin välttyä, jos oivallettaisiin ennaltaehkäisevien toimien merkitys ja arvo.

Henkilökohtaisella vanhemmuuden tasolla se tarkoittaa johdonmukaista kasvatusta - turvallisia rajoja lapselle kasvun alkuhetkistä saakka. Yhteiskunnan tasolla se tarkoittaa taloudellisia investointeja, sijoitustoimintaa lapsiperheiden palveluihin ja tukijärjestelmiin. Käytännössä se voi näkyä neuvolatoiminnan tehostamisena, päiväkotiryhmien pienentämisenä ja myöhemmin koulujen ryhmäkoon pienentämisenä.

Kysymys näin laman aikana on varmaan aina rahasta. Jos sen rahan arvon osaa nähdä aineettomana arvona ja tulevaisuuden säästönä, silloin oivallus on jo pitkällä.