keskiviikko, 22. helmikuu 2017

Itsenäisyyden pitkospuut

Suomen nykyinen maaperä on ollut tyhjää täynnä ja jään peittämää. Maan vapautuminen jäisestä kohmeesta mahdollisti kansojen vaelluksen myös näille karuille seuduille – kalasaaliiden ja riistan perässä. Tuolloin itsenäisyyttä oli lähinnä oman elinympäristön hallinta. Lastujen löytäminen virtaavasta vedestä oli ensimmäinen huoli itsenäisyyden menettämisestä. Jossain oli naapuri.

Ruotsalaiset uskonmiehet hakivat tunnustellen ja päitään menettäen uusia maa-alueita isänmaalleen. Naapurit tulivat ja ottivat hallitakseen sen vähäisen kansakunnan, joka täällä kalasteli. Itsenäisyys oli ja meni. Valtiokoneisto, lainsäädäntö ja hallintajärjestelmät tuotiin naapurista.

Joskus tulee törmättyä hurrivihaan. Voisivatko sen juuret löytyä vanhoista valtasuhteista, nuijasodan traumoista?

Suomen tanner on sodissa rymissyt usean vuosisadan aikana. Välillä veli venäläinen oli kaappaamassa Ruotsilta alueita ja taas toisinpäin. Suomen alueella rajalinjoja on vedelty pitkin ja poikin meiltä paljon kyselemättä. Itsenäisesti ja omin päin ei ole rajaneuvotteluja juuri käyty ennen viimeistä maailmansotaa. Siinäkin häviäjän roolissa.

Tänä vuonna juhlitaan Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä. Harvemmin on tullut ajatelleeksi, että ennen sitä oltiin yli 100 vuotta venäläisiä, suurvenäläisessä mielessä. Suomella oli autonominen ja varsin itsenäinen rooli osana Venäjää. Hallinto, lainsäädäntö ja monet käytännön määräykset tulivat tsaarin hallinnosta.

Osaksi venäläistä valloituskulttuuria ovat aina kuuluneet väestönsiirrot ja alueiden venäläistäminen kielen avulla. Se on ollut osa valtapolitiikkaa tsaareilla, Neuvostoliitossa ja myös nyky-Venäjällä. Olihan Vaasakin Nikolainkaupunki.

Välillä sykkivää ryssävihaa voi johdattaa menneisyydestä, jo isonvihan aikaisista ihmisryöstöistä ja Venäjän vallan aikaisista toimista. Elävä sanonta kuluu edelleenkin: ”Kyllä Siperia opettaa”. Syystä, ja joskus melkeinpä syyttä, rangaistuksena oli karkotus Siperiaan. Erityisesti täällä Pohjanmaalla ryssäviha ja kommunismi yhdistetään yhdeksi samaksi viaksi. Sitä saa nahoissaan tuntea aika ajoin ihan tavallinen, hyvää tahtova vasemmistolainen.

Utopioita on aina kirjoitettu ja niistä haaveksittu. Joku puhuu paratiisista tai jostain muusta taivaallisesta ihannemaasta, jossa kaikkien tarpeet tyydytetään ja ihmisten on hyvä olla sovussa kaikkien luomakunnan eliöiden kanssa. Toiset puhuvat vastaavasta maanpäällisestä paratiisista, jossa ihmiset voisivat keskenään elää sopusoinnussa. Kommunismi on yksi tällainen teoreettinen ihannemalli, jonka naapurit mokasivat.

Itsenäisen Suomen kriittisimmät hetket ulottuvat 100 vuoden päähän. Venäjän vallankumous lupasi Leninin sanoin Suomelle itsenäisyyden. Suomessa olleet venäläissotilaat eivät olleet enää tsaarin vallassa, vaan ilman päällystöä sekasorrossa olevia sotilaita. Osa valmis liittymään vallankumoukseen, osa ei. Nämä riisuttiin helposti aseista – he halusivat pääosin kotiin.

Suomi oli 1918 jo itsenäiseksi tunnustettu valtio. Mutta jääkäriliikkeen kautta yhteys Saksaan avasi heidän sotajoukoilleen tien puhdistamaan Suomea punaisista. Sama yhteys oli vaatimassa Suomelle myös kuningasta, joka ehdittiin jo valita. Itsenäisyysmieliset voittivat, ja Suomi säilytti itsenäisyytensä.

