Vasemmistoliittoa lukuun ottamatta muut puolueet päätyivät sitomaan kätensä vuoteen 2031 saakka ja jatkamaan Orpon hallituksen linjaamia leikkauksia ja verojen kiristyksiä 8–11 miljardin edestä seuraavan hallituskauden aikana. Nykyinen hallitus on suunnannut leikkaukset pienituloisiin, ja samalla poistanut hyvinvointivaltion sosiaaliturvaan kuuluvia etuuksia. Verohelpotukset ovat vastaavasti painottuneet hyväosaisten hellimiseen. Työttömyys vaan kasvaa ja luvatut uudet työpaikat ovat jääneet maailmanmarkkinoiden ja poukkoilevan politiikan jalkoihin.   

”Vasemmistoliitto tavoittelee vaalimenestystä kepulikonstein – ei velkajarrulle ole todellista vaihtoehtoa” – julistaa I-P 27.2.2026 digilehden pääkirjoituksessaan (lieventää otsikon sanomaansa seuraavana päivänä) ja syyttää Vasemmistoliittoa pelin politiikasta ja vaarallisesta harhauttamisesta. Tilannearvio perustuu siihen, että kulukuurille ei ole järkevää vaihtoehtoa. Näin tehdään arvio, kuulematta ja arvioimatta Vasemmistoliiton vaihtoehtoja ja poikkeavan ajattelun perusteita.

Ei Vasemmistoliiton tavoitteena ole toteuttaa holtitonta taloudenpitoa, eikä harhauttaa kansaa.  EU:n toimesta meille asetetaan jo ohjaavaa velkajarrua ja se on riittävän rankka paketti, tässä vaiheessa muuta ei tarvita – tavoitteena pitää olla hyvinvointivaltion tulevaisuuden turvaaminen. Vasemmistoliitto arvioi, että yhteisen velkajarrutavoitteen asettaminen ennen vaaleja ei ole järkevää, tavoite rajoittaa puolueiden liikkumavaraa tarpeettomasti.

Muutama päivä sopimuksen jälkeen saadaan eduskunnassa kyselytunnilla kuulla ilkkumista ja osittelua nykyisen leikkauspolitiikan kritisoijille. ”Tehän olette sitoutuneet samoihin tavoitteisiin kuin hallitus” – niinpä. Samalla saamme lukea kuinka SDP:n eri edustajat tulkitsevat sopimusta ja miten se tulkinta poikkeaa hallituspuolueiden näkemyksistä. Keskusta tuo myös oman linjauksensa jo tässä vaiheessa, jossa on erilainen näkemys mitä hallituspuolueet esittävät. Ei tarvitse olla kummempi ennustaja – tämä sopimus repeää ennen 2027 eduskuntavaaleja.

Vasemmistoliitto ymmärtää, toivottavasti myös muut puolueet, että hyvinvointivaltion pelastaminen vaatii huolenpitoa sen kansalaisista – lapsista, nuorista, perheiden hyvinvoinnista, vanhenevan väestön turvallisesta vanhuudesta. Maailmanpoliittinen tilanne on kasvattanut kohtuuttomasti sotavarustelua ja kukaan ei tiedä mitä trumpismi meille ja maailmalle tuottaa. Myös siksi velkajarrutuksen raamitus on sama kuin katsoisi pimenevää tunnelia, valoa toivoen.

Poliittisella kentällä vedotaan usein yksimielisyyteen, mutta usein se yksituumaisuus rakentuu vallassa olevien puolueiden näkemyksiin. Heille on tietenkin edullista, jos oppositio hymistellään yhteiseen jo ennalta väritettyyn ratkaisuun. Poikkeaminen yksin tästä ”sulasta sovusta” vaatii aina paljon enemmän kuin vaikeneminen ja sitoutuminen ennalta sovittuun sumuiseen tulevaisuuteen.

