Maailma pyörii, heikottaa, käsikin taitaa puutua – toinen puoli kropasta on melkein tunnoton. Pakko soittaa apua! Niinpä Jeppe Tyhjätasku soittaa itselleen apua, 112 kyllä vastaa, mutta kun tietoon tulee, että kyseessä on Jeppe, ambulanssi ei suostu lähtemään. Jeppe ei näet ole kyennyt maksamaan edellisiäkään ambulanssimaksuja.

Itse ei kykene liikkumaan ja ellei kavereita tai sukulaisia olisi tavoitettavissa, niin sinnepä jäisi omaan kotiin riutumaan ja odottamaan pahinta.

Sairastumiseen, köyhyyteen on varmasti monia syitä – jokaisella jepellä on varmaan oma tarinansa. Kanssaihmiset helposti moralisoivat ja moittivat ongelmiin ajautuneita. Silti se ei voi johtaa ihmisen hylkäämiseen oman onnettomuutensa nojaan.

Elämän käänteet ovat tietty myös omien valintojen seurausta. Lähes päivittäin ihmiset tekevät valintoja elämänsä suunnasta. Sattumalla on suunnaton merkitys kunkin tulevaisuuteen.

Valinta voi viedä mennessään, eikä kuviteltu tai toivottu tulevaisuus avaudu halutulla tavalla. Joskus käy niin, että saat kaiken haaveilemasi ennen aikojaan. Sen kun menettää, voi löytää itsensä kuilun partaalta tai tyhjän päältä.

Joku kirkonmies sanoo televisiossa, että 470 000 ihmistä elää köyhyyskuilussa – siis täällä meillä Suomessa, hyvinvointivaltiossa. Lapsen syntyvät ja elävät köyhyydessä, silloin todellisuus murskaa haaveet helposti toinen toisensa jälkeen.

Hyvinvointivaltion rakenteita on aikanaan rakennettu ammattiyhdistysliikkeen, vasemmiston ja viisaan porvariston voimin siten, ettei kukaan joutuisi kurjuuden syövereihin.

Hyvinvointivaltion tehtävä on auttaa yhteiskunnasta syrjäytettyjä ihmisiä, erityisesti lapsia, nuoria ja heitä kasvattavia vanhempia.

Niin, syrjäytettyjä. Menneet vuodet ovat synnyttäneet monenlaisia sudenkuoppia, rajoitteita, kieltoja, esteitä, jotka todella syrjäyttävät ihmisiä jopa tästä normaalista palkkatyöläisen oravanpyörästä.

Peruskoulun piti olla sellainen, että sen avulla kuka tahansa voi päästä opintielle ja viedä sen niin pitkälle kuin kyvyt riittävät. Teoriassa edelleenkin.

Sukupolvinen köyhyys, kurjat ja ahtaat kodin olosuhteet, leipäjonosta elannon hakeminen ja monet muut eriarvoistavat tekijät syrjäyttävät.

On helpompi syrjäyttää itsensä valtavirran ulkopuolelle ja elää elämänsä omissa oloissaan, häiritsemättä ketään.

Voi käydä niin, että koulu tulee rimaa hipoen lusittua, ja tavoitteeksi jää eläminen mahdollisimman vähillä sosiaalitoimen avustuksilla. Taito, joka meiltä työllisiltä puuttuu.

Etsivä nuorisotyö ei tavoita, aktivointitoimet – porkkana tai keppi – eivät osu, koulutus ja työllistyminen ei enää kiinnosta.

Samanaikaisesti yhteiskunta on houkutuksia täynnä. Elää pitää kuin muutkin nuoret, pikavippejä saa aikansa. Alkoholia ja muita päihteitä saattaa kulua yli sietokyvyn, joskus elannon voi saada niitä välittämällä.

Ne valinnat ja sattumat voivat syventää kurjuutta.

Hyvinvointivaltiossa on ammattilaisia, joiden tehtävä on opastaa lapsia ja nuoria oikeiden ja kantavien valintojen suuntaan.

On ammattilaisia, jotka osaavat auttaa ulos velkakierteestä tai helpottavat löytämään voimavaroja, joilla voittaa turmeleva päihdeongelma.

Näille tahoille pitää antaa tukevasti enemmän resursseja ja samalla pitää toteuttaa aito normienpurku. Jokainen ihmisen aktivoitumista rajaava normi on turha.