HARRI MOISIO
Vaasalainen nuorisokodin johtaja

keskiviikko, 4. tammikuu 2017

Nuoret hiihtäjäsankarit

Ennen talvella oli lunta. Ja luminen talvi alkoi paljon ennen joulua. Haapaniemen pienkiinteistöyhdistyksen väki järjesti joka talvi hiihtokilpailuja, joissa miteltiin kylän herruudesta useammassa sarjassa. Tyttöjen sankaruudesta en noilta ajoilta muista juuri mitään, mutta poikien kyllä.

Omassa sarjassani pahimmat kilpakumppanit olivat Punkarin Mauri ja Hakalan Jarmo. Kylän ulkopuolelta tulivat ainakin Koivulan Kari ja Ampialan Martti, joiden kanssa otatettiin joissakin kylien välisissä kisoissa.  Nuoremmissa oli hiihtäjälupaus Hakomäen Pekka. Pekalla oli täsmälleen samanlainen tyyli kuin Eero Mäntyrannalla, joka voitti monia mitaleja maailman kisoissa.

Talvella hiihdettiin Haapaniemeltä Huutoniemelle koulumatkat. Maurin kanssa oltiin samalla luokalla ja aamuisin treffit oli yleensä linjoilla, mäen päällä nykyisen Kappelinmäentien varrella. Koulussa lasketeltiin ja hiihdeltiin melkein joka välitunti. Koulun jälkeen heitettiin reppu kotiin ja lähdettiin joko kiertämään Pilvilammen mökit tai laskettelemaan montuille. Pitkät hiihtolenkit tehtiin usein Maurin ja Pekan kanssa kolmistaan. Pekka oli meitä pari vuotta nuorempi, mutta kiersi monesti Pilvilammen mökkireissun meidän mukana.

Hiihtokisoissa yleensä Jamppa tai Mape voitti ja minä olin kolmas ja joskus tuurilla toinen. Minulla oli järkyttävä sietokyky ja hiihdin itseltäni lähes aina tajun kankaalle. Aina maalin tullessa isä joutui kantamaan hiihtomajalle mehulle kun oma maailmani sumeni. Siinä vaiheessa en enää kisaillut tosissani mistään kun pysyin tajuissani.

Kerran tiedän voittaneeni kaikki kovimmat kilpakumppanit, jolloin mukana oli myös Ampialan Martti – Martti ei sitä kuulemma muista, mutta minulla se on vankasti piirtynyt muistin syövereihin. Ilmeisesti isä osasi sillä kertaa syöttää sellaista käärmesoppaa, kuten tavattiin sanoa, että voitontahto oli suurimmillaan ja suksi luisti. Pienet on ilot hiihtäjäsankarilla.

Jossakin karsintakisassa ilmeisesti pärjäsin, koska pääsin edustamaan Vaasaa maakuntaviestissä Maurin, Martin ja Pekan kanssa. Maurin kanssa käytiin paikallisessa urheiluliikkeessä hakemassa edustusurheilijoille tarkoitettuja tarvikkeita. Saatiin valkoiset hiihtosukat ja erilaisia suksivoiteita.

Itse kisasta muistan vain kylmän ja kolean koulumajoituksen, jossa voitelumestarit kunnostivat meidän suksia ja niitä piti testata aamuvarhaisella. Sitten meidät ripoteltiin viestiosuuksien lähtöpaikoille eri puolille tienreunuksia kulkevaa hiihtoreittiä. Siellä sitä sitten odoteltiin viestintuojaa.

Keli vaihtui aamuisesta ja tuuli yltyi, latu pelloilla hakeutui umpeen. Voittajajoukkueet menivät menojaan ja lopulta pääsin matkaan. Metsäreitillä sukset luistivat hyvin ja hiihtäminen sujui, mutta pelto-osuudella piti tihrustaa umpeutuvaa latua ja hosua kun suksi ei luistanut. Tiellä ajoi huoltoauto josta joku huuteli kannustushuutoja. Sinnitellen vaihtoon ja sain kuumaa mehua hyytyneeseen kroppaan. Sen muistan, että Ylistaro voitettiin.

Ei tultu poikien kanssa kruunujen tai mitalien kanssa kisoista, mutta tulipahan edustettua kotikaupunkia kuitenkin kunnialla. Talven kynnyksellä Punkarin Mape on tuosta hiihtäjäsankarien joukosta poistunut viimeiselle lenkilleen – muisto elää, rauha ystävän matkalle.

