keskiviikko 25.06.2008

KODINHOITOHUONEESTA KUULUU syvä huokaus toinen toisensa perään - istun ajatuksissani tietokoneella ja huokaukset sen kun jatkuvat?

Parisuhteessa elävänä sitä ensimmäisenä miettii, mitä nyt on tullut tehtyä tai jäänyt tekemättä? Kaino kysymys, että mikä nyt on hätänä, saa hämmentyneen vastakysymyksen, ai miten niin? Selitys syville huokauksille olikin höyrysilitysrauta ja viikatut vaatteet. Työnjako kotipiirissä voi olla sellainen, että höyrysilitysraudan tuhina on jotenkin jäänyt vieraaksi.

Loma-aamuna heräsin ennen sian piäremää, kuten vanha kansa sanoo, en omiin tuhinoihin, vaan hirmuiseen pärinään. Vaimo se vatkasi kermavaahtoa kakun päälle. Ei sen kummempaa juhlaa kuin viimeinen työpäivä, taas. Kakun koristelu ja asettelu kantoastiaan pysäytti molempien katseet - sitähän voisi vaihtaa alaa ja ryhtyä työkseen kakkuja koristelemaan?

Kun riittävän usein joutuu vaihtamaan tai lopettamaan työnteon voi oppia myös uusia taitoja. Tämä taitaa olla pätkätyöläisen ankeaa arkea, joskus pätkät vaan ovat niin lyhyitä, ettei kyllä kakkuja kannata vääntää.


ENTISEN KOLLEGAN - nuorisokodin entinen johtaja ja nykyään entinen Seinäjoen ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan opettaja - Juha-Matti Lintalan katkera kirjoitus kohtalostaan 13.6 Pohjalaisessa herätti monia ajatuksia. Voi olla, että Lintala ei lähtökakkuja kauheasti väännä eikä läksiäisiä järjestele. Pätkätyö voi olla lähes kymmenen vuotta pitkä. Päteviä opettajia pidettiin kevyessä hirressä määräaikaisilla ratkaisuilla. Todennäköisesti kaikki - henkilökohtaiset ja oppilaitoksen - suunnitelmat perustuivat tehtävien jatkumiseen, vaan toisin kävi.

Pitkän pätkän aikana saattaa käydä niin, että ihmisestä on vedetty ulos se mitä sieltä on saatavissa. Kirja on luettu kannesta kanteen eikä uutta ole tulossa. Määräaikaisuus on helppo tapa siirtää loppuun kaluttu sivuun, varsinkin jos ammattiliitotkin vaikenevat. Samoin esimiehille hankalat, osaavat ja liian innokkaat tekijät voivat olla vaaravyöhykkeellä, syitä voi olla monia, harva kovin hyvä.


MÄÄRÄAIKAISUUS ON aina riski ja usein se pitää tiedostaa - työssään sitä vaan ei varmaankaan kauheasti ajattele. Muodollisesti pätevät ja koulutuksen saaneet työntekijät ovat pääosin tehtävistään innostuneita ja valmiit kehittämään työtään. Varsinkin ihmistyö, opetus ja hoitotyö, vie helposti mennessään.

Menneinä vuosina ihmettelin joitakin Vaasan kaupungin peruskoulujen rehtoreiden valintaprosesseja. Muutaman vuoden sijaisuus koulun rehtorin tehtävissä ei painanut mitään, vaan valittu rehtori tulikin sivusta. Sijaisena toiminut ja tehtävää hakenut oli opettajakunnan ehdokas ja vanhempien suosima sekä rehtorin tehtävissään onnistunut. Silti esityksen vastaisesti jaosto - poliittinen luottamusväki - valitsee tehtävään ihan toisen henkilön.

Tuollaista olen pitänyt huonona henkilöstöjohtamisena. Vuosi, kaksi ja olet hyvin mukana työn sisällöissä, koulutettuna ja kurssitettuna tehtäviin ja valmis homman kehittämiseen. Ja sitten ulos! Mitä järkeä? Työvoimapula on kaikissa ennusteissa totta - osaavia hoitavia käsiä ja kuulevia korvia tarvitaan entistä enemmän. Kuinka paljon ihminen sietää pompottelua ja jättää lopulta tulematta hoitotyön pätkiin ja vaihtaa ammattia?


KIELI ON liian usein ongelma pysyvän työpaikan saamisessa. Ei ole vaan yksi tai kaksi hoitajaa, joiden määräaikaisia työsuhteita on jatkettu vuositolkulla - hoitavat hommansa, mutta eivät voi saada vakituista paikkaa, koska ruotsikielen taito ei riitä! Jos on vuosien näyttö, että selviää työyhteisössä tästä puutteesta huolimatta, luulisi sen olevan riittävä meriitti vakituiselle työsuhteelle.

Oma hoidon taso saattaa parantua kun kotiin jää ammattilainen hoitamaan arjen asioita. Olisiko jatkossa riennoilta palatessa odotettavissa tohvelit ovensuussa, lämpöinen ateria ja kepeät iltapalat - ellei tuo nyt sitten innostu alanvaihtoon.