Olisiko ambulanssikuljetuksen köyhyysnormi ensimmäinen purkulistalla?

Jonkin verran kohua ja parran päristystä aiheutti valtuustoaloitteeni Youth in Iceland -ohjelman jalkauttamisesta Vaasan kaupunkiin. Aloitteesta nostettu alle 16-vuotiaille osoitettu kotiintuloaika aiheutti erityistä mielipahaa.

Olen itse vanha nuorisopoliitikko ja muistan, että vastaavaa keskusteltiin myös silloin, kun vielä olin nuori. Vastalauseiden ryöppy oli ilmeinen, tällaista vapauden rajoittamista en sulattanut.

Pohjalaisen palstoilla haastatellut vaasalaiset nuoret olivat paljon fiksumpia. Monilla kotiintuloaika arkena on jo kello 21.00 ja Pohjalaisen nettikyselyn vastaajissa oli muutama tuttu nuori, joka vastasi hymiöllä puolesta tai vastaan kysymykseen.

Julkisesti olin suositellut tuntia myöhäisempää ajankohtaa. Nuorisovaltuusto näyttää ottavan asian listalleen ja näyttää vastustavan kategorista kellonaikaa. He ajattelevat sen pikemminkin olevan ohjeistus vanhemmille, jotta kävisivät keskustelua nuortensa kanssa kullekin sopivasta kotiintuloajasta.

Joidenkin nuorten nostaminen tikunnokkaan aiheuttaa helposti moraalisen paniikin ja ryhdytään hyökkäämään koko nuorison kimppuun, ryhdytään lainsäädännöllisiin toimiin ja tehdään joistakin nuorten piirteistä suurempi huoli kuin on tarpeen.

Stanley Cohen määritteli 1987 moraalista paniikkia teoksessaan Folk Devils and Moral Panics. Nuorten radikalisoituminen, julkea käyttäytyminen yleisillä paikoilla, tupakoiminen, pitkätukat, päihteet, väkivalta, huumeet ja lopulta vain nuorten olemus saattavat aiheuttaa hyvinvoivassa aikuisväestössä syvää paheksuntaa ja huolta, lopulta todelliselta tuntuvaa uhkaa, jota lehdistö ja muu tiedotuskoneisto ylläpitävät.

Kuvaukset liittyvät brittiläiseen ympäristöön, mutta samanlaisia ilmiöitä voi löytää ajoittain myös koti-Suomesta.

Vaikka lasten ja nuorten kasvanut päihteiden ja huumeiden käyttö ja siihen liittyvät lieveilmiöt ovat huolestuttaneet kaupunkilaisia, ei asian suhteen tule synnyttää moraalista paniikkia. On syytä pitäytyä tosiasioissa ja löytää ratkaisuja ja vaihtoehtoja myös niille nuorille, joille houkutus huumeisiin on kohtuuton.

Humalahakuinen juominen on vaasalaisnuorten keskuudessa vähentynyt. Vuonna 2005 kerran kuukaudessa vahvassa humalatilassa kertoi olleensa 20,1 prosenttia ja vuonna 2017 12,5 prosenttia vaasalaisnuorista. Islannissa vastaava luku oli 5 prosenttia.

Suunta on siis oikea, mutta vielä on paljon tehtävää, jotta saataisiin tarjolle muita vaihtoehtoja viettää vapaa-aikaa.

Houkutus huumeisiin on vaasalaisnuorilla pysynyt noin 7 prosentin tasolla, 2011 käytiin toki 9,3 prosentissa. Näiden nuorten huumemyönteiseen suhtautumiseen eivät pakko tai yksittäiset temput auta. Tarvitaan kokonaisvaltaista nuorten elämänlaadun parantamista, johon tarvitaan lasten ja nuorten osallistumista, myös vanhempia ja muita toimijoita.

Vaihtoehtojen rakentamiseen ja ennaltaehkäisevään työhön tarvitaan myös kunnan rahoitusta, uudenlaista budjetointia jossa lapset ja nuoret ovat keskiössä.

Parhaiten nuorten ajattelusta, toiveista ja tilanteesta saadaan tekemällä säännöllisiä kyselyitä, joista saadaan esille nuorten mielipiteitä asiantilojen parantamiseksi, jotta päätöksentekijät osaisivat tehdä oikean suuntaisia ratkaisuja.

Paniikkiin ei ole mitään syytä. Meillä on valistunut ja viisas nuoriso, pitää vain oikeasti malttaa kuulla heidän tuottamiaan viestejä.

”Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät”, on monesti siteerattu lause tilanteissa, joissa on tullut tyrmätyksi hyvien ja vilpittömien tavoitteiden äärelle. Näin myös meillä.

Valtuuston valtapuolueet ratkoivat taas kerran vaasalaisten tulevaisuuden suunnan tuleviksi vuosiksi. Lasten, nuorten, perheiden ja vähävaraisten puolesta puhuminen kaikui kuuroille korville. Lastensuojelun arjesta puhuminen nostatti omat tunteet pintaan, mutta eipä silläkään ollut mitään merkitystä tässä kylmäksi käyneessä ilmapiirissä.

En käsitä mikä tuossa ennalta ehkäisevän työn ymmärtämisessä on niin vaikeaa. Siinä vaiheessa, kun korjaavan työn yksiköt ovat täynnä, ollaan jo myöhässä.

Hölmöjen päätösten tekemistä on vaikea antaa anteeksi. Toki korjaavaan työhön annettuja resursseja pitää tarkastella myös suhteessa ennakoiviin ratkaisuihin. Yhtä lailla korjausvelkaa kertyy niin ihmisten hoidossa kuin rakennuksissa ja muussa infrassa.

Rakennuksia pyritään rakentamaan niin, että ne kestävät eivät homehdu ennen aikojaan. Ihmisten hoidossa tämä tarkoittaa sosiaali- ja terveyspalveluiden, koulutuksen, lasten ja nuorten harrastusten ja varhaisen tuen huomioimista päätöksenteossa.

Raskaan lastensuojelun ja psykiatrisen hoidon tarve on rajusti lisääntynyt Vaasassa. Se näkyy hoitoyhteisöjen arjessa, kouluissa ja kaikkialla, missä lapsia, nuoria ja lapsiperheitä kohdataan. Päiväkotien arjessa korostuvat pienten lasten aikuisten nälkä ja yksilöllisen kohtaamisen tarve.

Silti kasvatamme ryhmien kokoja ja rajaamme lasten oikeutta päivähoitoon ja vaikeutamme perheiden tilannetta monimutkaisilla aikatauluilla.

Kouluilla perätään pienempiä opetusryhmiä ja tehokkaampaa tukiopetusta. Nuorten harrastustilat, kokoontumispaikat ja ohjattu toiminta kaipaavat paljon parantamista ja yhteistyötä niin nuoriso-, sosiaali- kuin koulutoimenkin kanssa.

Yhteisöllisyyden rakentaminen taitaa olla ainut keino pelastaa nuoremme oikeille urille.

Tässä työssä voimme ottaa opiksi Islannissa aloitettua toimenpideohjelmaa. Tästä aiheesta Jan Vilén julkaisi artikkelin Hesarissa 15.11. otsikolla: ”Kotiintuloaika alle 16-vuotiaille, alaikäisten humalajuomisen dramaattinen syöksy – Islannin loistava jalkapallomenestys on suuremman muutoksen sivutuote”.

Artikkelissa todetaan, että Islannissa vielä 1980- ja -90-luvuilla humalahakuinen juominen ja huumeet olivat ongelma etenkin maan pääkaupungissa. Vuonna 1998 tehtyyn kyselyyn vastanneista 15–16-vuotiaista peräti 42 prosenttia sanoi juoneensa itsensä humalaan. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan luku on vuonna 2017 enää 5 prosenttia.

Ensimmäinen kohta muutoksessa oli valtakunnallisen kotiintuloajan määrittäminen. Kaikkien alle 16-vuotiaiden tulee olla poissa kaduilta kello 22:een mennessä.

Toinen asia on vanhempien sitoutuminen tarjoamaan terveellistä elämää lapsilleen. Kolmantena tulee lapsille ja nuorille merkitykselliseksi koetun tekemisen tarjoaminen.

Neljäs kohta on päätösten perustuminen faktoihin. Nuoret täyttävät joka vuosi kyselyn, jotta toimintaa osattaisiin viedä oikeaan suuntaan.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, on päättäjien tuki.

Reykjavik käytti viime vuonna noin sata miljoonaa euroa nuorten harrastusmahdollisuuksien parantamiseen. Youth in Iceland -ohjelma on artikkelin mukaan käytössä 35 eurooppalaisessa kaupungissa.

Jospa Vaasa olisi se 36. eurooppalainen kaupunki, joka jalkauttaisi ohjelman keskuuteensa.

