Eilen oli raskas päivä. Erityisen läheinen nuori tyttö haudattiin - Laihialla tapahtuneen liikenneonnettomuuden  uhri. Tieto onnettemuudesta tuli 20.2 Jalasjärven vaalitilaisuuteen ja vei ajatukset suureen tyhjyyteen - järkytys pysäytti.
Yhtenä muiden kasvattajien kanssa minulla oli onni olla antamassa rajoja ja rakkautta Kiikille lähes kymmenen vuoden ajan - ehkä tärkeimmät lapsuuden ja nuoruuden ajan. Meidän tehtävänä oli palan matkaa kulkea Kiikin rinnalla turvallisina aikuisina - antaa hänelle mahdollisuuksia jalostua hienoksi nuorukaiseksi. Olla hänen äitinsä tukena tässä vaikeassa tehtävässä.
Kiikistä tuli luonteensa mukainen "tänttähäärä" joka oli iloisena ja innoissaan kaikessa mukana - utelias ja avoin kaikelle. Nuori nainen oli saanut elämänsä mallilleen - rysäys ja kaikki oli ohi.

Muistotilaisuus on koskettava - vietimme Kiikin kanssa aikaa pitkään alkuiltaan. Paikalla olis läheisten, sukulaisten ja meidän oheiskasvattajien lisäksi Kiikin nuoret kaverit Etelä-Suomesta, poikakaveri, työkaverit, kampaajat, musikki-ihmiset, ystävät - tämä kertoi Kiikistä kaiken hän oli valloittava ihminen joka - on-off - temperamentillaan valloitti ihmiset - iloisuus vei mennessään. Eräs kollega totesi miten Kiiki kesällä "valaisi" olemuksellaan koko torin. Sitä valoa ystävät ja erityisesti läheiset jäävät kaipaamaan.

Läheiset - erityisesti Kiikin äiti tarvitsee ihmisen tukea, apua selvitä vielä tästäkin takaiskusta. Sen me rinnalla kulkevat oheiskasvattajat, tukijat, aikuiset olemme Kiikille luvanneet - yritämme olla tukena hänen äidilleen ja siskolleen.
Jos mikä niin elämä on epäoikeudenmukaista - Kiiki ei kuole koskaan ikinä - hän elää meidän muistoissa. Poikaystävän sisko oli tehnyt onnettomuuden jälkeisissä tunnelmissa koskettavan laulun, joka todennäköisesti tulee elämään vielä kauan ja myös siinä elää muisto Kiikistä.