lauantai 27.03.2010

Elokuvassa Sofie seisoo keskitysleirin portilla lapsi molemmissa kainaloissaan. Portilla tapahtuu jako miesten ja naisten leireihin ja osa saa marssia suoraan kaasukammioon. Sofie haluaa ottaa lapsensa mukaan omalle osastolleen. Mutta se ei käy. Hän voi ottaa mukaansa vain toisen lapsensa, toinen on tuomittu varmaan tuhoon. Hän saa valita!

Tuollaisesta valinnasta ei kukaan voi selvitä. Elokuva kertoo siitä kuinka Sofie selvisi tai oli selviämättä, kuinka kipuili tai oli kipuilematta, kuinka teki hiljaista kuolemaa vaikka selvisi keskitysleiriltä hengissä. Elokuva on niin ahdistava, että olen voinut katsoa sen vain tuon ainoan kerran, mutta jokaisen pitäisi katsoa se ainakin tuon yhden kerran ymmärtääkseen valintojen vaikeuden.

Asunnottomien alkoholistien asioista tempaistiin torilla ja moitittiin päättäjiä päättämättömyydestä. Kertoo myös valintojen vaikeudesta. Tilan ja paikan löytäminen näyttää synnyttävän aina jonkun tahon vastarinnan. Auttaa pitää. Johtaako tuleva ratkaisu ikuiseen traumaan huonosti valitun sijainnin vuoksi? Entä jos jättäisi asian kokonaan hoitamatta, paleltukoot? Mikä on kunkin valinta?

Torille kokoontunut väki taisi keskustella enemmänkin maahanmuuttajista kuin asunnottomista alkoholisteista. Tai ainakin minä pääsin silmätikuksi. Minä kun olen heitä tänne mielin määrin ollut ottamassa ja rajat avaamassa. Joskus edellisten vaalien alla käytyä keskustelua muisteltiin ja sanoja suuhuni laitettiin.

Keskustelussa huomaa kuinka ihmiset vetävät johtopäätöksiä ja luovat mielipiteitään kovin heppoisin perustein ja vain omaa ennakkoajatustaan vahvistaen. Kun kerran olet itse maahanmuuttajavastainen, niin sitä käsitystä ei näköjään millään tiedottamisella tai asian avaamisella korjata. Jos ilmoitat ymmärtäväsi maahanmuuttajien tilannetta, olet saman tien sen kannalla, että tänne vaan ja rahaa tonnikaupalla kaikille.

Päästiinpä tässäkin keskustelussa valintojen pariin. Kysyin mitä tehdä kun pakolainen laivalla satamaan saapuu? Mitä tehdä, kun hän on silloin jo Suomessa ja meidän lainsäädännön piirissä? Pitäisikö "ne" siihen paikkaan ampua? Vaikka - sain keskustelukumppanin vastaamaan - pian hän toki muutti valintansa. Mutta näin äärimmäisissä tilanteissa saatamme seistä kun valintoja pitää tehdä.

Kerran suusta päästetty tuhoava sana tai lause kun saa lihaa luiden ympärille ja niin kuljemme kohti fasismia tai uusia rotuoppeja. Kun tavalliset kansalaiset saadaan taistelemaan toinen toistaan vastaan, köyhä vastaan köyhä, silloin ollaan tuhon tiellä. Kurjuudesta, ihmisten hädästä, toisten vainosta ovat kaikki ääriliikkeet lähteneet. Milloin juutalaiset tai muut alarotuiset ovat olleet kohteena, milloin jopa omassa maassaan enemmistönä olleet mustat ovat olleet valkoisen vähemmistön orjuuttamia.

Lähtömaan köyhyys, sota tai vaino on useamman pakolaisen lähdön syy. Tilanteen korjaamiseen tarvitaan rauhaa, demokratiaa ja taloudellista tasa-arvoa, kykyä tulla toimeen omillaan. Köyhissä maissa tavoitellaan länsimaista elintasoa. Tietenkin tavoitellaan. Vähitellen lisääntyy myös tietoisuus ja ymmärrys siitä, että rikkaat länsimaat ovat myös heidän rikkautensa kaapanneet. Kansainvälisen tasavertaisuuden aika on edessä, miten me täällä osaamme siihen varautua?

Muuttaako ihminen tänne työn perässä, käyvätkö Suomen viranomaiset kiintiöpakolaiset tänne leireiltä valitsemassa vai tulevatko he luvatta rajan ylitse - joillakin oikea peruste tulla, toisilla ei? Jokaisen on oikeus astua tälle maan kamaralle ja saada asianmukainen kohtelu. Jotkut palautetaan lähtömaihin ja jotkut saavat jäädä.

Isoäitien palauttamispäätös toi kansakunnan omantunnun esiin. Kun isoäideillä on kasvot, perheet ja läheiset ympärillään, muuttuu meidän suhtautumisemme. Inhimillisyys nostaa aidosti päätään. Valinta karkottamisesta on helppo tehdä jos seisoo vain lainvartijana portilla ohjaamassa oikeaan osoitteeseen. Aito ihmisen kohtaaminen tuo väistämättä tunnolle Sofien valinnan koko trauman.