Kaupungin strategiset linjaukset ovat rakentumassa seuraavalle valtuustokaudelle. Sitä käytiin oikein Uumajassa hakemassa vauhtia yhteiselle ajattelulle.

Strategian, vision ja mission hakemista tehdään yleensä avoimen vuoropuhelun, luovan yhteisen ajattelun ja kirkastettujen tavoitteiden avulla. Joskus laitetaan mutkat suoriksi ja kirjataan tavoitetila mahdollisimman iskevästi ja helposti muistettavaksi.

Niiden varassa valtuutettujen pitää sitten päätöksiään osata tehdä.

Valitettavasti hyvätkin strategiat pölyttyvät välittömästi niiden valmistumisen jälkeen. Hyvä mieli omasta luovasta panoksesta häviää viimeistään siinä vaiheessa, kun arvovalinnat pitää siirtää käytäntöön ja ne törmäävät toisenlaiseen todellisuuteen.

Yleisesti ajatellaan, että kuntapolitiikkaan ei kuulu oppositiopolitiikka, koska kaikki pyrkivät kuntalaisten parhaaseen ja toimintaan kuuluu yhteinen ajatustenvaihto parhaan ratkaisun löytämiseksi.

Ongelman ollessa mahdottoman suuri haetaan myös laajaa pohjaa ratkaisun taakse – pienpuolueiden edustajat ovat tällöin tervetulleita.

Ellei ole oppositiota, ei pitäisi olla myöskään enemmistövaltaa, joka vie ratkaisut kuin ratkaisut läpi välittämättä muista näkökulmista.

Vaasan valtuusto ja erityisesti lautakuntien valtarakenteet perustuvat 41 valtuutetun enemmistövaltaan, 18 valtuutetulle jää väistämättä vähemmistöosuus. Tämä perustuu vaalitulokseen ja sen jälkeisiin teknisiin yhteistyökuvioihin.

Näin on Vaasassa toimittu vuosikymmeniä, eikä siinä ole epäselvyyttä.

Mielenkiintoista tässä valtajaossa on se, että RKP:n 18 valtuutettua tuottaa suurimpiin lautakuntiin neljä paikkaa ja ryhmä 18:n valtuutetut kolme paikkaa. RKP laskee paikkaosuutensa 41 edustajan mukaan ja ryhmä 18:n paikat lasketaan 59 edustajan mukaan. Tähän outoon laskuperustaan kokoomus ja SDP ovat suostuneet.

Näin kuntaliitosneuvotteluiden aattona RKP on halunnut osoittaa mahtiaan ja Strandin johdolla saavutettua vaalivoittoaan hakemalla mahdollisimman laajan edustuksen kaikkiin toimielimiin.

Itse olen ollut Vaasan seudun yhteistyöneuvottelukunnan jäsen kahden valtuustokauden aikana, lähinnä pienpuolueiden edustajana. Kyse on Vaasan työssäkäyntialueen kuntien yhteistyöelimestä.

Tällä kaudella RKP halusi paikan itselleen ja niinpä RKP, kokoomus ja SDP edustavat Vaasaa, muita ei tarvita. Toimielimen merkitys ei ole suuri, suurempi viesti on itse toimenpide.

Politiikka ja puolueiden intohimot astuvat esiin ja strategiassa kuvatut tavoitetilat unohtuvat vallan huumassa. Historia tuntee hyviä yksinvaltiaita, mutta vielä enemmän hirmuvaltiaita, jotka eivät kansaa halua kuulla.

Joskus valta sokaisee niin, että vain pieni lapsi näkee keisarin kulkevan ilman vaatteita.

Kun on ollut koko aikuisiän mukana politiikassa, on ehtinyt nähdä politikoinnin nurjan puolen moneen kertaan.

Joidenkin mielestä, kun on edustanut aina väärää puoluetta, on myös tullut moneen kertaan mitätöidyksi. Hyvätkin avaukset ja ajatukset torjutaan ja odotetaan, että jonkin ajan päästä joku toinen saa sen idean esittää. Näin esitys voi saada salonkikelpoisen leiman ja tulee hyväksytyksi.

Väistämättä mielessä pyörii ajatus siirtymisestä oppositioon ja jättää vastuu näille 41 valtuutetulle. Vanhan kansan tyyliin: ”Pitäkää tunkkinne.”

"Onko tämä mun kaupunki?", voi ajatella moni toiveikas kuntalainen.