Harri Moisio 

torstai, 24. marraskuu 2016

Röyhkeys vallan välineenä

Lasten ja nuorten röyhkeys, se on se uusi piirre, joka tekee nuorten kanssa työskentelyn entistä vaikeammaksi. Koko työikä on kulunut työskentelyssä nuorten kanssa, lukuun ottamatta lyhyttä kepittäjävaihetta makkaratehtaalla.

Poliittisen nuorisojärjestön erilaisissa tehtävissä tuli toimittua paikallisesti ja lopulta tie vei Helsinkiin, järjestön puheenjohtajaksi. Tällöin kyse oli innokkaista, uutta luovista nuorista, joita itsekin edustin. Yhdessä muutettiin maailmaa paremmaksi.

Hyppy suureen tuntemattomuuteen tapahtui, kun siirryin lastensuojelun tehtäviin Helsingissä. Yhtäkkiä olinkin tekemisissä nuorten kanssa, joita ei kiinnostanut mikään. Itse olin jo lapsellinen ja siis aikuinen.

Ainut keino saada nuoret mukaan johonkin tekemiseen oli se, että meni itse edellä. Luistelemaan ei voinut mennä, kun jäällä oli lunta. Aikuisen piti mennä se auraamaan, laittaa luistimet jalkaan ja maila käteen. Ja kas, niin sait pelikavereita.

Kaikista ongelmista huolimatta joihin nuoret olivat sekaantuneet, löytyi vielä niitä nuoria, jotka lähtivät yhteiseen tekemiseen.

Nuoret nauttivat siitä, että heidän kanssaan puuhataan yhdessä, pelataan, retkeillään, matkustetaan jopa uusiin maihin. Näin toimittiin silloin, kun jatkoin lastenkodissa Vaasassa. Välillä oltiin yhtä suurta perhettä iloineen ja suruineen.

Ulkopuoliset monesti kyselevät sijoitettujen nuorten ongelmien perään. Huomasin vastaavani, että nuorten ongelmat ovat yhä vaikeampia ja vaikeampia.

Mutta, kun sitä hokee vuodesta toiseen, niin on pakko kysyä, miten vaikeita ne ongelmat sitten tulevaisuudessa ovatkaan, jos ne vuosi vuodelta vaikeutuvat?

Ongelmat vaikeutuvat ajan myötä, ne muuttavat muotoaan, niistä tulee erilaisia ja ne monimutkaistuvat.

Yksittäisen nuoren kohtaamat ongelmat ovat aina sidottuja paikkaan ja hetkeen. Joskus päällimmäisenä on ollut vanhempien päihde- tai mielenterveysongelmat ja siitä seuraava heitteille jääminen.

Myöhemmin heitteille jääminen voikin seurata vanhempien kiireiden seurauksena, aikuisen oma elämä vaatii sitä maagista omaa aikaa. Salakavalasti lapsen läheltä häviää turvalliset ja johdonmukaiset aikuiset.

Kasvatussuhteessa on aina kyse vallasta. Yleensä turvalliset rajat perheessä ovat vanhempien yhdessä luomat.

Lapsi testaa päivittäin rajojen pysyvyyttä ja rikkoo muurin välittömästi jos löytää aukon. Pienissäkin asioissa vanhempien rajoihin liittyvien vastausten erot antavat lapselle vallan välineitä. Mikäli vanhemmat eivät valtaansa käytä, vallan voi ottaa jo aivan pieni lapsi.

Vallan saanut lapsi käyttää valtaansa sumeilematta, vastuusta välittämättä.

Pieni lapsi tai murrosikäinen nuori ei valtansa kukkuloilla ymmärrä vastuusta mitään. Siksi monet nuoret käyttäytyvät kuin aikuiset. Joillakin tämä lähtee lapasesta. Ryypäten ja rälläten tehdään mitä huvittaa ja nautitaan saadun vallan antimista – vapaudesta. Se mitä tästä kaikesta seuraa, ei heitä kiinnosta. Vastuu ei juurikaan paina.

Pienten lasten vanhemmissa lapsen kaappaama valta aiheuttaa epätoivoa. Lapsi saattaa kieltäytyä aivan tavallisista arkisista toimista. Ei en tee, ei en tule, ei en mene, ei en pue, ei en syö, ei en nuku.

Murrosiässä vallatun vallan seuraus on röyhkeys. Ketään ei kunnioiteta, ainoastaan oma etu on tärkeää – sen eteen ollaan valmiita tekemään mitä tahansa.

Kävellään vaikka hyvää tahtovien, turvallisten aikuisten yli.

