tiistai 31.08.2010

Suuruuden logiikka on kuin avaruuden musta aukko. Se vetää puoleensa, syö kaikki pienet ympäriltään, imee puoleensa ja kasvaa äärettömiin - jotkut kuulemma voivat jopa räjähtää. Ajatusten aallot vievät mielikuviin jossa jatkuvalle kasvulle, luonnon alistamiselle ja ihmisten eriarvoistamiselle tulee aikanaan loppu.

Tiede tuntee myös valkoiset aukot jotka päinvastoin sylkevät valoa ja massaa itsestään ulos - pirstoo isoista pieniä. Valkoisen aukon sysäämänä ajatus karkaa pohtimaan pienuuden logiikkaa. Avautuu erilainen näkökulmasta pohtia kasvun ja kehityksen kulkua, mitä jos se olisikin jakamista?

Globaali kapitalismi on jo sinällään taloudellisen keskittymän musta aukko. Maailmantalouden heilahtelut jossain talouden keskittymässä saattaa romauttaa koko järjestelmän. Ainakin lamauttaa maailmantalouden kehityksen, jolloin toteutuu osittainen talouden uusjako. Useimmiten tavallinen pieni kansalainen on tässä maksajana, pelastamassa pankkeja ja valtioita.

Toimintojen siirtäminen halvempien tuotantokustannusten maihin on käytökseltään kuin avaruuden valkoinen aukko, massaa siirretään muualle. Kansallisesti keskitytään vain ydinosaamiseen ja siirretään varsinainen tuotanto alihankkijoille joko päätehtaan läheisyyteen tai ulkomaille, firmasta ja teollisuushaarasta riippuen.

Näiden pirstottujen alihankkijoiden elämä on täysin riippuvainen ydinteollisuuden ja osaamisen kyvystä selvitä globaalissa kilpailussa ja taloudellisen keinottelun mädännyttämässä maailmassa. Jokainen talouslamaan johtava pörssi- ja pankkimaailman romahdus vaarantaa teollisen tuotannon rakenteita ja pienet yritykset jäävät jalkoihin.

Uudelleenjako tarkoittaa tällöin sitä, että suuret ja riittävästi massaa, pääomia, keränneet säilyvät ja syövät nieluihinsa kaiken pienen ympäriltään. Syntyy uusia keskittymiä ja vanhat rakenteet murtuvat. Joka laman aikana tapahtuu satoja konkursseja ja synkkiä tapahtumasarjoja joissa ihmiset on ajettu taloudelliseen kurimukseen.

Konkurssien seuraukset ovat inhimillisesti raskaat ja vaikuttavat tietenkin myös työttömyyteen ja sitä kautta monen perheen kärsimykseen. Kun ajatukselle avaa tämän tien, on pienuuden logiikan syövereissä. Ajattelu pitääkin kääntää inhimillisen elämän, yksittäisten ihmisten ja perheiden suuntaa.

Turhaan ei puhuta hyvinvoinnista, sosiaaliturvasta, perustulosta, koulutuksesta, viihtyisästä ympäristöstä, mielekkäästä vapaa-ajasta, harrastuksista tai vaikkapa vain pienistä arkisista asioista joista ihminen tulee onnelliseksi. Ihmiselle yksilönä ei mikään ole tärkeämpää kuin oma ja läheisten hyvinvointi ja terveys. Yhteisöllisyys tekee meistä kaikista läheisiä toisillemme. Eikö kamppailu köyhyyttä vastaan voisi olla yksi yhteinen tehtävä ja poliittinen teko?

Taloudelliset heilahtelut siirtävät pääomia paikasta toiseen odottamaan seuraavia lamoja, mutta ihminen tällä yhteisellä pallolla on se joka kärsii tästä pääomien liikkeestä. Keskinäinen kilpailu taloudellisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi panee ihmiset nousemaan toistensa hartioille, tavoittelemaan parempaa kuin naapuri, kadehtimaan, valehtelemaan, pettämään ja lopuksi vaikka tappamaan, jotta minulla olisi enemmän. Enemmän mitä? Entä jos ihminen tekee sen minkä kykenee ja saa sen minkä tarvitsee?

Riittävä kun voisi olla riittävää.