Aikanaan tuli kirjoitettua tarina "Teoreettinen paappa". Tuolloin pohdiskelun aiheena oli yhteisöllisyys, oman lapsuuden muistelot, sukulaisuus ja tietty lievä kateus kun meidän nato oli jo mumma. Nyt se on tapahtunut, olen päässyt paapaksi ja nukkumaan onnellisen mumman viereen- eikä se ole paha ollenkaan. Onnelliset ja iloiset ihmiset ovat yksi jaksamisen eliksiiri.

Kuten voi päätellä, niin tyttärenpojan maailmaantulo oli erityisen odotettu ja toivottu tapahtuma. Odottavan äidin masua mittailtiin ja lopulta kauhisteltiinkin- alkoi jo näyttää, että tuohon tautiin halkeaa, mutta lähtihän kaikki sitten hienosti liikkeelle ja poika vaati jo tulla meidän ihmeteltäväksi.

Ilmoitus laitokselle lähtemisestä tuli iltamyöhään-näytti siltä, että yön aikana kaikki tapahtuisi. Viikonvaihteen yö meni sängyssä pyörien ja välillä huoneesta toiseen marssien. Puhelua odotettiin, vaan sitä ei tullut ja aamu koitti. Aamukahvia hörppien lehtiä lueskellen ja molemmat ajatuksiinsa uppoutuen puhelua odotettiin. Tunti tunnilta jännitys lisääntyi ja mielikuvat ryhtyivät luomaan moninaisia kauhukuvia. Entä jos jokin on mennyt pieleen?

Nuorten puhelimiin laitettiin viestejä eikä vastauksia saatu. Lopulta hermot pettivät, oli pakko soittaa. Kello oli pyörähtänyt jo ympäri ja synnytys aina vaan jatkui? Ei voinut tietää. Soitto sairaalan keskukseen antoi pienen helpotuksen- viimeisen potilaspäivityksen tieto, että ovat synnytyssalissa, tuntui hyvältä.

Keskus yhdisti kansliaan-kysymys. mitä synnyttäjälle kuuluu, tuo vastauksen: "valitettavasti en nyt tästä asiasta voi sanoa mitään, mutta täältä otetaan sitten kyllä myöhemmin yhteyttä". Kylmä hiki ja täydellinen lamaannus-kaikki mielikuvat saivat välittömästi vahvistuksen. Jotain kamalaa on sattunut joko lapselle tai äidille.

Onneksi onnellinen isä soitti pian. Soittoni aikana oli tapahtunut viimeiset ponnistukset ja synnytys. Kaikki hyvin, mutta huonosydäminen paappakokelas olisi voinut saada sydärin mummasta puhumattakaan. Kansliasta olisi riittänyt sama tieto kuin keskuksesta: ovat juuri synnytyssalissa. Mistähän nuo sanat tulivat?

Muutama viikko on tätä isovanhemmuutta saanut kokea ja seurata kasvavan pojan tuhinoita-ravinnon kierto on tiheää ja nopeaa. Katsovien kasvojen määrä on suuri ja kielikylpy on aloitettu välittömästi, vielä kun sitä venäjää osaisi riittävän hyvin, että baabuskalla olisi ihan oma salainen viestiväline maltsikin kanssa.

Isovanhempien tukiverkko on tuoreiden vanhempien ja lapsen tukena, kaikki tässä aivan lähellä. Mummot jo nyt kilvoittelevat hoitovuoroista ja lapsukainen saa mieluista hyssyttelyä ja äiti vaipanvaihtotukea riittämiin. Saas nähdä, kun on paappojen vuoro-milloin hiihdetään ja milloin pelataan futista-varmaan sopu löytyy, kyllä poika kyytiä saa.

Samalla jää miettimään niitä, joiden läheiset ovat jossain kauempana. Äitien, isien ja lasten yhteisiä palveluja pitää silloin löytyä jostain muualta, siksi avoimet päiväkodit, leikkipuistot, erilaiset perhekahvilat tai kokoontumispaikat ovat arvossaan.

Yksinäisiä ja virkeitä varaisovanhempia saattaisi löytyä ja kun vain osattaisiin yhyttää. Yhteisöllisyyttä pitää rakentaa tietoisesti.

Pohjalaisen kolumni