Vaaleissa kyse on aina puolueiden voimasuhteista ja niillä on merkitystä silloin kun ratkotaan viheliäisiä yhteiskunnallisia ongelmia ja keinoja talouden tasapainottamiseen. Köyhien ja vähävaraisten ihmisten kurittaminen pitää loppua, oli hallituksessa sitten mitkä puolueet tahansa. Vasemmistoliitto sai tälle yksinäiselle tielleen yllättävää ymmärrystä, kun Timo Soini totesi, että   ”Vaaleissa ei päätetä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, vaan voimasuhteet. Suomessa on tultu siihen pisteeseen, että vain vasemmistoliitto tajuaa tämän”. Nähtäväksi jää toteutuuko Soinin arvio, että sopimisen päivänä Vasemmistoliitto varmisti vaalivoittonsa.

Olen ollut Vasemmistoliiton päättävissä elimissä, puoluevaltuuston puheenjohtajana ja viimeksi puoluehallituksen jäsenenä – koskaan en ole törmännyt ”kepulikonsteihin” tai ”pelin politiikkaan” joilla kannatusta yritetään kasvattaa. Vasemmistoliiton poliittisten tavoitteiden luominen on joskus jopa liiankin totista ja monet rohkeat aloitteet ajetaan alas tieto- ja tutkimusperusteella, hyvä niin. Ulos tulevat poliittiset tavoitteet ovat pääosin harkittuja ja vakavasti otettavia ja perusteltuja vaihtoehtoja. Toki joukossa on avauksia, joista saa ja voi olla toista mieltä, onneksi.

Harri Moisio (vas)
Vaasa

Olen vuodesta 2003 alkaen ollut tässä Vaasan kaupungissa mukana kaikissa vaaleissa tavalla tai toisella, ehdolla tai mukana tukijoukoissa. Näiden vuoden 2025 vaalien alla olen kohdannut ilmiöitä, jotka aiheuttavat ihmetystä ja kummastusta.

Kaikissa vaaleissa on tori ollut puolueiden telttojen ja nyt viimevuosina vaalimökkien miehittämä. Teltoille ja mökeille tuodaan ja viedään tavaraa ja vaalimateriaalia, autoja on parkkeerattu telttojen ja mökkien ympärille, joku oikein iso puolue tuli kerran oikein linja-autolla ja asettui parkkiin keskelle toria. Tämä on ollut käytäntö viimeiset reilu 20 vuotta.

Vaan ei enää. Kävin viemässä vaalimökille ehdokkaiden vaalikortteja ja muuta materiaalia ja samalla hakemassa jaettavaa myös itselle. Samalla pidimme pientä palaveria viereisessä kahvilassa. Niinpä paikalle saapuivat pysäköintivalvojat ja ryhtyivät kirjoittamaan minulle sakkoja – tori ei ole pysäköintipaikka. Ei tietenkään normiaikana, vain silloin kun torilla on jokin erityinen tapahtuma, jolloin ajoneuvoja sinne on aina asettunut.

Pari päivää ennen vaalimökkien sijoittamista tori oli täynnä erilaista ajoneuvoa, oli sotilasajoneuvoja, muita puolustus ja pelastuslaitoksen koneistoa, autoja telttojen vieressä – vaan ei näkynyt pysäköinninvalvojia liputtamassa torille pysäköityneitä ajoneuvoja.

Oma kokemus oli vielä jotenkin nöyryyttävä. Kun protestoin valvojien toimintaa, niin toteamus oli kyynisesti vain se, että sakotetaan vain, kun ollaan töissä. Toinen heistä kävi vielä ottamassa valokuvan todisteeksi protestoijasta mökin seinältä. Kuva vaan ei ollut minun, joten nyt on väärä rosvo kuvattuna.

Näiden vaalien alla on luotu myös uutta kulttuuri kaupungin ja hyvinvointialueen toimesta. On keksitty vaalirauha, joka tarkoittaa, että kaupungin viranhaltijat eivät voi järjestää eivätkä voi osallistua puolueiden järjestämiin vaalitilaisuuksiin. Kirjaston päivä oli 19.3 ja yli sadassa kirjastossa järjestettiin kirjoihin, lukutaitoon liittyviä tilaisuuksia – näin Vaasassakin, mutta se peruttiin vaalirauhaan vedoten. Saman aikaisesti Seinäjoen kirjastossa oli kaikkien puolueiden vaalipaneeli. Seinäjoella toteutettiin sellainenkin tapahtuma, jossa kaupunginjohtaja oli johtamassa puolueiden vaalipaneelia.  