HARRI MOISIO

Vaasalainen nuorisokodin johtaja

perjantai, 28. lokakuu 2016

Aleppon murhat ja valtamedia

Kirkonkellojen kumahtelu puhdistaa sieluja tunnontuskista, mutta ei lopeta lasten murhaa Aleppossa. Hieno ja sivistynyt ele, joka kuuluu kahviseurueille, jotka pikkusormi pystyssä kahvia siemailevat porsliinikupista ja pikkuleipiä napostellen taivastelevat maailmanmenoa. Läntinen tiedotuskoneisto näyttää kumahtelut huomanneen ja on yhtä avuton tilanteen edessä.

Päätoimittaja Viljanmaa moittii vasemmiston olevan hiirenhiljaa ja antaa ymmärtää, että hiljaisuus johtuu Venäjäyhteyksistä. Vasemmistolla ja Venäjällä ei ole muuta yhteyttä kuin vanha haju, joka Neuvostoliitosta jäi jäljelle. Mikäli tietää Venäjän ja Suomen historiallisista suhteista jotain, voi siitä viisastuneena muistaa, että meillä on tuhat kilometriä yhteistä rajaa, eikä sinne Uraliin päästy ennenkään. Jätetään Venäjän ja Suomen suhteet valtiojohdon viisaaseen hoitoon. Uho ei nyt auta.

Valtamedia ei ole kiinnostunut muista jutuista kuin, mistä ovat kiinnostuneita! Siellä on valtaisa infosuodatus, joka poistaa monien tahojen ja ihmisten aidot ajatukset ja mielipiteet. Hyvä esimerkki oli Vaasan torin 10 000 ihmisen mielenilmaisu keskussairaalan puolesta. Valtakunnan mediaa kiinnostivat aivan muut jutut – meidän yhteinen mielenilmauksemme lakaistiin lattialautojen rakoon.

Tietoa eri puolueiden ja kansalaisjärjestöjen ajatuksista voi saada poikkeamalla omalta mukavuusalueeltaan. Vasemmistoliiton sivuilta voi löytää ajankohtaisen tiedotteen, jossa kerrotaan puolueen lähteneen mukaan Rauhanpuolustajien Syyria-haasteeseen. Sen avulla tuetaan järjestöjä lahjoituksin Syyrian hädän lievittämiseksi. Puolueista mukana ovat lisäksi RKP ja Vihreät. Kansan Uutisten sivuilta voi löytää kymmenittäin Syyrian tilannetta koskevia kirjoituksia. Ne pitää vain mennä sieltä lukemaan, koska valtamedia ei niitä juurikaan kommentoi, kun kiinnostuksen kohteena ovat omat mukavuusalueet ja kiinnostuksen kohteet!

Tällainen sanailu ja vastakkainasettelu eivät myöskään pelasta yhtään syyrialaista lasta. Alepposta on muodostunut kansainvälisen politiikan riitakapula, joiden kaikkea sisältöä ja syitä ei tavallinen tallaaja voi tietää. Syyrian tapahtumat olivat viimeinen Arabikevään ketjussa, jossa diktatuurit kaadettiin. Muualla näin tapahtui, mutta Syyrian päämies jäi paikoilleen. Syntyi sisällissota. Maailman valtapolitiikassa tukijoita oli eri tahoilla ja niin siitä saatiin myös kansainvälinen sotatanner.

Basar al-Assadin haastattelu tv-uutisissa oli kylmän laskelmoiva. Hän se edelleen vannotti pommitusten puolesta vähät kansastaan ja sen lapsista välittämättä. Vihollinen pitää sieltä vain ajaa pois. Hallituksen vihollisia näyttää olevan monella rintamalla ja yksi ratkaisu olisi, että hallitus kaadettaisiin kansainvälisellä painostuksella ja maa otettaisiin YK:n rauhaturvaajien haltuun. Tämä on koko maailmanyhteisön asia, ei vain suurvaltojen.

Näyttää siltä, että valta-asetelmat on alueella jaettu ja niistä ei osata luopua. Diplomatia on kansainvälisen toiminnan ydintä silloin, kun rauhaa hiotaan ja sen epäonnistuminen on sodan alkua. Tässä tapauksessa epäonnistunut diplomatia voi pahimmillaan johtaa suurvaltojen kahinaan, jonka jalkoihin me kaikki survoudumme.

Rauhan saavuttamiseen ei kansallinen nokittelu auta.

