Pienelle lapselle kakkojen ja pissojen tuleminen ei ole mikään kummastuttava juttu – sitä tulee ja joku korjaa ne pois. Vasta iän karttuessa ja toimenpiteitä opetellessa voi tulla jännitystä ja pelkoja osaamisesta ja oikea-aikaisuudesta. Yhdellä sun toisella on tainnut suurenapienenä tulla pissat housuun. Todennäköisesti vanhempien reaktiot vaikuttavat siihen onko näistä vahingoista tullut lapselle ylimääräisiä paineita vai ei.

Myöhemmässä vaiheessa lapsen opetellessa liikkumaan sitä voi kumpsahdella ja vekkejä tulla, verta voi tirskahtaa otsasta tai nenusta. Veren näkeminen, joillakin jopa ajatus, että verta voi näkyä, herättää väristyksiä ja jopa pelkotiloja. Jokainen meistä on pikku kolhuista selvinnyt, kunhan isoilta on varjeltu.
 
Muistan kauhean sairaalapelkoni – haju ja valkoiset vaatteet pyörryttivät ja kauhistuttivat. Aikanaan kun Pentti Nikula oli seiväshypyn maailmantaitaja, takapihoilla oli hyppytelineitä ja pikku nikuloita pilvin pimein. Näissä kisoissa käteni meni sijoiltaan ja piti lähteä sairaalaan. Vaikka käsi sojotti ihan väärään suuntaan ja kyynärpään kohdalla oli monttu, niin huutaen vastustin sairaalaan lähtöä.
 
Sairaalapelko lähti vasta kun kohtasin pelkoni menemällä sivariksi keskussairaalaan. Vuosi kului aluksi patologin vieressä keskusvarastolla ja pääosin röntgenissä potilaskuskina. Sinä aikana oppii näkemään pelon taakse ja huomaamaan auttamiskoneiston merkityksen.
 
Pelot ja ennakkoluulot voivat nostaa avun hakemisen ja saamisen kynnystä. Onpa tullut törmättyä vanhempiin jotka sinnittelevät lapsensa kanssa itsensä uuvuksiin. Lapsen rajattomuus on erilaista eri-ikäisillä lapsilla ja syitä on pikemminkin monenlaisia kuin yhdenlaisia. Uupunut vanhempi on yhtä heikoilla kuin itseään syyllistävä isä tai äiti. Oikeanlainen ulkopuolinen apu on aidosti vaihtoehto tilanteen rauhoittamiseksi.
 
Lastensuojeluilmoitusten määrä on huimasti kasvanut ja kynnys madaltunut niiden tekemiseen. Auttamiskoneisto on myös herkistynyt – tukea ja apua voi saada ja pitää saada nopeasti. Matalankynnyksen toimijoita ja neuvontapisteitä löytyy – neuvoloissa ja päiväkodeissa voi saada apua, tukea ja neuvoja oman lapsensa kohtaamiseen.   
 
Arjesta poikkeavat odottamattomat tapahtumat voivat kohdata kouluikäistä ja murrosiän molemmin puolin kulkevaa nuorta. Päihdekokeiluista voi tulla tapa, irtaantuminen aikuismaiseen elämäntapaan ennen aikojaan häiritsee iänmukaista kehitystä, oman koskemattomuuden suojaaminen unohtuu. Hyvää tahtovien aikuisten sanat kaikuvat kuuroille korville.
 
Siitä huolimatta huostaanoton pelko ja sijoittaminen jonnekin lastensuojelulaitokseen voi olla niin suurin, että avun hakemista siirretään äärimmäiseen loppuun saakka.
 
Pitääkö ensin tapahtua jotain traagista? Vanhemmat väsyvät ja menettävät toimintakykynsä, lapsi rajattomuudessaan ja vapauden kiihkossa onnistuu tekemään jotain peruuttamatonta?
 
Voisiko keinona olla avoin ja helposti saatavilla oleva hoitoketju, kuin sekatavarakauppa josta voisi hakea aina riittävän avun ja jossa osattaisiin opastaa aina uudelle tiskille kun tarve on?