Melkeinpä kaikissa poliittisissa puolueissa liputetaan ennaltaehkäisevän työn nimeen. Ennaltaehkäisyllä voidaan ymmärtää monenlaisten sosiaalisten ongelmien tai vaikeuksien ennakointia.

Varmaankin e-pillerit ja kondomit ovat yleisemmin ja selkeimmin ymmärrettäviä ennaltaehkäiseviä välineitä. Kyse on ei-toivottujen lasten syntymän ehkäisystä ja ennenaikaisen vanhemmuuden estämisestä.

Lapsen syntymä väärään aikaan ja väärässä paikassa saattaa oleellisesti vaikuttaa lapsen kasvuun ja kehitykseen. Lapsen syntymän jälkeen, varsinkin uusissa perheissä, ulkopuolinen tuki, apu, neuvonta on tuiki tarpeellista. Perinteisesti lasten vanhemmilla on myös vanhemmat – isoäidit ja isoisät. Aina näin ei kuitenkaan ole.

Neuvolajärjestelmä auttaa monissa asioissa raskauden aikana ja pienen kansalaisen syntymän jälkeen. Oli sitä lähiverkostoa tai ei, niin ammattilaisten osaava yhteys on elintärkeä. Toiset tarvitsevat enemmän apua kuin toiset, jotkut eivät halua ylimääräisiä kotiinsa ja varmaan joskus laitetaan luukut totaalisesti kiinni.

Auttamiskoneiston ongelmana on kaiketi, että se on liiaksi koneisto, normien, säännösten ja tiettyjen odotusten rasvaama. Kysymys onkin siitä, miten tuesta saataisiin mahdollisimman luonteva, avoin ja yksilöllisesti räätälöity?

Voisiko moniammatillinen hyvinvointitiimi olla vastaus? Perheiden tilanteet ovat erilaisia ja siksi apu pitää olla perheiden näköistä. Tärkeää on, että jokainen uusi lapsi perheineen kohdataan.

Voidaan sanoa, että perheen perustaminen ja lasten hankkiminen on ihmiskunnan kehityksen peruskysymys. Uusi sukupolvi kasvaa vanhempien opastuksen ja neuvojen varassa. Parhaimmillaan rakkaus ja rajat ovat kohdallaan. Elämä heittelee joskus, joten lapsi saattaa tarvita tukea kasvuunsa ja kehitykseen, mutta vanhempien rahkeet eivät aina riitä.

Vanhempien elämäntilanne – asunnon hankkiminen, velkaantuminen, työttömyys, työn raskaus tai vaativuus – kaikessa on riskinsä. Jos ihmiset jätettäisiin vain oman onnensa varaan ja selviämään kykyjensä ja taitojensa mukaan, olisimme osa eläinkuntaa.

Ihmisen erottaa eläimestä ihmisen kyky ajatella, tehdä ennakointeja, suunnitelmia ja oppia erehdyksestä. Joskus eläinten touhuja seuratessa voisi tuostakin kiistellä.

Yhteiskunta on sosiaalinen järjestelmä, jossa parhaimmillaan huolehditaan toinen toisistaan. Heikommasta pidetään huolta, annetaan kaikille samat ja oikeudenmukaiset mahdollisuudet selvitä elämästään.

Hyvinvointivaltion sosiaaliturvan pitää näitä eroja tasoittaa. Jokainen hyvinvointiverkosta pudonnut lapsi tai kuka tahansa kansalainen on pudokas, joka tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Siksi puhutaan ennaltaehkäisystä.

Tarkoitus on ennakoida, välttää, estää ihmisten eriarvoistuminen ja putoaminen ei kenenkään maalle. Ihmisen kasvun ja kehityksen riskihetket ovat vallan hyvin tiedossa.

Kysymys on oikeanlaisesta avusta ja tuesta niiden riskien kohdalla, joita ihminen kehittyessään kohtaa. Osaajia meillä on riittämiin, mutta usein he ovat erillään toisistaan. Asioihin tartutaan vasta, kun ongelma tulee ”minun” näköiseksi.

Oikeanlainen perhetyö on moniammatillista. Koskahan päättäjät ymmärtävät ennaltaehkäisevän työn taloudellisen arvon?