Sosiaali- ja terveysviraston palvelualuejohtaja Marja Mustonen kuvasi mielipidekirjoituksessaan (Pohjalainen 13.6.) esimiehen arkeaan.

Pahasti pelkään, että kuvattu johtamisarki on juuri sellaista, jossa oikeasti on turhaa johtamista.

”Esimiestyö on johtamista, kehittämistä, päätöksentekoa ja vastuuta siitä, mikä on vastattavaksi määrätty.” Tämän toteamuksen jälkeen alkaa kuvaus arjesta, jossa johtaja juoksee paikasta toiseen johtamassa, kehittämässä ja valvomassa asioita, jotka on määrätty vastattavaksi!

Jokainen esimies saa ajettua itsensä umpikujaan ja uupumuksen partaalle juuri tuollaisella ”paikasta toiseen” hyppäämisellä. Olennainen unohtuu ja kiireen luoma oravanpyörä on valmis.

Kysymys kuuluu: Miten vastuut on jaettu? Kuinka johtaja voi luottaa vastuuntuntoisiin alaisiinsa? Voisiko jokaisen yksikön johtamisasiat ratkaista antamalla vallan ja vastuun sinne missä palvelut tuotetaan?

Jos johtajan pitää rampata vastuunalaisten työntekijöiden tekemisiä seuraamassa ja valvomassa, on johtamisessa jotain pahasti pielessä. Erilaisia vastuunkantajia kaupungin organisaatio on täynnä – toinen johtaja valvoo toista ja jokaiselle löytyy esimiehensä.

Kyse on siitä, annetaanko jokaiselle työyhteisölle selkeästi määritelty sarka hoidettavaksi vai vaihteleeko se esimiehen päivästä riippuen? Kuinka alas (hierarkiassa) johtavan valvova silmä päivittäin yltää?

Kehittämistyön pitäisi olla yksi keskeinen johtajan tehtävä. Erilaiset organisaation ulkopuolelta tuodut hankkeet, joita valtakunnan tasolla kehitellään, vievät suunnattomasti aikaa ja energiaa.

Jos saisin päättää, niin kaikki Kaste-hankkeet ja vastaavat lopettaisin saman tien. Ne rahat voitaisiin ohjata oikeisiin hankkeisiin ja kehittämistarpeisiin. Sellaisiin, jotka koskettavat suoraan olemassa olevia tarpeita. Nyt on syntynyt oma kehittämis- ja hankemaailma, joka on irrallaan arjen oikeista kehittämistarpeista. Ja niissä kuluu arjen puurtajien aika.

Taannoin koulukuraattoreiden ja koulupsykologien vuosikertomusta kuunnellessa kävi selväksi, että heidän työaikansa meni suurelta osin erilaisten hanke- tai kehittämisryhmien palavereissa istumiseen. Varsinaiset tehtävät oppilaiden keskuudessa kärsivät.

Aikoinaan ehdotin, että kaupungin erityisammattilaiset, jotka työskentelevät lasten ja nuorten parissa, saatettaisiin samojen rakenteiden sisään. Kuraattori, psykologit, kouluterveydenhuolto, etsivä nuorisotyö, sosiaalitoimen ennaltaehkäisevä työ (Väylä, Haavi, Klaara) voisivat olla varsinainen tehoprikaati lasten ja nuorten asioissa. Siinä olisi ihan omintakeista kehittämisen tarvetta.

Olinpa kerran tilaisuudessa, jossa työnjohtajatason esimiehellä oli hienoja ajatuksia työnsä tehostamiseksi. Innostin häntä viemään asiaansa eteenpäin, johon hän tokaisi: ”Ei kannata. Se kuitenkin tyrmätään seuraavalla portaalla".

Kuinka paljon tällaisia kehittäjiä omassa organisaatiossa onkaan, jotka jättävät kehitystyön sikseen, koska heillä ei ole siihen oikeutta?

Johtamisen yksi pullonkaula on ohjeistuksen sekamelska ja siitä seuraava töiden päällekkäisyys, ristiriitaisuus – asioita saatetaan pompotella yksiköstä toiseen ja haetaan päivänselvälle asialle oikeaa vastausta useista osoitteista.

Ei kuulu minulle on aina väärä vastaus. Silloin ohjeissa, rakenteissa ja viestiketjuissa on virhe!

Harri Moisio (vas.)

Kaupunginvaltuutettu Vaasa