Rahan haaskuuta. Tämä tulee väistämättä mieleen, kun sote-uudistusta selostetaan erilaisissa seminaareissa ja monia hankesuunnitelmia esiteltäessä.

Uudenmaan muutosjohtaja Markus Sovala kävi taannoin yliopistolla asiasta luennoimassa – näkökulma oli taloudessa. Yksi hänen viesteistään oli, että sote-uudistus toteutetaan tavalla tai toisella, ja mikäli maakunta-pohjalta ei onnistuta, niin terveyspalvelut voidaan siirtää valtion hoitoon ja vastuulle. Vaihtoehtona tuo voisi olla oiva ratkaisu.

Sosiaali- ja terveyspalveluihin käytetään Sovalan mukaan 4 200 euroa – siinä ihmisen hinta tästä näkökulmasta.

Tuolloin ihminen käyttää laajasti terveyskeskuspalveluita sekä erilaisia sosiaalipalveluita hyvinvointinsa ylläpitämiseen. Sen lisäksi hän joutuu turvautumaan erikoissairaanhoidon palveluihin ja saa sosiaalihuollon raskaampaa palvelua vanhus-, vammais- tai lastensuojelun piiristä.

Luonnollisesti tällaisia ihmisiä on murto-osa kansalaisista.

Perusterveydenhuollon tai sosiaalihuollon palveluita käyttää noin 80 prosenttia kansalaisista ja tämän hinnaksi annetaan 500 euroa vuositasolla.

Erikoissairaanhoidon hinnaksi annetaan 1 200 euroa vuositasolla ja noin 40 prosenttia kansalaisista käyttää näitä palveluita. Kaikkein kalleimpia – 1 500 euroa – ovat raskaimmat sosiaalipalvelut, joihin kuuluu vanhus-, vammais- ja lastensuojelun palvelut. Niitä käyttää noin 10–20 prosenttia kansalaisista.

Tietenkin kaikki tämä on laskennallista ja inhimillinen elämä on monin verroin monimutkaisempaa kuin mitkään keskimääräiset hintalaput.

Huonosti hoidetut hyvinvointipalvelut, hidas puuttuminen tai avun hakeminen voivat lisätä ihmisen hoidon hintaa moninkertaisesti. Mitä useampi on hyvän perusterveyspalvelun tai nopean ja välittömästi saatavan sosiaalipalvelun piirissä, sitä halvemmaksi hoidettavan ihmisen hinta muodostuu.

Päätöksenteossa lisätään jatkuvasti uhkatekijöitä säästämällä ja leikkaamalla liian kipeistä paikoista.

Ihmisten hyvinvoinnista huolehtiminen ja ennaltaehkäisevät toimet ovat vähäteltyjä ja unohdettuja aiheita. Sote-uudistukseen liittyvillä hankkeilla syydetään rahaa pyörän uudelleen keksimiseen. Suurin osa esiin nostetuista ongelmista ja puutteista on täysin hoidettavissa siellä, missä tekijät ovat jo nyt tehtävien ääressä.

Raskaiden sosiaalipalveluiden tarvetta voidaan vähentää suuntaamalla rahoitusta, osaamista ja kehittämällä moniammatillista yhteistyötä perheiden tukemiseen – neuvolat, päivähoito, koulu, nuorisotyö ja sosiaalipalvelut.

Näihin ratkaisuihin eivät kuulu toimintojen eriyttäminen ja ryhmäkokojen kasvattaminen.

Pienen, kasvavan ihmisen eheä ja turvallinen kasvureitti pitää olla päätöksenteon perusta. Jokainen muutos kasvu-uralla voi olla traumatisoiva, siksi lapsen pitää olla keskiössä.

Erikoissairaanhoidossa on jo useamman vuoden kerätty liikaa potilasmaksuja ja niitä on palautettu kunnille muutama miljoona. Järkevin tapa laskea erikoissairaanhoidon kustannuksia on suunnata rahoitus perusterveyteen.

Terveyskeskusmaksun poistaminen antaa mahdollisuuden kaikille huolehtia omasta terveydestään euroja laskematta. Palautettavalla rahalla voi helposti parantaa myös palvelun tasoa. Tästähän on kyse koko sote-uudistuksessa.

Olisiko maailma parempi elää ja toimia, jos ihmisten terveys ja hyvinvointi olisivat valtion erityisessä suojeluksessa?