EU-parlamenttiehdokas

Harri Moisio, Vasemmistoliitto

Sääksjärvi ja Kokkola

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Marxilainen maailmankatsomus pitää kysymystä valtiosta koko politiikan peruskysymyksenä.  Jokaisena päivänä, kansalaisia koskevien asioiden hoito ja käsittely, on esillä jollain tapaa jokaisessa sanomalehdessä, radiossa, televisiossa – ja aina minkä tahansa taloudellisen tai poliittisen asian yhteydessä eteemme nousee mediausvan takaa sama kysymys: mitä on valtio, mikä on sen olemus, mikä on sen merkitys ja millainen on meidän suhteemme valtioon?

 

Historiallisesti asiaa tarkasteltaessa: Valtiota ei ole aina ollut olemassa. Valtiojärjestelmän syntyyn liittyy aina yhteiskunnan jakautuminen köyhiin ja rikkaisiin – valtiojärjestelmä syntyy kun yhteiskuntaan ilmaantuu riistäjiä ja riistettyjä. Ihmiskunta on selvinnyt ilman valtiokoneistoa silloin kun yhteiskunta rakentui – klaaneihin, sukukuntiin tai vastaaviin. Tuolloin valta oli suvun vanhimmalla – miehellä tai naisella – valtiollinen taloudellinen sääntely, pakotus ja väkivaltakoneisto puuttui. On tärkeää huomata, että valtio on ihmisyhteiskunnan kehityksen –  taloudellisen ja poliittisen – synnyttämä ja sen luoma hallintokoneisto. Historiallisesti valtiota tarvitaan vain siellä ja silloin, kun yhteiskunta jakautuu eriarvoisiin ryhmiin, silloin kyse on aina siitä, että toinen ihminen riistää toista ihmistä.

 

Kapitalismin alkuaikoina työläiset olivat pääoman armoilla – työajan, palkan ja muut ehdot määritti yksiselitteisesti tehtaanomistajat. Järjestäytynyt työväestö taisteli itselleen oikeuksia – kapinat ja lakot aseinaan. Luotiin yhteisymmärryksen ja yhteistyön kulttuuria, jossa vastakkaisten etujen edustajat pyrkivät sivistyneesti hoitamaan yhteiskunnallisen tuotannon ja rikkauksien jaon ilman selkkauksia. Tämän vastakkaisten etujen ja ristiriitaisen kehityksen seurauksena on nykyinen hyvinvointivaltio. On tärkeä huomata, että on kyse edelleen valtiosta. Hyvinvointivaltio on koneisto, jossa jatkuvan taistelun kohteena on yhteiskunnallisten rikkauksien jako kansalaisten kesken.

 

Puheet hyvinvointivaltion palvelutason kehittämisestä tai säilyttämisestä ovat puheita joissa kyse on koko ajan tästä samasta jakopolitiikasta. Talouden globalisaatio, eli pääomien vapaa liikkuminen sinne missä ne parhaiten tuottavat voittoa, on johtanut kansalliseen hätään. Kyse on ihmisten toimeentulosta, sosiaali- ja terveyspalveluiden riittävyydestä ja kansallisvaltion tulevaisuudesta.

 

Yhdentyvä Eurooppa – laajeneva EU – tarkoittaa, että markkinatalouden ohjaama kehitys tuo yhteiskunnallisen ja taloudellisen eriarvoisuuden olohuoneisiimme. Jako rikkaisiin ja köyhiin kansallisesti ja kansainvälisesti vaikuttaa myös Suomen kehitykseen ja oman hyvinvointivaltiomme palvelutason ylläpitoon. Työpaikkojen karkaaminen matalamman verotason ja edullisempien tuotantokustannusten maihin – joko EU:n alueelle tai Kiinaan tai mihin tahansa! – missä ihmisten palkkataso on selkeästi täkäläistä alhaisempi. Tuotannon siirtyminen muualle vie pohjaa palkkatyöltä ja toimeentulolta. Samalla tämä kehitys vie pohjaa verotukseen perustuvan yhteiskunnan hyvinvointipalveluiden tuotolle. Jako rikkaisiin ja köyhiin vain kärjistyy ja koko Pohjoismainen hyvinvointivaltion perusta vaarantuu.

 

Pääomat eivät ole koskaan tunteneet isänmaataan. Kansainvälinen työväenliike on perinteisesti ollut se, joka on kansainvälisen pääoman vastavoima. Työväenliikkeen perustan pirstoutuminen on johtanut tämän vastavoiman luhistumiseen suhteessa voimistuvaan pääomaan, rahan valtaan. Ongelma on siinä, että ihmiset tehtaissa koneiden ääressä, ihmiset palvelutehtävissä: kaupoissa, sosiaali- ja terveystoimessa, opettajat kouluissa, luovat innovaattorit ja suurta tuotantoa huoltavat pienyrittäjät ja maataloustuottajat eivät näe omaa rooliaan ja asemaansa tämän valtion – hyvinvointivaltion alistettuna ja hyväksikäytettynä – riistettynä osapuolena. Yhteiskunnalliset rikkaudet jakautuvat edelleen epätasaisesti. Kun suurin osa kansalaisista haluaisi kehittää omaa kansallisvaltiota nimeltä Suomi, niin samanaikaisesti isänmaaton pääoma vie tuotantoaan ja rikkauksiaan edullisempien tuotantokustannusten maihin, kansallisten rajojen tuolle puolen.

 

Historian kehitystä kuvataan spiraalilla, jo joskus tapahtuneet tai toteutuneet asiat tulevat uudelleen ajankohtaiseksi, mutta uudella tasolla. Tulevaisuus näyttäytyy väistämättä siltä, että pääomien ja kansalaisten välinen ristiriita tulee kärjistymään – hyvinvointivaltion rakenteet natisevat ja kansainvälistyneen rahan voitonhimo vain kasvaa. Yhteiskuntarauhan säilyttäminen edellyttää, että löydetään keinoja, joilla kunkin kansallisvaltion omaa taloudellista tuotantoa voidaan kehittää ja päästään keinottelusta, jolla tuotantoa siirretään maasta ulos.

 

Tänä päivänä kysymys on siitä miten luodaan utopioita, visioita tulevaisuuden yhteiskunnasta, jossa valtion sääntely- ja kontrollikoneistoa ei tarvita. Sellainen yhteiskunta, joka ei tarvitse valtiokoneistoa on yhteiskunta, jossa ei enää olekaan sellaista eriarvoisuutta, joka sallii toisen ihmisen riiston ja alistamisen toisen kustannuksella. Mikä se sellainen yhteiskunta voisi olla? Oli se nimeltään sitten mikä tahansa, mutta sisällöltään se on jotain sellaista jota kohti kannattaa kulkea. Se on yhteiskunta, jossa tuotannolliset rikkaudet jaetaan kaikkien ihmisten kesken huolehtien ihmisten hyvinvoinnista, turvallisuudesta  ja tasa-arvoisuudesta. Se on utopia jota kohden kulkea!