perjantai, 16. maaliskuu 2012

Koulureitin arpajaiset

Minä olen yksi niistä, joka voitti arvalla oikeuden käydä Huutoniemen kansakoulua 60-luvulla. Kaksi ensimmäistä luokkaa saimme kaikki Haapaniemen silloiset mukulat käydä kouluamme rauhassa lähimmässä koulussa. Kolmannelle luokalle siirryttäessä tuli jostain määräys, että osa koulun lapsista pitikin siirtää Hietalahden kouluun. Osa ehkä siirtyi vapaaehtoisesti.

Bussiliikenne oli tuolloin nykyistä vilkkaampaa, ja Haapaniemeltä pääsi useampiakin reittejä eri puolille kaupunkia. Meidän kotimme oli nykyisen Variskan vieressä ja siitä suunnasta kulki yksi reitti Hietalahden kautta kaupunkiin.

Siinä suunnassa meitä oli kaksi poikaa joita arpajaiset koskivat - toisen piti siirtyä pois tutusta kaveripiiristä. Arpajaiset käytiin luokassamme - nimet laitettiin hattuun ja joku onnetar nosti lappuset.

Jännitys oli aivan hirmuinen ja muistan kun parhaat kaverini pitivät kiinni ja jännittivät mukana. Tuon tunteen voi itsestään löytää vieläkin. Itku ei ollut kaukana. Oli suuri vaara joutua eroon kavereista, uuteen ja hiukan pelottavaan ympäristöön ihan yksin. Meille kaupunki oli tuolloin kaukana.

Minä sain jäädä, mutta naapurin poika joutui siirtymään Hietalahden kouluun. Suru oli hänen puserossaan. Toki kaikki kouluistamme selvisimme.

Oma reittini kulki melko varhaisessa vaiheessa muualle opiskelemaan - toki Vaasa ja koti oli aina tukikohta, jonne palata. Perheellisenä omien evakkovuosien jälkeen tuli mahdollisuus palata maailmalta takaisin Vaasaan ja kotikonnuille.

Vanhin lapsi oli jo ehtinyt koulutielle ja piti löytää mahdollisimman turvallinen ja hyvä ympäristö koulun vaihtajalle.

Ehkä omat muistot painoivat - ymmärsin, mitä lapsen oli jättää Helsingin kaverit taakseen ja tulla uuteen kouluun. Valitsimme asuinpaikaksi Teeriniemen ja lapsemme pääsi jatkamaan tokaluokkalaisena Teeriniemen koulussa.

Uusi oppilas otettiin hienosti vastaan ja hänelle nimettiin tukikaverit joiden tehtävänä oli ottaa uusi koululainen hoiviinsa ja opastaa talon tavoille. Pojista tuli parhaat kaverit ja kaveruus kantoi ainakin nuoruusiän. Nyt kukin on lentänyt tahoilleen.

Tytär seurasi aikanaan saman reitin Teeriniemen koulusta Huutoniemen kouluun. Turvallinen matka koulutielle valmisteltiin jo päiväkodin aikana ja reitti pienestä koulusta isoon kouluun pohjustettiin moneen kertaan. Huutoniemen leikkipuisto antoi myös hyvän pysähdyspaikan pienelle koululaiselle koulupäivän päätteeksi.

Ymmärrän hyvin vanhempien ja lasten hädän, kun ajateltua koulureittiä aiotaan muuttaa, ja suunnitellut järjestelyt pitäisi laittaa uusiksi. Lähikoulun turvaaminen pienille koululaisille on ehdottomasti lapsen etu ja siitä pitää pitää kiinni. Tutulla ja turvallisella kaveripiirillä on merkityksensä.

Tietenkin suuri haaste on rakentaa kouluverkko sellaiseksi, että rakenteet joustavat, ja lapset saavat palvelunsa mahdollisimman läheltä kotiaan. Meillä on hyvin tiedossa väestöennusteet ja koulupiirien ikähaitarit. Niiden mukaan pitää rakenteita muunnella, jotta palvelut voidaan mitoittaa oikein.

Rakennukset ovat kiinteitä ja toki vaikeasti muunnettavia, mutta luulisi luovien ratkaisujen löytyvän jos halua on. Päivähoidossa on jouduttu jatkuvasti luomaan uusia ryhmiä ja hakemaan toimipaikkoja, jotta lapset saisivat hoitopaikkansa. Ei kai tämä sen vaikeampi homma voi olla?

Kommentit

Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

Ladataan...