18.11.2022
Onnellisuus tarkoittaa pysähtyneisyyttä. Ihminen on onnellinen, kun mikään ei muutu, kaikki on turvallisesti juuri niin kuin aina ennenkin. Työyhteisöissä muutosvastarinta syntyy siitä, kun ryhdytään muuttamaan hyviksi koettuja käytäntöjä. Monesti ihmiset muistelevat aikoja, jolloin kaikki oli paremmin – jossain menneessä onnellisessa hetkessä paljon ennen nykyhetken kurjuutta. 
Vaasa edustaa onnellista kaupunkia – kaupunkia, jossa minkään ei saa muuttua. Onnellisuutta hehkutetaan kaikissa kampanjoissa ja virkakoneisto on hullaantunut tähän pysähtyneisyyden jaloon asiaan.

Vaasan suurimmat valtuustoryhmät on valjastettu samaan mantraan. Suuressa viisaudessaan he vuosi vuodelta panostavat pieniin rahallisiin korjauksiin. Jakavat kolmistaan kohteet kullekin ja lupaavat äänestää niiden puolesta.

Yleensä lisäykset ovat sellaisia, jotka menevät yksimielisesti läpi, kun parempaakaan ei saada aikaan. Jotta mikään ei oleellisesti muuttuisi.

Pienempien ryhmien isot tai pienet korotukset äänestetään nurin, kun niin ovat sopineet. Kaikkein hämmästyttävintä on se, että lautakunnissa hyväksytyt toimialan tarpeet unohtuvat matkalla lautakunnasta valtuustoon.

Kasvatus ja opetuslautakunta on valmistellut kaksi valtuustoaloitetta, joiden jatkokäsittely oli nyt valtuustossa. Toinen koski varhaiskasvatuksen avustajia ja toinen perusopetuksen aamupalakokeilua.

Lautakunta esitti 520 000 avustajiin ja samalla toiseen kipukohtaan, eli varahenkilöstöön 439 000, yhteensä 959 300 ja kaupunginjohtajan esitys oli 350 400 – demarit esittivät koko pakettiin lisäystä 130 000 ja niin suuret ryhmät ja keskusta olivat tyytyväisiä. Vain vasemmisto, vihreät ja KD olivat vasemmiston 500 000 euron lisäyksen kannalla, jolloin summaksi olisi tullut 850 400 euroa.

Pitää nyt tietty kysyä onko varhaiskasvatuksen henkilöstö nyt onnellisempi, kun saivat laastaria haavoilleen ja oikea apu, joka olisi helpottanut arjen paineita, jäi toteutumatta.

Kaupungin onnellisuusstrategia lähtee muuttumattomuudesta ja oletuksesta, että näennäinen apu arkeen riittää. Valtuustossa oli kyseisen lautakunnan kuusi jäsentä paikalla, joista vain yksi oli lautakunnan esityksen takana.

Aamupalakokeilua vastustivat tietysti kokoomuksen opettajat ja RKP:n ryhmäjohtaja, joka ampui alas kokeilun ja 36 000 euron lisärahan sillä, että pitäisi ensin selvitellä. Aikaisemmin tehty valtuustoaloite ja lautakunnan myönteinen vastaus puolsi kokeilun aloittamista. Selvitystä olisi ollut mahdollisuus ainakin vuoden verran tehdä, jos tahtoa olisi ollut. Nyt ei ollut ja niinpä sekin muutos jäi toteutumatta. Kahdenkymmenen vuoden karvaan kokemuksen pohjalta näitä esimerkkejä voisi jatkaa sivukaupalla.

Monesti korostetaan asiantuntijalautakunnan merkitystä asioiden edistämisessä – niin voisi olla, jos lautakunnan jäsenet seisoisivat päätöstensä takana. Toisaalta nyt kokoomus vaati, että valtuuston on turha osoittaa opiskelijoille 10 000 euroa maksuttoman julkisen liikenteen kokeiluun. Se on lautakunnan asia tällä kertaa – sinne tämäkin taitaa hautautua muiden mukaan. Meidän kun piti jotenkin sitä opiskelijoiden pitovoimaa lisätä?

Valtuusto ei ole keskustelufoorumi, eikä uusien asioiden työpaja, eikä luovuuden ja vuoropuhelun eikä edes ylimmän päätöksenteon alusta. Joskus valtuutetut äityvät puhumaan valtuuston vallan lisäämisestä, mutta unohtavat sen saman tien ja ryhmäkurilla valtuutetut sysäävät valtaa pois itseltään.

Harri Moisio (vas.)
kaupunginvaltuutettu
Vaasa