perjantai, 28. huhtikuu 2017

Valintojen pitkä kuuma kevät

Kunnissa kuhisee. Valtaa jaetaan ja voimia mitellään, ääniosuuksia korostetaan, kun merkkipaikkojen henkilöitä nimitetään. Mahdottoman äänimäärän sumentama mieli voi johtaa harhaan ja aiheuttaa vallan huumaa ja kuviteltua kykyä ratkoa kaikki valinnat. Näin Vaasassa valintaprosessi näyttäytyy. Hurmaavan innokkuuden takaa paljastuu laskelmoiva poliitikko, joka ei keinoja kaihda.

Olen nyt neljättä kertaa Vaasassa vaalien jälkeisiä paikkajakoja tekemässä. Kaikissa vaiheissa puolueet ovat tehneet teknisiä vaaliliittoja. Vuoden 2004 vaalien jälkeen yhteisen liiton muodostivat RKP, kokoomus ja KD – vastapoolina olivat SDP, vasemmisto, vihreät ja pro-Vaasa. Näin muodostuivat ryhmä 28 ja ryhmä 23.

Perinteinen ryhmäjako rikkoutui 2008 vaaleissa, jolloin kolme suurinta liittoutuivat keskenään. Vasemmisto, vihreät ja pro-Vaasa jäivät omaksi ryhmäksi, syntyi ryhmä 11. Isot tekivät valintansa oman tahtonsa mukaisesti.

Vuoden 2012 vaalien jälkeen muodostettiin edelleen isojen ryhmien tekninen liitto ja pienten joukkoon liittyi keskustan ryhmä. Perussuomalaiset pysyivät omana ryhmänään.

Perinteet teknisille liitoille ovat siis vahvat. Tätä kirjoitettaessa isot puolueet pitävät kiinni toisistaan, jolloin pienempien ryhmien vaihtoehtona on myös liittoutua ja koota voimansa yhteen. Se tarkoittaa, että näin syntynyt ryhmä 18 sotkee isojen suunnitelmat. Joka kolmas valinta on suhteellisuuden mukaan tämän ryhmän valittavissa.

Mikä ryhmä kulloinkin paikan saa, on kyseisen ryhmän sisäinen asia.

Ryhmän yhtenäisyyttä on yritetty horjuttaa jopa alueen ulkopuolisten kansanedustajien avulla. Kaikkia ryhmän puolueiden edustajia, paitsi vasemmistoa, on lähestytty houkuttavilla tarjouksilla.

Äänikuningas kumppaneineen tekee epätoivoista työtä rikkoakseen ryhmä 18:n rintaman.

Hyvistä tyypeistä ja yhtenäisestä vaasalaisesta linjasta puhuminen hyytyy kulissien takaiseen hajotustyöhön. Kaiken takaa paljastuu vallan sokaisema peluri.

Oletettavasti tämä peli jatkuu kuumana kesäkuun puoliväliin saakka. Demarit ovat mukana liitossa ja vetoavat toiseksi suurimpana puolueena tiettyjen johtopaikkojen saamiseksi. Muut ryhmittymän puolueet ovat valjastaneet porukkansa puuhaan demareiden paikkojen tai oman nahkansa pelastamiseksi.

Kuumottavaa kevättä voidaan jatkaa kesään saakka tai puhaltaa peli ajoissa poikki.

Demareilla on laskelmien mukaan mahdollisuus päästä valtaryhmäksi tekemällä oikeita ratkaisuja. Kaksien edellisten vaalien jälkeen sitä heille on tarjottu, mutta siihen he eivät ole tarttuneet.

Lapualla ryhmät näyttävät liittoutuvan valtapuoluetta vastaan, tarkoituksena rikkoa perinteistä vallan jakoa. Näitä mahdollisuuksia on ollut myös Vaasassa.

Valtarakenteita punotaan nyt ilman sisältöä. Olen usein esittänyt keskustelua yhteisen linjan määrittämiseksi ja poliittisten tavoitteiden tekemistä vaalikaudelle tai edes budjettivuodelle.

Kokemus kertoo, että budjetin rakentaminen ei vastaa yhteistä poliittista linjaamista, se on poukkoilevaan ja niissä rikotaan usein jopa kaupungin omaa strategiaa. Kuntalaisten hyvinvoinnin ja palveluiden puolustaminen on jäänyt jalkoihin.

