perjantai, 1. heinäkuu 2016

Matkailu avartaa

Matkaa Vaasasta Iisalmeen on vuosien saatossa tehty usein. Lasten kanssa ajeltiin mummolaan useamman kerran vuodessa. Nyt matkat ovat harventuneet – enää ei ole kuin kukkien tai kynttilän vieminen haudalle. Poikittaisliikenne on monin tavoin kehnoa, teiden kunto ajoittain jopa pelottavan heikko. Ei edes Sininen tie takaa hyvää kulkuväylää. Juna kulkee monen mutkan kautta, eikä bussikaan tunnu luontevalta.

Niinpä sitä on lähes aina omalla autolla körötelty. Vuosikymmeniä sitten jo ajattelin, että Suomi on todella autio maa. Asuinpaikkoja voisi löytyä talottomien metsätaipaleiden varrelle, jos vain olisi jonkinlainen toimeentulo turvattu. Metsätaipaleiden rinnalle on tullut myös autioituneita kyliä ja unessa eläviä kaupunkeja. Maalta pako koskettaa myös pieniä ja keskikokoisia kaupunkeja.

Iisalmessa oli taannoin mukava käydä ostoksilla, koska valikoima poikkesi totutusta. Nyt kaupunkikuvassa on pääsoisin samat ketjut kuin kotiseudulla – ainoastaan yhden paikallisen vaateliikkeen löysin, sellaisen, joka on siellä ilmeisesti aina ollut. Kadun varret olivat tyhjentyneitä liikkeitä tulvillaan – tilanne näytti pahemmalta kuin aiemmin. Tori muikkuineen, rieskoineen ja kotitekoisten tuotteiden varassa näytti sentäs elävältä.

Perustuloon tai kansalaispalkkaan sain matkalla uuden näkökulman. Työn ja toimeentulon perässä ihmiset usein kotiseuduiltaan muuttavat, usein vastoin tahtoaan. Maahanmuuttajista puhutaan, että apu pitää ohjata sinne mistä heidän on lähdettävä, kuka sodan jaloista tai onnettomien elinmahdollisuuksien ahdistamana. Sama logiikka koskee suomalaisia maassa muuttajia, apua pitäisi antaa sinne mistä ihmiset joutuvat lähtemään.

Riittävä kansalaispalkka voisi turvata leivän, särpimen ja katon pään päälle. Tarve kaupoille syntyisi, kun ihmisiä olisi riittävästi ja tarvikkeita hankitaan läheltä, myös tarvikkeiden tuottamiselle ja muille lähipalveluille syntyisi tarvetta. Köyhän ihmisen raha ei pääse homehtumaan, se on aina kierrossa.

Ilman kansalaispalkkaa jotkut nuoret ovat siirtyneet maalle ja elävät luontaistaloudessa, lampoloineen tai kanaloineen. Monet urheilijat, taiteilijat, muusikot, kirjailijat, niin ja miksei ajattelijat – luovat ihmiset joutuvat usein tukahduttamaan luovuutensa ja kitkuttavat pienillä tuloilla, työttömyyskorvauksilla tai apurahoilla. Riittävän suuruinen kansalaispalkka voisi avata mahdollisuuden oman luovuuden täysimittaiseen hyödyntämiseen ja ties mitä innovaatiota voisi syntyä.

Hyvää tulosta ei saa aikaiseksi mailaa puristamalla. Vapaus arjen taakasta, jokapäiväisen leivän huolesta voi vapauttaa ajatukset liikkeelle tai tuottaa taiteellisesti jotain sellaista, joka jäisi muuten tulematta.

Voisiko tempaus hidastaa maaltapakoa? Voisiko se lisätä muuttoa kaupungeista maaseudulle? Ainakin ajatus antaa kansalaispalkalle uuden näkökulman, jota ei ole tullut ajatelleeksi.

Talous ei lähde liikkeelle, jos ihmisiltä viedään työt ja mahdollisuus oikeutettuun toimeentuloon. Suomi on kuitenkin rikas maa, rikkaus vaan jakaantuu epätasaisesti. Kansakunnan kahtiajako tosirikkaisiin ja tosiköyhiin on tulevaisuuden pahin uhka, samoin Suomen jakautuminen väkirikkaaseen etelään ja harvalukuiseen pohjoiseen. Jotain asialle on pakko tehdä.

HARRI MOISIO

Vaasalainen nuorisokodin johtaja

Kommentit

Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

Ladataan...