Rahan haaskuuta. Tämä tulee väistämättä mieleen, kun sote-uudistusta selostetaan erilaisissa seminaareissa ja monia hankesuunnitelmia esiteltäessä.

Uudenmaan muutosjohtaja Markus Sovala kävi taannoin yliopistolla asiasta luennoimassa – näkökulma oli taloudessa. Yksi hänen viesteistään oli, että sote-uudistus toteutetaan tavalla tai toisella, ja mikäli maakunta-pohjalta ei onnistuta, niin terveyspalvelut voidaan siirtää valtion hoitoon ja vastuulle. Vaihtoehtona tuo voisi olla oiva ratkaisu.

Sosiaali- ja terveyspalveluihin käytetään Sovalan mukaan 4 200 euroa – siinä ihmisen hinta tästä näkökulmasta.

Tuolloin ihminen käyttää laajasti terveyskeskuspalveluita sekä erilaisia sosiaalipalveluita hyvinvointinsa ylläpitämiseen. Sen lisäksi hän joutuu turvautumaan erikoissairaanhoidon palveluihin ja saa sosiaalihuollon raskaampaa palvelua vanhus-, vammais- tai lastensuojelun piiristä.

Luonnollisesti tällaisia ihmisiä on murto-osa kansalaisista.

Perusterveydenhuollon tai sosiaalihuollon palveluita käyttää noin 80 prosenttia kansalaisista ja tämän hinnaksi annetaan 500 euroa vuositasolla.

Erikoissairaanhoidon hinnaksi annetaan 1 200 euroa vuositasolla ja noin 40 prosenttia kansalaisista käyttää näitä palveluita. Kaikkein kalleimpia – 1 500 euroa – ovat raskaimmat sosiaalipalvelut, joihin kuuluu vanhus-, vammais- ja lastensuojelun palvelut. Niitä käyttää noin 10–20 prosenttia kansalaisista.

Tietenkin kaikki tämä on laskennallista ja inhimillinen elämä on monin verroin monimutkaisempaa kuin mitkään keskimääräiset hintalaput.

Huonosti hoidetut hyvinvointipalvelut, hidas puuttuminen tai avun hakeminen voivat lisätä ihmisen hoidon hintaa moninkertaisesti. Mitä useampi on hyvän perusterveyspalvelun tai nopean ja välittömästi saatavan sosiaalipalvelun piirissä, sitä halvemmaksi hoidettavan ihmisen hinta muodostuu.

Päätöksenteossa lisätään jatkuvasti uhkatekijöitä säästämällä ja leikkaamalla liian kipeistä paikoista.

Ihmisten hyvinvoinnista huolehtiminen ja ennaltaehkäisevät toimet ovat vähäteltyjä ja unohdettuja aiheita. Sote-uudistukseen liittyvillä hankkeilla syydetään rahaa pyörän uudelleen keksimiseen. Suurin osa esiin nostetuista ongelmista ja puutteista on täysin hoidettavissa siellä, missä tekijät ovat jo nyt tehtävien ääressä.

Raskaiden sosiaalipalveluiden tarvetta voidaan vähentää suuntaamalla rahoitusta, osaamista ja kehittämällä moniammatillista yhteistyötä perheiden tukemiseen – neuvolat, päivähoito, koulu, nuorisotyö ja sosiaalipalvelut.

Näihin ratkaisuihin eivät kuulu toimintojen eriyttäminen ja ryhmäkokojen kasvattaminen.

Pienen, kasvavan ihmisen eheä ja turvallinen kasvureitti pitää olla päätöksenteon perusta. Jokainen muutos kasvu-uralla voi olla traumatisoiva, siksi lapsen pitää olla keskiössä.

Erikoissairaanhoidossa on jo useamman vuoden kerätty liikaa potilasmaksuja ja niitä on palautettu kunnille muutama miljoona. Järkevin tapa laskea erikoissairaanhoidon kustannuksia on suunnata rahoitus perusterveyteen.

Terveyskeskusmaksun poistaminen antaa mahdollisuuden kaikille huolehtia omasta terveydestään euroja laskematta. Palautettavalla rahalla voi helposti parantaa myös palvelun tasoa. Tästähän on kyse koko sote-uudistuksessa.

Olisiko maailma parempi elää ja toimia, jos ihmisten terveys ja hyvinvointi olisivat valtion erityisessä suojeluksessa?

HARRI MOISIO
Vaasalainen nuorisokodin johtaja ja kaupunginvaltuutetttu