Luulisi sisältöjen ja kaupungin todellisen kehittämisen kiinnostavan enemmän kuin näpertely vallasta, myös äänikuningasta.

HARRI MOISIO
Vaasalainen nuorisokodin johtaja

sunnuntai, 9. huhtikuu 2017

Kirje tulevaisuuteen

Piti kirjoittaa jo paljon aikaisemmin vaalihuuman sävyttämä kirje tuleville päättäjille, mutta se jäi nyt kirjoitettavaksi tuntia ennen kun ennakkoäänet julkistetaan. Ajatuksena oli analysoida mennyttä valtuustokautta ja ennustaa tulevaa.

Oletettavasti näissäkin vaaleissa poliittinen ymmärrys jää vähälle. Tunnetusti poliittinen muisti on lyhyt, ja toisaalta ihmisten pintapuolinen perehtyminen tehtyihin päätöksiin takaa nykyisten valtapuolueiden vallan myös tulevassa valtuustossa. Pahimmillaan lasten, nuorten ja vanhusten asema heikkenee edelleen tulevina vuosina. Vasemmiston ja vihreiden kannatus ei vielä riitä kääntämään Vaasan valtarakenteita. Tai saattaa riittää, jos SDP on tässä muutoksessa mukana. Lisäksi muutoksen aikaansaaminen edellyttää myös muiden valtuuston pienempien ryhmien liittoutuminen tähän rintamaan.

Tuleva vaalitulos näyttää siltä, että Joakim Strand on näiden vaalien tähti ja pelastaa myös RKP:n aseman suurimpana puolueena tulevassa valtuustossa. Vastaavasti Kim Berg saattaa pelastaa SDP:n voiton näissä Vaasan valtuuston vaaleissa. Mia-Petra Kumpula-Natrin Eurooppa-kytky saattaa hiukan asemia heikentää, mutta vahvaa tulosta se ei tule todennäköisesti estämään. Heidän rinnallaan myös Marja Tolppasen paluu voi lopulta olla yksi tekijä SDP:n voitolle. Susanna Koski on sen sortin poliitikko, että hänelle riittää, että hänestä puhutaan ja aivan sama mitä puhutaan, hänellä on omat tukijansa. Marko Heinonen hakee paikkaansa tulevana kansanedustajana, tai ainakin yhtenä vahvana edustajuuden kilvoittelijana. Markon äänimäärä saattaa osaltaan pienentää kokoomuksen tappiota.

Perussuomalaisista on vaikea löytää Harri Leppälän ja Marja Tolppasen perillisiä. Toki Jukka Mäkynen on kannuksiaan lisännyt ja Mauri Ollilalla lienee oma kannattajakuntansa. Matti Vahtera on omalla toiminnallaan varmaan oman kannattajajoukkonsa taas haalinut kasaan, mutta muiden osalta löytyy vain paljon kysymysmerkkejä. Puhumatta sanaakaan valtuustossa tai ottamatta kantaa yksittäisiin ratkaisuihin omin ajatuksin, ei paljon luottamusta herätä. Kyse on tietenkin siitä onko sillä sitten edes väliä?

KD on Vaasassa yhtä kuin Heimo Hokkanen, muutama hyvä tyyppi rinnalla saattaa riittää pariin paikkaan, ellei valtakunnallinen tuki kanna pidemmälle. Keskusta on tavallaan kiusallisessa asemassa Vaasassa. Pääministeripuolueena he todennäköisesti kärsivät sen omassa vaalituloksessaan. Vähäkyröläisten äänten keskittäminen saattaa riittää kahteen paikkaan ja poliisi Anne Rintamäki selkeine maahanmuuttovastaisine puheineen voi vaikuttaa siihen kolmanteen.

Vihreiden nousu on todennäköisesti selkein. Parhaimmillaan se riittää viiteen paikkaan, mutta todennäköisesti suhdelukulaskenta pitää paikat neljässä. Vihreiden naisrintama pitää ja todennäköisesti he saavat Juha Tuomikosken rinnalleen.