Samanlaisia linjanvetoja on toteutettu myös hyvinvointialueella. Eri palvelusektoreista vastaavia johtajia ja johtajien alaisia johtajia ei saa häiritä eikä kutsua vaalikeskusteluihin – tai voi kutsua, mutta eivät saa osallistua näihin tilaisuuksiin.

Vaalirauhamääräystä hämmentää tietenkin se, että melkoinen määrä kaupungin virkamiehiä ja hyvinvointialueen toimijoita on ehdokkaana. Miten tätä veteen piirrettyä rajaa nyt sitten valvotaan? Voidaanko heitä sitten käyttää paneeleissa oman alansa siantuntijoina, mutta ei heitä, jotka eivät ole ehdokkaana?

Osallisuus, osallistaminen, vuoropuhelu virkamiesten, päättäjien ja kuntalaisten välillä on kyllä kuulunut kaupungin strategisiin toimiin, mutta nyt yhteydet on vaalirauhan nimissä haluttu katkaista tyystin. Mikä on parempi tapa luoda yhteyksiä kansalaisiin ja tuleviin päättäjiin kuin olla mukana kuulemassa ja kommentoimassa ihmisten ajatuksia kaupungin kehittämisen haasteista?

Olihan tässä tietenkin se poikkeus – kun osallistujien joukossa on joku puolueen puheenjohtaja, ministeri tai muu merkittävä henkilö, silloin kaupungin johtokin voi osallistua.

Vaaliterveisin

Harri Moisio (vas)
Alue- ja kuntavaaliehdokas

”…ja varjele noita Suomen herroja, etteivät toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn.” Näin päättyi Honkajoen iltarukous sodan jo kääntyessä loppupuolelle, Linnan Tuntemattomassa sotilaassa. Viime vuosina kiihkeästi päätään nostanut militaristinen ajattelu on muokannut kansakuntaa uudelleen mahtipontiseen uhoiluun, jossa päät lopultakin taas kolisevat Karjalan ja ties missä männyissä.

Vasemmistoliitto vaihtoi juuri puheenjohtajaa ja siinä yhteydessä I-P:n päätoimitus (21.10) ryhtyi kampanjoimaan Vasemmistoliiton linjauksia vastaan syyttämällä puoluetta ideologisesta puhdasoppisuudesta, kun se ainoana puolueena puolustaa rauhaa myös Nato Suomessa.

Natoon liittymisen yhteydessä vannotettiin, että Suomeen ei tule tukikohtia, ei jenkkien maastoautoja kylien raiteille, ei asevarastoja, eikä varsinkaan ydinaseita. Nyt I-P:n päätoimitus antaisi luvan vaikka mille varustelulle: ”Osallistumme ydinaseharjoituksiin, sallimme ydinaseiden kuljettamisen Suomen kautta ja jopa niiden sijoittamisen maaperällemme, mikäli arvioimme toimenpiteiden korottavan kynnystä hyökätä kimppuumme.” Järisyttävää puhetta.

Suurin globaalin sodan uhka tulee siitä, että kansakunnat kilpavarustelevat keskenään aserintamalla. Uhka syntyy siitä, että naapurin uhka on meidän uhkaamme suurempi. Kaikkien sotien takana on raha. Varustelu maksaa, veronmaksajat ostavat meilläkin aseet, tykit, pommit ja kaikki muut tuholaitteet. Varustaa ihmisjoukon nuoria miehiä ja naisia valmiuteen ryhtyä tappamaan ja tulla tapetuksi. Siinä rinnalla myös me muut, veronmaksajat, kansalaiset, siviilit, lapset, vanhukset jäämme odottamaan tällaisen globaalin vouhottamisen lopputulosta. Pommi omaan lähiöön ja henki pois.

