Teeveespotti esittelee sos-lapsikylän rahankeruuhankkeessa Ainon ja Onnin ankeaa lapsuutta. Aino on ajautunut hoitamaan ja huolehtimaan pikkuveljeään Onnia, eikä vanhempia näy missään. Sydäntä riipivässä tarinassa Aino ruokkii, pukee, ulkoiluttaa ja hoivaa veljeään.

Tarina kertoo menetetystä lapsuudesta ja vanhemmuuden puuttumisesta. Kansalaisvelvollisuus on tällaisissa tilanteissa tehdä lastensuojeluilmoitus. Tässä tilanteessa lapset pitää ottaa kiireellisesti huostaan ja hakea heille oikeanlainen sijaishuoltopaikka.

Rahan kerääminen tällaisilla menetelmillä tuntuu vastenmieliseltä varsinkin kun tiedetään, että lastensuojelu Suomessa on nykyään jo kansainvälistä bisnestä.

Gradua kirjoittaessani törmäsin Hesarin pieneen uutiseen, jossa isä tuomittiin sakkoihin poikansa vapauden riistämisestä. Hän oli kahlinnut poikansa patteriin, jotta tämä ei pääse jatkamaan pahaksi riistäytynyttä päihdekierrettään. Toinen raskauttava teko oli, että hän oli uhannut poikaansa haulikolla estääkseen häntä lähtemästä päihdeharrastuksiinsa.

Tuomio oli lopulta normaalia ankarampi, koska isä oli ammatiltaan asianajaja ja hänen olisi pitänyt tietää, että teot olivat laittomia.

Vanhemmuus on aina vaikea laji hallita ja osata. Kukaan ei siitä selviä virheittä.

Edellä kuvattu isän suunnaton huoli pojan päihdekierteestä on tämän päivän lastensuojelulaitoksissa arkista todellisuutta. Ammattiauttajat jakavat huolen vanhempien kanssa. Yleensä vanhemmat odottavat, että ammattiauttajat osaavat työnsä ja saavat lapsen ojennukseen ja herran nuhteeseen.

Lastensuojelulaissa nuoren päihdeharrastusta rajoittavat toimenpiteet on tarkoin kirjattu, mutta niiden rinnalle on vahvana tuotu nuoren itsemääräämisoikeus. Lastensuojelulaitosten ilmeisen paha maine ja menneisyyden todelliset vääryydet heijastuvat jopa lainsäätäjän ja lain tulkitsijoiden ajatuksiin.

Pahimmillaan nuori voi olla heitteillä lastensuojelulaitoksessa, jos nuoren vastuullisilta kasvattajilta viedään työvälineet.

Nuoren päihdeharrastusten pysäyttämiseen ei välttämättä puhuminen ja pyytely riitä. Seurauksena voi olla laitoskierre, haetaan paikkaa, jossa pysähdys lopulta tapahtuu. Voi toki olla, että mikään ei enää auta.

Entinen Pernasaaren koulukodin johtaja Ensio Kyppö ehti urallaan kokea monenlaisia kasvatuskeinoja aina raipparangaistuksesta koppihoitoon saakka, mutta myös kannustavan ja nuoren kykyihin luottavan ja sitä tukevan kasvatuksen.

Lastensuojelussa on tapahtunut paljon. On siirrytty ennaltaehkäisyn ja avohuollon suuntaan ja korostettu perhehoitoa.

Kyppö totesi, että pitkitetty avohuolto kypsyttää nuoret laitoksia varten ja väitti, että rakenteen pitäisi olla juuri toisin päin. Ensimmäiseen vakavampaan rikkeeseen pitää tarttua heti isolla kädellä ja vasta sitten rakentaa tukitoimet, joilla varmennetaan, että nuori pysyy edelleen kaidalla tiellä.

Omassa yhteisössämme olemme lähes joka nuoren kohdalla voineet todeta, että hänen sijoituksensa tapahtuu aivan liian myöhään. Nuori on jo oppinut elämään omassa maailmassaan, normit, ihmissuhteet ovat vahvoina vaikuttamassa juuri siihen tulevaisuuteen, joka siitä viitoittuu. Ei ihme, että vanhemmilla herää joskus tarve kahlita oma nuorensa turvaan kaikelta maailman pahuudelta.

HARRI MOISIO

Kirjoittaja on vaasalainen nuorisokodin johtaja