HARRI MOISIO

Vaasalainen nuorisokodin johtaja

torstai, 29. syyskuu 2016

Soten reuna-alueet

Otsikon teema voidaan ymmärtää ainakin kahdella tavalla. Kyse on joko maantieteellisestä reuna-alueista ja siitä, miten palvelut turvataan tasavertaisesti kaikkialla uudella sote-alueella. Toinen näkökulma on se, miten palvelut kohdennetaan palvelujen tarvitsijoille. Oleellista on se, miten palvelut turvataan kaikille ikäryhmille lapsista vanhuksiin.

Vaasassa on keskitytty keskustelemaan pääasiassa keskussairaalan kohtalosta. Perusterveydenhuolto ja sosiaalipalvelut ovat jääneet auttamatta sivuun. Täyden palvelun keskussairaala ja ympärivuorokautinen päivystys ovat tietenkin tärkeitä elementtejä. Hädässä nopea apu pelastaa parhaiten.

Sosiaalipalveluissa kriisin hetkellä apu pitää turvata yhtälailla mahdollisimman heti, turvallisesti ja asiantuntevasti. Sosiaalisen kriisin yhteydessä annettava apu voi ohjautua psykiatriseen hoitoon, mutta myös päihdehuollon palveluihin, akuutisti lähinnä katkolle. Lasten ja nuorten kriiseissä kiireellinen sijoitus tehdään johonkin lastensuojeluyksikköön. Usean kunnan yhteinen sosiaalipäivystys askaroi näillä alueilla ja huolehtii asianmukaisista toimenpiteistä.

 

Tulevaisuudessa katse pitää suunnata aikaan ennen erikoissairaanhoidon tarpeen syntyä tai aikaan ennen perheiden, lasten tai nuorten ongelmien kriisiytymistä.

Kyse on ennaltaehkäisevistä toimista ja ihmisten hyvinvoinnin tukemisesta. Hyvinvoinnin edistäminen on jäämässä kuntien tehtäväksi, ja siten sillä on suora yhteytensä erikoissairaanhoitoon ja raskaisiin sosiaalipalveluihin.

Resursseja ja osaamista tulee suunnata perusterveydenhuoltoon, ihmisten omaan vastuuseen omasta terveydestään ja niitä tukevaan, kannustavaan ja opastavaan ohjaukseen. Ja toisaalta sellaisiin terveyspalveluihin, joita on saatavissa asiantuntevasti läheltä ja viivytyksettä.

Sosiaalipalveluissa onkin vaikea vetää rajaa sille, mitä palveluja kehittämällä saadaan asiantunteva ja nopea ja vielä ennaltaehkäisevä palvelu toteutumaan ennen kriisien syntyä.

Kriisi ihmisen elämässä on usein yllätys, ja sen ennakoiminen lähes mahdotonta. Monesti vasta jälkiviisastellen löytyy tapahtumille ketju, josta saattaa löytyä kriisin alku ja oikean puuttumisen hetki. Tämä tekeekin sosiaalipalveluista hankalan toimialueen. Pitäisi luottaa tutkittuun tietoon ja kokemukseen hetkellä, jolloin vain pienet merkit viittaavat tuleviin kriiseihin.

Ennaltaehkäisevää sosiaalipalvelua tehdään ainakin varhaiskasvatuksessa, vaikka se nykyään painottuukin turhan painokkaasti pedagogisiin näkökulmiin.

Lasten kasvussa ja kehityksessä olevia kriisejä ei ratkaista pedagogisin keinoin, vaan ne vaativat usein vankkaa sosiaalipalveluiden osaamista.

Monimutkaisin yhtälö löytyy nuorisotyön suunnasta. Nuoriso on pienoiskuva koko kansasta ja varsinkin tulevan yhteiskunnan kipupisteistä. Eriarvoistuminen näkyy vahvasti nuorissa. Heidän joukossaan on huippuosaajia monelta alalta.

Samalla heidän joukossaan on kasvava porukka, joka syystä tai toisesta ajautuu sivupoluille. Koulu ei kiinnosta, työttömyys kasvaa, kun perinteisten työpaikkojen määrä vähenee, päihteet, erityisesti huumeet, kuljettavat arkea ja varmistavat syrjäytymisen.

Näille asioille pitää kunnissa tehdä paljon enemmän kuin on ajateltu. Paljon on osaamista nuorisotyön kentässä, mutta nyt resurssit ovat hajallaan.

Nyt on viimeinen aika koota palikat samaan muumilaaksoon ja ryhtyä töihin.

HARRI MOISIO

Vaasalainen nuorisokodin johtaja