Kaikki menneet sodat, jotka ovat vielä muistissa tai historian kirjoista luettavissa, ovat olleet monella tapaa ihmiskunnan tavallisia kulkijoita tuhoavia. Sama kulunkaari on myös nykyisissä sodissa, tuhansia siviilejä on kuollut niin Gazassa kuin Ukrainassakin. Kaikkialla missä ohjukset ja droonit lentelevät minne tahansa, kukaan ei ole turvassa.

Aseiden tuotanto ei millään tavalla voi olla kansakunnan taloutta rikastuttava ja kannustava teollisuusala. Varustelu on maailman sotahistoriassa synnyttänyt ja laajentanut monia nyt jo globaaleja yritysryppäitä, joiden historia on totisesti verinen. Sotavarustelussa on tehty ja kokeiltu paljon sellaisia osaamisen alueita, joita normaalissa rauhantilassa ei voida tehdä. Nykymaailmassa ei pitäisi olla sellaista tarvetta. Pikemminkin meidän yhteinen tavoite pitää olla siinä miten me parhaiten helpotamme maailman tilaa torjumalla ilmastokriisiä ja luontokatoa. Ihmisten tuhoaminen sodan välineillä ei sitä kyllä ole!  

Vasemmistoliiton linja ei varmastikaan muutu puheenjohtajan vaihtuessa. Vasemmistoliitto on ennen kaikkea meidän kaikkien puolue, jotka olemme sitoutuneet puolueen linjaan ja arvoihin. Ihmisoikeudet, vapaus olla ja elää arvojensa mukaisesti, ketään syrjimättä ja kaikkia kuunnellen, ovat sellaisia arvoja, joiden varassa on helppo toimia rehellisesti juuri niin kuin ajattelee. Myös kansakunnan isot asiat, rauha ja turvallisuus kuuluvat näihin arvoihin.

Kysymys Natosta on monella tapaa jakanut suomalaisia, myös vasemmistolaisia. Menneeseen on nyt turha kajota. Suomi on Natomaa, mutta ei meidän tarvitse, eikä saa alistua ajattelemaan Natoa vain asevarustelun kautta. Natoon liittymistä perusteltiin myös sillä, että se on myös rauhanjärjestö – toki sen luonteesta on varmaan monta tulkintaa. Meidän suomalaisten on kuitenkin hyvä muistaa historiastamme se, että puolueettomana maana meillä ja meidän edustajillamme oli monia merkittäviä tehtäviä rauhanoperaatioissa – nyt keräämme maailmalla gloriaa parhaiten sotaan varustautuneena maana.    

Harri Moisio (vas)
Puoluehallitus

Molemmilla on valtava vaikutus ihmiskunnan historiaan, tähän hetkeen ja tietysti myös tulevaisuuteen – sota vie tuhoon ja turmellukseen ja rauha tuottaa turvaa, tasa-arvoa, seesteistä elämää. Voisi ajatella, että ne ovat kuin tuli ja vesi, vaikeasti yhdistettävä liitto, joiden olemassaolo kuitenkin on yksi elämän lähteistä.

Maailmassa on jatkuvasti erilaisia kriisipesäkkeitä, joissa soditaan ja tuhotaan kohtuuttomasti ihmiselämää ja rikotaan kaikki kaunis ja tarpeellinen ympäristö. Muistoissa on vielä Vietnamin sota, Afganistanin, Irakin, Irakin ja Iranin sodat, Jugoslavian hajottanut Balkanin sodat, vuosikymmeniä jatkunut Israelin ja Palestiinan välinen sodaksi muuttunut konflikti ja nyt viimeksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

Sen seurauksena on militarismi kasvanut mahdottomiin mittoihin Suomessa. Omaa sotahistoriaa muistellaan monella eri tasolla ja luodaan ilmapiiriä ja uhkakuvaa siitä, että historia voi toistaa itseään ja on taas odotettavissa hyökkäys idästä. Siinä hyökyaallossa päädyttiin liittymään Natoon, joka luo toisille turvaa ja toisille uhkaa.

Natoon liittymisen alla ja yhteydessä vannotettiin, että se tarkoittaa saman sateenvarjon alla olemista, eikä tarkoita tukikohtien, aseiden – erityisesti ydinaseiden asettumista meidän maaperällemme. Naton ja USA:n joukkojen asettuminen tänne on jo totta ja ne pelot ovat toteutuneet. Enää puuttuu tuo ydinaseiden asettuminen tavalla tai toisella näille lakeuksille.    