Omaa, Vasemmiston tulosta on ehkä vaikein arvioida. Kauempaa näkee yleensä paremmin, tai niin ainakin kuvittelee. Henkilökohtainen suurehko äänimäärä on perustunut kansanedustajakampanjoihin – nyt kun niiden aika on ohi, niin se näkyy omassa tuloksessa ja sillä saattaa olla vaikutusta Vasemmiston myönteiseen tulokseen muilta osin. Vasemmiston pelastus voi olla innokkaat ja kyvykkäät naisehdokkaat ja muutamat työläistaustaiset miehet. Ennakkoäänien lukujen pohjalta ja prosentteja pyöritellessä tuloksen pitäisi selkeästi riittää neljään paikkaan ja viides paikka on noin kahdensadan äänen päästä.

Kaikki tämä on spekulaatioita – joiltain osin toivon olevani oikeassa, ja joidenkin toisten asioiden vuoksi toivoisin olevani väärässä. Omalle ryhmällä toivon tietenkin mitä parhainta tulosta.    

Harri Moisio

9.4.2017 klo 19:34          

tiistai, 4. huhtikuu 2017

Lupausten lohduton sanoma

Vaalilupausten lukeminen aiheuttaa melkeinpä fyysistä pahoinvointia. Varsinkin silloin, kun niiden esittäjinä ovat istuvat valtuutetut, jotka itse ovat toimineet tehtyjen leikkausten ja heikennysten puolesta ja nyt lupaavat niiden korjaamista. Uskaltavat muka toimia itsenäisesti ryhmästään piittaamatta. Näkisipä tuon.

Pahimmillaan kokoomus opettajavetoisella johdollaan on yksituumaisesti kaikki heikennykset varhaiskasvatukseen ja opetukseen tehnyt. Ilman sisäisiä soraääniä.

Menneen valtuustokauden lohduton viesti kuntalaisille oli lapsiperheisiin ja erityisesti lapsiin liittyneet päätökset ja leikkaukset. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen, lähikoulujen lakkauttaminen ja koulureittien pidentäminen sekä päiväkotiryhmien ja luokkakokojen kasvattaminen ovat siitä esimerkkeinä.

Kauden aikana korotettiin uskollisesti kaikkia palvelumaksuja sitä mukaa kun valtio antoi siihen suosituksia.

Kaikki tämä tehtiin kokoomuksen ja RKP:n johdolla. Vaalien lähestyessä kokoomuksen opettajavaltuutettujen suulla on syntynyttä tilannetta kouluissa kuvattu useamman kerran. Levottomuus kouluissa on lisääntynyt, resursseja ei tahdo löytyä ja tuen saaminen kriiseihin on kiven takana.

Päiväkodeissa tehdyt ratkaisut ovat ryhmäkoon suurenemisen lisäksi johtaneet yksittäisten lasten määrän kasvuun, koska osa-aikaisia lapsia on täydentämässä toinen toistaan. Pahimmillaan kaikkien lasten ollessa paikalla lähestytään laittomia tilanteita.

Sitä pahentaa myös sijaiskielto, jolloin koulutusten tai perhetapaamisten aikana lapsiryhmä kohdataan vajaalla väellä.

Useammat vaalit läpikäyneenä ja vastuullisissa tehtävissä jo vuosia olleena, katteettomien lupausten antaminen ei käy pienessä mielessäkään. Vasemmiston valtuustoryhmässä on aina ollut vapaus olla omaa mieltään, sanoa ajatuksensa julki ja toimia äänestystilanteessa tasan oman mielipiteensä ja omatuntonsa mukaisesti.

Toivoisin samaa uskallusta uusille valtuutetuille, hölmöjen ryhmäpäätösten aika on ohi.

HARRI MOISIO (vas.)

kuntavaaliehdokas

keskiviikko, 22. helmikuu 2017

Itsenäisyyden pitkospuut

Suomen nykyinen maaperä on ollut tyhjää täynnä ja jään peittämää. Maan vapautuminen jäisestä kohmeesta mahdollisti kansojen vaelluksen myös näille karuille seuduille – kalasaaliiden ja riistan perässä. Tuolloin itsenäisyyttä oli lähinnä oman elinympäristön hallinta. Lastujen löytäminen virtaavasta vedestä oli ensimmäinen huoli itsenäisyyden menettämisestä. Jossain oli naapuri.

