Tuli aikanaan asuttua Neuvostoliitossa pari vuotta. Sain opiskella vierasmaalaisena stipendin kera ja syventyä sosialismin saavutuksiin ja ihmiskunnan filosofisiin viisauksiin ja oivalluksiin. Silloin 1970-luvun puolivälissä ei mitenkään uskonut sosialismin romahtamiseen ja Neuvostoliiton hajoamiseen. Näin, vaikka näki kaikkea kummallista.

Monesti ihmettelin niitä oppilaitoksen siivoajia, jotka varpuharjalla kulkivat rappuja siivoten tai sinkkiämpärin kera huoneesta toiseen kulkien ja niitä siivoten samalla vedellä ja mopilla. Vaimo, joka oli jo tuolloin mukana, joutui siivoamaan tuon perussiivon jälkeen aina uudelleen. Talvisin silmiin piirtyy kuva naisprikaateista, jotka pitkävartisen ja epämukavan lumilapion kera siirtelivät kadulta lumia epämääräisiin läjiin.

Oma lukunsa oli kauppareissut. Oli tietty helpottavaa ostaa vaikka pesupulveria, kun sitä oli vain yhtä sorttia.

Tuolloin oppi myös jonojen merkityksen. Aina kun jossain oli jono, kannatti mennä sen perään, vaikka ei tiennyt mitä jonottaa. Kaksin kun oli liikkeellä, niin toinen pääsi katsomaan mitä ollaan ostamassa. Päässä odotti vaikka banaanit tai uutukaiset kengät.

Moskova on mahtava kaupunki, jossa jo tuolloin oli vaikka mitä, jos vain osasi hakea. Länsivaluutta avasi ostosreissut myös kauppoihin, joissa vain dollarit ja muut valuutat olivat käytössä. Siellä oli tavaraa hyllyt notkuen kaviaareista turkiksiin ja lähes kaikkiin länsimaisiin hömpötyksiin.

Maassa oli tuolloin täystyöllisyys – kaikilla oli joko opiskelu- tai työpaikka. Lapset ja vanhukset toki tahoillaan.

Täystyöllisyyden takasivat juuri nämä epämukavilla ja oudoilla työvälineillä tehtävät työt, jotka vaativat useampia tekijöitä. Erilaiset lupapapereiden tarkastajat, leimanlyöjät, vessapaperin ojentajat, vartiomiehet ja -naiset, takasivat työtä kaikille. Täystyöllisyys oli taattu ja turhan työn tekijöiden määrä huipussaan. Samaan aikaan valloitettiin avaruutta ja hallittiin huipputekniikkaa.

Mitä tästä on opittavaa?

Yhteiskunnan rikkauksien jakaminen perustui eräänlaiseen vastikkeelliseen kansalaispalkkaan. Jotain piti tehdä, jotta sai palkkansa ja jonkinlaisen toimeentulon. On huomattava, että elämisen kustannukset, ruoka, asuminen, koulutus ja terveyspalvelut olivat silti lähes ilmaisia.

Ylen dokumentti Maailmantalouden madonluvut, kertoi osaltaan karua kieltään markkinataloudesta, pankkien mahdista ja sokeasta rahan himosta, joka on lopulta tuhoamassa maailman. Hallitukset ja poliittiset päättäjät eivät johda päätöksentekoa, vaan rahan mahti. Talouden kriisit koituvat aina rahakkaiden eduksi ja rikkaiden ja köyhien välinen kuilu kasvaa, näin USA:ssa.

Mites meillä? Niin Nalle Wahlroos kuin monet johtavat ekonomistit puhuvat perustulon tai kansalaispalkan puolesta. Yhtenä perusteena on juuri tuo köyhien ja rikkaiden välisen kuilun rauhoittaminen.

Sosiaaliturvaa muuttamalla on helppo rakentaa perustulomalli, jossa kaikille turvataan kohtuullinen elämän taso. Siihen rikkailla on varaa ja siihen vähävaraiset saattaisit tyytyä. Yhteiskuntarauha olisi taattu. Silti en kaipaa turhan työn teettämistä.

Asetelma voisi olla oikea, jos siihen saadaan liitettyä lähes ilmaiset terveyspalvelut, koulutus, asuminen ja ruoka. Loppupeleissä kyse on aina leivästä, siitä ne kumoukset ovat siinneet.

HARRI MOISIO

Kirjoittaja on vaasalainen nuorisokodin johtaja