Koskaan ei voi tietää, koska on viimeinen päivä, viimeinen kohtaaminen. Työhuoneen ikkunasta katson vaunuja työntävää nuorta äitiä. Hymyilen. Ymmärrän tutun hahmon onnellisuuden. Se on viimeinen kuva, joka hänestä piirtyy nyt sielun kuvagalleriaan.

Nuorisokodin työyhteisö on tiivis ja me kaikki olemme toisillemme enemmän kuin työtovereita. Nuorisokodin kasvatustyöstä ei voi selvitä ellei ole valmis avaamaan omaa persoonaansa, vahvuuksia ja heikkouksiaan.

Oman työyhteisön ehdoton vahvuus on keskinäinen ystävyys, kyky auttaa toista murheiden ja vaikeuksien aikana ja olla jakamassa toisen iloja, onnellisia ja hyviä hetkiä.

Iloiset perhetapahtumat tuovat iloa koko yhteisölle, samoin surun ja murheen kohtaaminen on kokonaisvaltaista ja syvää. Hyvässä ja toimivassa työyhteisössä jokainen kykenee elämään toisensa iholla, ymmärtäen elämän inhimilliset vaiheet.

Nuorisokodin henkilöstö on ollut erityisen pysyvää - vuosien ja jopa vuosikymmenten yhteinen taival on vain tiivistänyt ja vahvistanut sitä. Silloin ei myöskään pikku säröt, pienet eripurat ja ajatusten leimahdukset sitä murenna.

Väitöskirjassaan Sarianne Reinikainen (2009) kuvasi hyvän työntekijän tunnusmerkit. Hän kokosi ne sijoitettujen nuorten kuvaamana. Nuoret arvostavat työntekijää, joka on aidosti oma itsensä.

He arvostivat työntekijöitä, jotka kertoivat itsestään ja omista asioistaan ja että hän näyttää tunteensa ja inhimillisyytensä.

Lisäksi he arvostivat työntekijää, joka osoittaa välittävänsä nuoresta muutenkin kuin ammattinsa puolesta ja työntekijää, joka kohtelee nuorta yksilöllisesti. Tärkeänä piirteenä he näkivät, että työntekijä luottaa nuoreen. Se lisää nuorten itseluottamusta ja uskoa tulevaisuuteen.

Työntekijän toivotaan antavan turvallisuudentunnetta. Jotkut työntekijät luovat turvallisuutta jo läsnäolollaan, eikä sillä ole mitään tekemistä maskuliinisuuden tai voiman kanssa. Työntekijältä toivotaan myös joustavaa suhtautumista laitoksen käytäntöihin ja periaatteisiin, enemmän yksilöllistä ja tilannekohtaista harkintaa.

Tällainen nuorisokodin ammattilainen on poistunut ennenaikaisesti joukostamme. Ja suru on suunnaton.

Edessä on surutyö. Työyhteisölle tulee tarjota kriisiapua, toistensa kohtaamista, ja kaiken keskellä uskallusta katsoa eteenpäin. Elämänkriisien keskellä painivat nuoremme joutuvat nyt kohtaamaan aidon surun ja ikävän heidän tukenaan olevissa aikuisissa.

Elämän suhteettomuus tulee väistämättä arkeen. Pieniksi käyvät arkiset murheet.

Elämänsä alkutaipaleella olevan nuoren itsetuhoisuus ja välinpitämättömyys näyttäytyy syvän surun hetkellä kohtuuttomalta. Nuoruuteen kuuluu tietynlainen rajattomuus, hillitön kokeilunhalu, kummallinen kuvitelma täydellisyydestä, teräsrintaiset nuorukaiset, jotka kuvittelevat olevansa kaikkien vaarojen ulkopuolella.

Päihdekuolemat tai niihin liittyvät onnettomuudet koskevat nuoria aika ajoin – joskus ne hetkeksi pysäyttävät, mutta eivät niitä lopeta. Jokaisen ennenaikainen kuolema on turha ja siksi niin syvästi pysäyttävä.

HARRI MOISIO

Kirjoittaja on vaasalaisen nuorisokodin johtaja