Ruotsalaiset uskonmiehet hakivat tunnustellen ja päitään menettäen uusia maa-alueita isänmaalleen. Naapurit tulivat ja ottivat hallitakseen sen vähäisen kansakunnan, joka täällä kalasteli. Itsenäisyys oli ja meni. Valtiokoneisto, lainsäädäntö ja hallintajärjestelmät tuotiin naapurista.

Joskus tulee törmättyä hurrivihaan. Voisivatko sen juuret löytyä vanhoista valtasuhteista, nuijasodan traumoista?

Suomen tanner on sodissa rymissyt usean vuosisadan aikana. Välillä veli venäläinen oli kaappaamassa Ruotsilta alueita ja taas toisinpäin. Suomen alueella rajalinjoja on vedelty pitkin ja poikin meiltä paljon kyselemättä. Itsenäisesti ja omin päin ei ole rajaneuvotteluja juuri käyty ennen viimeistä maailmansotaa. Siinäkin häviäjän roolissa.

Tänä vuonna juhlitaan Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä. Harvemmin on tullut ajatelleeksi, että ennen sitä oltiin yli 100 vuotta venäläisiä, suurvenäläisessä mielessä. Suomella oli autonominen ja varsin itsenäinen rooli osana Venäjää. Hallinto, lainsäädäntö ja monet käytännön määräykset tulivat tsaarin hallinnosta.

Osaksi venäläistä valloituskulttuuria ovat aina kuuluneet väestönsiirrot ja alueiden venäläistäminen kielen avulla. Se on ollut osa valtapolitiikkaa tsaareilla, Neuvostoliitossa ja myös nyky-Venäjällä. Olihan Vaasakin Nikolainkaupunki.

Välillä sykkivää ryssävihaa voi johdattaa menneisyydestä, jo isonvihan aikaisista ihmisryöstöistä ja Venäjän vallan aikaisista toimista. Elävä sanonta kuluu edelleenkin: ”Kyllä Siperia opettaa”. Syystä, ja joskus melkeinpä syyttä, rangaistuksena oli karkotus Siperiaan. Erityisesti täällä Pohjanmaalla ryssäviha ja kommunismi yhdistetään yhdeksi samaksi viaksi. Sitä saa nahoissaan tuntea aika ajoin ihan tavallinen, hyvää tahtova vasemmistolainen.

Utopioita on aina kirjoitettu ja niistä haaveksittu. Joku puhuu paratiisista tai jostain muusta taivaallisesta ihannemaasta, jossa kaikkien tarpeet tyydytetään ja ihmisten on hyvä olla sovussa kaikkien luomakunnan eliöiden kanssa. Toiset puhuvat vastaavasta maanpäällisestä paratiisista, jossa ihmiset voisivat keskenään elää sopusoinnussa. Kommunismi on yksi tällainen teoreettinen ihannemalli, jonka naapurit mokasivat.

Itsenäisen Suomen kriittisimmät hetket ulottuvat 100 vuoden päähän. Venäjän vallankumous lupasi Leninin sanoin Suomelle itsenäisyyden. Suomessa olleet venäläissotilaat eivät olleet enää tsaarin vallassa, vaan ilman päällystöä sekasorrossa olevia sotilaita. Osa valmis liittymään vallankumoukseen, osa ei. Nämä riisuttiin helposti aseista – he halusivat pääosin kotiin.

Suomi oli 1918 jo itsenäiseksi tunnustettu valtio. Mutta jääkäriliikkeen kautta yhteys Saksaan avasi heidän sotajoukoilleen tien puhdistamaan Suomea punaisista. Sama yhteys oli vaatimassa Suomelle myös kuningasta, joka ehdittiin jo valita. Itsenäisyysmieliset voittivat, ja Suomi säilytti itsenäisyytensä.

HARRI MOISIO
Vaasalainen nuorisokodin johtaja

keskiviikko, 4. tammikuu 2017

Nuoret hiihtäjäsankarit

Ennen talvella oli lunta. Ja luminen talvi alkoi paljon ennen joulua. Haapaniemen pienkiinteistöyhdistyksen väki järjesti joka talvi hiihtokilpailuja, joissa miteltiin kylän herruudesta useammassa sarjassa. Tyttöjen sankaruudesta en noilta ajoilta muista juuri mitään, mutta poikien kyllä.

