Liikaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä päätöksenteossa, näin nobelisti Holmströmin yksi viesti kuului presidentin Kultarantaseminaarissa. Kaikki merkittävät poliittiset tahot ja yksittäiset vaikuttajat ovat puhuneet päätöksenteon avoimuuden ja läpinäkyvyyden puolesta.

Ajatukseen liittyy oletus siitä, että päätöksen teolle olisi olemassa jokin aito ja ainut absoluuttinen totuus, jonka pohjalta ratkaisut tehdään. Niinhän ei todellakaan ole. Avoin päätöksenteko, jossa kaikilla osallisilla on yhtäläinen valta vaikuttaa lopputulokseen, on sama kuin päätökset tehtäisiin torilla, avoimissa tilaisuuksissa.

Tästä järjestelmästä hyvänä esimerkkinä on Perussuomalaisten katastrofiin päätynyt puoluekokous. Sinne kaiketi sai osallistua kaikki puolueen jäsenet, jotka paikalle kykenivät saapumaan. Ulkopuolisin silmin voittaneiden silmät sokaisi saatu valta ja valinnat tehtiin huuman vallassa välittämättä kokonaisuudesta. Tilannetta on kuvattu vallankaappauksena, jossa puolueen hallituskelpoinen osa syrjäytettiin. 

Kunnallisessa päätöksenteossa olen törmännyt moneen kertaan monimutkaisiin ratkaisuihin, joissa koko totuuden hahmottaminen on lähes mahdotonta. Päätös pitää tehdä sillä tietämyksellä mitä itse kullakin on juuri päätöksentekohetkellä. Usein vaikeisiin päätöksiin liittyy epämiellyttäviä seurauksia. Yksittäisen epämiellyttävän seikan tai asian esiin nostaminen voi saada isomman merkityksen kuin kokonaisuus on ansainnut. Kärpäsestä kasvaa härkänen.

Edustuksellinen demokratia asettaa päättäjät paljon vartijaksi – heillä pitäisi olla mahdollisimman tarkat ja monipuoliset tiedot päätöksenteon pohjaksi. Torikokouksiin ja avoimiin huutoäänestyksiin en usko, niissä voittavat kovaääniset ja ne jotka ovat aina ehdottomasti oikeassa. Usein ratkaisujen ja päätösten taustalla on monimutkaisia ja osin myös salassa pidettäviä seikkoja.

Lainsäädäntö suojelee ihmisiä erityisesti heitä koskevissa asioissa. Lastensuojelun päätöksissä viranomainen ei koskaan voi puhua päätöksenteon perusteista. Yleensä se ei ole ongelma, mutta mikäli lastensuojelun asiakas ryhtyy julkisesti moittimaan tehtyjä päätöksiä, syntyy tiedollinen ongelma. Olemme samassa päätöksenteon avoimuuden ja läpinäkyvyyden ristiriidassa. Asiakas voi omasta asiastaan kertoa julki oman näkemyksensä, mutta viranomainen ei voi koskaan kertoa omaa näkemystään yksityisasiasta. Näin olemme torilla, somessa tai missä tahansa julkisessa tilassa, jossa kovaäänisin ja omasta näkökulmastaan oikeassa oleva voittaa aina.

Silti haluan puhua avoimuuden ja läpinäkyvyyden puolesta. Tällöin kyse on päätösten vaihtoehtoisten seurausten avoimesta arviosta. Usein ratkaisuille on useampi kuin yksi vaihtoehto tai vain yhdensuuntaisia seurauksia. Kaavoituksessa tehdään aina ympäristövaikutusten arviointi, lapsia ja nuoria koskevissa päätöksissä pitää tehdä lapsivaikutuksen arvio – vaan tehdäänkö niitä? Tehdyt arviota vaikuttavat suoraan tehtävien päätösten sisältöön. Joskus liito-oravat tai punahäröt siirtävät kaavailtuja rakennusalueita. Kun kouluja lakkautetaan tai suunnitellaan massiivisia lapsitehtaita tai vain päädytään palveluseteleihin, tehdäänkö silloin lapsivaikutusten arvioita? Eipä taideta, raha näyttää olevan ainut ja lyhytnäköisin arvion perusta päätöksenteossa.

 

Harri Moisio