Puolustusvoimille on löytynyt miljoonat miljoonien perään, ulkoista turvallisuutta ja Nato-liitosta on vahvistettu jo yli äyräiden, kun vastaavasti sisäistä turvallisuutta on vaarannettu toimilla, joilla kansalaisten eriarvoisuus vain syvenee. Erityisesti se näkyy lasten ja nuorten hätähuutoina ja epätoivoisina tekoina. Sota ulottuu pulpetteihin, pahin vihollinen voi istua naapuriluokassa.

Ukrainan sotaa ei ratkaista rauhantyöllä. Ei ainakaan sillä, että jätetään heidät oman onnensa nojaan, unohdetaan auttaminen ja lopetetaan aseiden vienti. Niin kornilta kuin se kuulostaakin, niin parasta rauhantyötä on varustaa Ukrainaa niin, että sen ei tarvitse alistua Venäjän tahtoon.

Pientä rauhan pilkahdusta on onneksi näköpiirissä, kun Ukrainan puolelta on edes ajatuksia rauhanneuvotteluille annettu. Sota on yleensä diplomatian loppumisen seuraus, rauha on taas diplomatian mahdollisuus.

Omaan elämänhistoriaan kuuluu nuorukaisena Vietnamin sodan vastaisten mielenosoitusten ja marssien seuraaminen. 1970-luvulla pinnalla oli vasemmistolaisen nuorisoliikkeen kansainvälinen solidaarisuus ja rauhantyö. Siinä ilmapiirissä kasvaminen ja siviilipalveluksen valinta armeijan sijasta oli selkeä. 1980-luvulla suomalaiset toimivat rauhan puolesta, ydinsodan uhkaa vastaan tuhannet ihmiset marssivat muutamana vuotena, ainakin suuremmissa kaupungeissa.  

Samanlainen uhka maailman tuhosta on jälleen olemassa, mutta jos kutsun väen torille tai marssille osoittamaan mieltään rauhan puolesta – olisiko meitä kymmentä enempää? Yleinen oletus on, että ihminen ei välttämättä reagoi ennen kuin on äärimmäinen hätä. Sitä vahvempi tapa ryhtyä toimiin on tietoisuus. Tietoisuutta heikentää tiedon valtava määrä ja sen ristiriitaisuus. Siinä ei pää tahdo aina pysyä mukanaan.

Ideologiat ja aatteet ovat pääosin niin vahvoja ja syvällä ihmisen kasvussa, että niiden murskaaminen ei vain onnistu. Tästä on esimerkkinä yritys tuhota Hamas Palestiinasta, ihmiset syntyvät ja kasvavat sen aatemaailmaan, ei sitä voi tuhota. Gaza on jo maan tasalla ja tuhannet viattomat kuolleet nyt sota laajenee jo Libanonin puolelle. Ei se sota Lähi-Idässäkään sotimalla lopu.

Rauhantyölle pitää olla aina sijansa ja tässä varustelun ilmapiirissä pitää osata asettaa kysymys siitä, kuka hyötyy sodasta ja asevarustelusta?

Harri Moisio (vas)
Puoluehallituksen jäsen

Lähtökohtaisesti luotan ihmiseen. Erityisesti vaativiin luottamustehtäviin valittuihin henkilöihin. En usko, että yksikään luottamushenkilö tekisi tietoisesti lainvastaisia päätöksiä. Luotan siihen, että jokainen pyrkii tekemään kuntalaisiin nähden oikeudenmukaisia päätöksiä. Meitä luottamushenkilöitä erottaa toisistamme poliittiset näkemykset ja periaatteet, jotka saattavat aika ajoin johtaa äänestyksiin, mutta kukaan meistä ei valmistele tietoisesti rikollisia päätöksiä. Olemme oppineet kunnioittamaan toistemme näkemyksiä poliittisista suuntauksista huolimatta ja hyväksyneet päätöksenteon demokraattiset periaatteet.