Omassa sarjassani pahimmat kilpakumppanit olivat Punkarin Mauri ja Hakalan Jarmo. Kylän ulkopuolelta tulivat ainakin Koivulan Kari ja Ampialan Martti, joiden kanssa otatettiin joissakin kylien välisissä kisoissa.  Nuoremmissa oli hiihtäjälupaus Hakomäen Pekka. Pekalla oli täsmälleen samanlainen tyyli kuin Eero Mäntyrannalla, joka voitti monia mitaleja maailman kisoissa.

Talvella hiihdettiin Haapaniemeltä Huutoniemelle koulumatkat. Maurin kanssa oltiin samalla luokalla ja aamuisin treffit oli yleensä linjoilla, mäen päällä nykyisen Kappelinmäentien varrella. Koulussa lasketeltiin ja hiihdeltiin melkein joka välitunti. Koulun jälkeen heitettiin reppu kotiin ja lähdettiin joko kiertämään Pilvilammen mökit tai laskettelemaan montuille. Pitkät hiihtolenkit tehtiin usein Maurin ja Pekan kanssa kolmistaan. Pekka oli meitä pari vuotta nuorempi, mutta kiersi monesti Pilvilammen mökkireissun meidän mukana.

Hiihtokisoissa yleensä Jamppa tai Mape voitti ja minä olin kolmas ja joskus tuurilla toinen. Minulla oli järkyttävä sietokyky ja hiihdin itseltäni lähes aina tajun kankaalle. Aina maalin tullessa isä joutui kantamaan hiihtomajalle mehulle kun oma maailmani sumeni. Siinä vaiheessa en enää kisaillut tosissani mistään kun pysyin tajuissani.

Kerran tiedän voittaneeni kaikki kovimmat kilpakumppanit, jolloin mukana oli myös Ampialan Martti – Martti ei sitä kuulemma muista, mutta minulla se on vankasti piirtynyt muistin syövereihin. Ilmeisesti isä osasi sillä kertaa syöttää sellaista käärmesoppaa, kuten tavattiin sanoa, että voitontahto oli suurimmillaan ja suksi luisti. Pienet on ilot hiihtäjäsankarilla.

Jossakin karsintakisassa ilmeisesti pärjäsin, koska pääsin edustamaan Vaasaa maakuntaviestissä Maurin, Martin ja Pekan kanssa. Maurin kanssa käytiin paikallisessa urheiluliikkeessä hakemassa edustusurheilijoille tarkoitettuja tarvikkeita. Saatiin valkoiset hiihtosukat ja erilaisia suksivoiteita.

Itse kisasta muistan vain kylmän ja kolean koulumajoituksen, jossa voitelumestarit kunnostivat meidän suksia ja niitä piti testata aamuvarhaisella. Sitten meidät ripoteltiin viestiosuuksien lähtöpaikoille eri puolille tienreunuksia kulkevaa hiihtoreittiä. Siellä sitä sitten odoteltiin viestintuojaa.

Keli vaihtui aamuisesta ja tuuli yltyi, latu pelloilla hakeutui umpeen. Voittajajoukkueet menivät menojaan ja lopulta pääsin matkaan. Metsäreitillä sukset luistivat hyvin ja hiihtäminen sujui, mutta pelto-osuudella piti tihrustaa umpeutuvaa latua ja hosua kun suksi ei luistanut. Tiellä ajoi huoltoauto josta joku huuteli kannustushuutoja. Sinnitellen vaihtoon ja sain kuumaa mehua hyytyneeseen kroppaan. Sen muistan, että Ylistaro voitettiin.

Ei tultu poikien kanssa kruunujen tai mitalien kanssa kisoista, mutta tulipahan edustettua kotikaupunkia kuitenkin kunnialla. Talven kynnyksellä Punkarin Mape on tuosta hiihtäjäsankarien joukosta poistunut viimeiselle lenkilleen – muisto elää, rauha ystävän matkalle.

Harri Moisio