Pohjalainen

Viikoittain on tullut pakottava tunne lähteä kävelylenkille ja piipahtaa isän haudalla. Aika ajoin suuri ikävä tekee isästä keskustelukumppanin uniin ja ne kaiketi laittavat kulkemaan myös haudalle. On paljon muisteltavaa ja paljon asioita joista haluaisin keskustella, väitellä ja miksei sopuisasti riidellä, kuten tapana meillä oli. Joskus tekisi mieli istahtaa pidempäänkin. Hautakivelle on turha jupista, mutta jospa paikalla olisi muitakin läheisiä joiden kanssa muistella ja puhella asioista.

Vaimon kanssa tuli käytyä Latviassa - suora lento Riikaan oli niin houkutteleva mahdollisuus, ettei sitä voinut jättää käyttämättä. Kaupunkiloman voi käyttää niin kuin turisti ja kierrellä siellä missä kaikki muutkin tutkaillen nähtävyyksiä ja historiallisia rakennuksia, tai olemalla utelias.

Hotelli oli bussilinjan päätepysäkin lähellä ja sieltä oli valittavana ainakin kaksi suuntaa - turistirysät tai todellisuus. Välillä valitsimme reitin kaupungin syrjäisille ja vielä ränsistyneille alueille. Toki tällaisilla reiteillä on omat riskinsä, mutta kahden ne oli hyvä tehdä. Yksi matka vei paikalliselle hautausmaalle.

Ensimmäinen näky oli päihtyneet miehet - yksi heistä tuli ostoksilta viinipullon kanssa ja kaverit odottivat. Heillä oli ilmeisesti tarkoitus mennä jonkun ystävänsä haudalle muistelemaan vainajaa. Humala oli tosin niin kova, että paikalliset miliisit ohjasivat heidät toisaalle. Mutta näinkin vainajaa voidaan jossain muistella.

Hautausmaa oli vanha ja täynnä historiaa. Hautakivistä löytyi paikallisten latvialaisten lisäksi venäläisiä, saksalaisia ja varmaan muitakin jos oikein olisi tutkinut. Uusimmissa hautakivissä oli vainajan kuva kaiverrettuna nimen rinnalla, vanhemmat valokuvaversiot olivat jo osin tuhoutuneet.

Hautakivistä voi lukea myös tragedioita, jotka pysäyttävät. Yhden kiven teksti: perhe Semjonoff ja muistokirjoitus: "vot i vsjo". Käännettynä jotain tosi kyynistä - "tämä tästä" tai "no, tässä kaikki" - joka tapauksessa jonkun perheen totaalinen loppu. Heidän hautakivelleen ei kukaan ollut tuonut omenia kuten oli naapurihaudalle tuotu.

Ilmeisesti polttohautaus ei kuulu kulttuuriin tai ainakin hautakivien ympärille oli varattuna melkoisen isot tilat. Hauta-alueet olivat kuin pieniä lomatontteja, niille oli sijoitettu istuinpenkkejä ja jotkut näyttivät olevan kovassakin käytössä. Tapana taitaa olla vainajan muistaminen koko suvun voimin aika ajoin tai sitten joku läheisistä saattaa tulla pidemmäksikin aikaa vain istuskelemaan, syömään eväitä ja oleilemaan haudalla. Näitäkin omaisia oli nähtävillä.

Ateistina, kun en tiedä eri uskontokuntien hautausmenetelmiä ja muistamisen tapoja, jäin miettimään näitä paikallisia. Penkkejä näyttää olevan hautausmaan käytävillä, mutta yhtään ainoaa en näe hautojen lähellä. Harvemmin näkee ketään istumassa ja oleilemassa hautausmaalla, saati sitten kahvitellen. Täällä vain piipahdetaan ja korjataan kukat ja kynttilät.

Taidanpa joku toukokuu pitää isän haudalla kekkerit.