Vasemmistoliiton suuri mies Eino Sainio on poissa. Einon kuolema pysäytti miettimään ja muistelemaan hänen jättämäänsä perintöä. On varmasti monia asioita joista en tiedä mitään, mutta on samalla joitakin muistoja jotka tiedän hyvin.
 
Vasemmistolaiseen järjestöperheeseen – kuten meillä oli tapa ajatella – liityin 1970 luvun alkupuolella. Nuorena, tietämättömänä ja uteliaana aistit olivat herkät ja joka suuntaan avoimet.
 
Pian huomasin olevani paljon radikaalimpi ajatuksissani kuin isäni ja hän vastaavasti oli monissa asioissa Einon kanssa samaa pataa. Joissakin tuon ajan kunnallisvaaleissa me nuoret oikein kampanjoimme omaa ehdokasta ja suurin kritiikki kohdentui isä Mattia ja Einoa kohtaan. He edustivat sopuilijoita – olivat hyvää pataa porvareitten kanssa. Se ei radikaalinuorille käynyt.
 
Tuon ajan vasemmistolaisuuteen kuului oleellisesti sisäiset ristiriidat ja toinen toisensa kampeaminen oli ikään kuin osa politiikantekoa. Jo silloin omat koirat purivat pahiten. Monesti varsinaiset asiat saattoivat jäädä näiden kinailujen alle ja poliittiset vastustajat nauttivat kun vasemmistolaiset söivät toinen toistaan.
 
Vuodet vierivät ja yllättäen voi huomata, että viisaita ajatuksia on kirjoitettu moniin kirjoihin. Ei olekaan yhtä selkeää totuutta. Viisaus ei asukkaan yksissä päissä, vaan useimmiten ajattelevassa, pohdiskelevassa ilmapiirissä.
 
Pitkän tauon jälkeen palasin politiikkaan ja Eino oli edelleen mukana. Kunnallisjärjestön kokouksiin hän toi tuon haasteen. Hän laittoi meidät pohtimaan vaihtoehtoja. Kaupungin talousnäkymät olivat heikot ja hän esitti meille vaihtoehtoisia malleja ja kyseli väen ajatuksia, ehdotuksia, ratkaisuja. Eihän meillä niitä ollut, mutta tuo pohdiskelu ja asioiden jakaminen jätti luottavaisen mielen. Oli helppo antaa valtuustoryhmälle mandaatti toimia.
 
Kunnallisvaaleissa 2004 tulin valituksi valtuustoon ja Eino oli vielä varajäsen. Valtuustoryhmän puheenjohtajana olin mukana vallanjako keskusteluissa. Eino opetti minulle lautakuntapaikkojen jakoperusteet, pistelaskelmat ja muut periaatteet joilla neuvotteluja käydä. Hänen oppiensa mukaan niitä sitten eri vaiheissa on yritetty parhaan mukaan noudattaa ja edelleen jalostaa.
 
Kun viimeiset vuodet on istunut valtuustossa ja kaupunginhallituksessa voi hiljentyä kunnioittamaan Einon pitkää uraa kaupungin luottamusmiesjohdossa. Kaksi kautta tekee jo tiukkaa, hänelle niitä kertyi useampia – yli kolmekymmentä vuotta. Samalla on oppinut käsittämään, että vain kaupunginhallituksessa ja sen alaisissa toimielimissä, tärkeimmissä lautakunnissa voi saada sellaisia esityksiä tehtyä jotka perustuvat myös omiin arvoihin.
 
Puolueen valtuustoon saama edustus antaa ainoan mahdollisuuden päästä osallistumaan näihin tärkeimpiin toimielimiin. Valtuutettujen määrä ja saatu äänimäärä antaa sen laskennallisen perustan jolla kaupunginhallitus ja lautakunnat valitaan.
 
Einon jättämä perintö on ehdottomasti yhteistyön korostaminen; halu muita kuunnellen löytää ratkaisut kipeisiin ongelmiin, kunnioittaa toisen mielipidettä, kyky nähdä kokonaisuuksia ja tulevaisuus yksittäisten ratkaisujen takaa. Vasemmiston valtuustoryhmä toimii edelleen näiden periaatteiden pohjalta, Einon muistoa kunnioittaen.