Pohjalainen sunnuntai 24.01.2010

Olen syntyysin fyrrykyrööstä. Uteliaisuus voitti kun Isonkyrön, Laihian ja Vähänkyrön - Kyrönmaan yhteisen kunnan puuhamiehet olivat kansalaiskokouksen koolle kutsuneet. Toukolan nuorisoseuralle oli talvi-iltana saapunut ainakin parin sadan ihmisen joukko, meitä vaasalaisia ei montaakaan. Hannu Katajamäki, yliopiston professori oli toki alustamassa maaseutukuntien ja maaseudun elinvoimaisuuden puolesta.

Paikalla oli myös entinen ja entisen Ylistaron nokkamies muistelemassa kuntansa liittymistä osaksi Seinäjokea. Hänen tarinansa oli melkeinpä yksiselitteisesti maaseutukunnan kaupunkikuntaan liittymistä kannustava. Kansanäänestyksessä ylistarolaiset myös itse olivat suurella enemmistöllä valmiit liittymään yhteen Seinäjoen kaupungin kanssa.

Kaikesta huolimatta hänkin liputti Kyrönmaan kunnan puolesta, mutta kohteli sopuisasti myös Vaasaa.

Katajamäen ajatukset elinvoimaisesta maaseudusta on helppo allekirjoittaa. Perinteisessä kaupungissa harvemmin on navetoita tai sikaloita tai viljelyspeltoja. Kaupunkilaiset tietävät, että maidot, leivät, jauhot ja muut ruokatuotteet tulevat kauempaa kuin lähikaupasta.

Maaseudun elinvoiman ja erityisesti maatalouden hiipuminen tarkoittaa, että ruokatuotteet tulevat entistä kauempaa, jopa valtakunnan rajojen tuolta puolen.

On toki toinen kysymys kuin kuntaliitokset, kun puhutaan maatalouden rakennemuutoksista ja tilakokojen kasvattamisesta. Siinä prosessissa isot syövät pienet ja maataloustuotannon keskittyminen entismallin kartanoiden tyyliin on jo arkipäivää.

Tietenkin kun on opittu, että aina iso nielaisee pienen välittämättä heikomman kohtalosta, on pelko myös, että suuri Vaasa hotkaisee työssäkäyntialueen kunnat tuliseen kitaansa ja nyhtää loputkin mehut ihmisten nahoista.

Kupletin juoni paljastui vasta kun Mustasaaren Koivulahdessa asustava Daniel Paro avasi sanaisen arkkunsa. Kauheinta oli kuulla koivulahtelaisen Paron parjaamisia, jossa Vaasa sai ansioitumatonta arvonalennusta aivan jokaisessa lauseessa. Näytti olevan melkoinen Håkan Nordman näppylä ohimolla-haittasi vahvasti jopa Paron järjellistä ajattelua. Olikohan yhtään ainutta positiivista sanaa Vaasasta koko alustuksessa?

Daniel Paron isänsä maille nuorena miehenä rakentamansa talon keittiön pöydällä suunnittelema moottori, josta tuli Wärtsilän tehtailla viidentuhannen työläisen työllistämä menestystarina, on tietenkin vertaansa vailla.

Minusta ei ole koneiden korjaajaksi saati niiden suunnittelijaksi tai rakentajaksi. Yhtälailla Parosta ei ole kuntarakenteiden korjaajaksi tai kehittäjäksi, saati sitten sopusointuisten yhteistyörakenteiden luojaksi.

Jotenkin tuli mieleen, että suutari pysyköön lestissään.

Tilaisuuden vetäjä jo aivan aluksi todisteli, että Vaasa on enemmänkin saamamies kuin antaja. Argumentit perustuivat kaupan rahavirtoihin. Vaasa imee vähittäiskaupan ja erikoisliikkeiden keskittymien kautta rahaa ympäröivästä maakunnasta. Näin on käynyt ja näin tulee jatkumaan, jos kehitys tapahtuu vain vapaan markkinatalouden ehdoin. Samankaltainen kaupustelu keskittyy mieluusti lähelle toistaan.

Maaseudun selkein esimerkki taitaa olla Tervajoen autoliikkeet. Tulevat varmaankin siinä pysymään liikkuivat kuntarajat mihin suuntaan tahansa.

Työssäkäyntialueen kokoinen kunta kerää asukkaiden verorahat yhteen kassaan ja niillä turvataan peruspalveluiden taso. Nyt Vaasasta karkaa näitä veroeuroja naapurikuntiin ja silti palvelutaso pitää ylläpitää ja tarjota palveluja myös laajemmin seudun asukkaille yli kuntarajojen.

Mikäli poliittinen päätöksenteko ei kykene ohjaamaan kunnallista palvelutuotantoa järkeviin ja toimiviin kokonaisuuksiin, maaseutu autioituu-palvelut kaatuvat, kun tekijät vähenevät ja ihmisvirta kulkee kohti parempia palveluita. Näin käy ellei mitään tehdä.

Poliittinen päätöksenteko on yhteistyötä ja toinen toisensa kunnioittamista. Tietenkin Vaasaa kiinnostaa maaseudun ja taajamien elinkelpoisuus ja parhaiten se turvataan lyömällä hynttyyt yhteen.